Yleishaitallista yhdistystoimintaa

Yhdistystoiminta on niin haitallista, että oikeastaan se pitäisi kieltää lailla. Nyt en puhu edes niistä pahamaineisista säätiöistä. Puhun näistä "aatteellisista" ja "yleishyödyllisistä" järjestöistä, liitoista, seuroista, kannatusyhdistyksistä ja kerhoista, joita Suomessa on siunatut 127 000.

Loka-marraskuussa jäseniä ahdistellaan saapumaan milloin mihinkin syyskokoukseen. Jos menee, on vaarassa joutua luottamustehtäviin. Normaalien yhdistysten hallitusten jäsenet kootaan liehakointi- ja syyllistämistekniikalla: "Sä olisit niin hyvä! Ja hallitus ei voi toimia ilman aktiiveja! Et kai sä halua, että koko yhdistys kuolee? No niin, kiva kun suostut!"

Liehakointi- ja syyllistämistekniikkaa eivät tarvitse ne yhdistykset, joilla syystä tai toisesta on rahaa tai jotka ainakin itse pitävät itseään arvostettuina. Niiden hallituksiin on jopa tunkua. Kokouksissa on dramatiikkaa, kun suljetuin lipuin äänestellään kunniapaikoista. Kun jänskä spektaakkeli on ohi, jäsenet poistuvat oluelle ja vähät välittävät, mitä juuri valittu hallitus aikoo vallallaan tehdä.

Sitä eivät tiedä kaikki hallituksetkaan. Monien yhdistysten elinvoimaisin toimintamuoto on kokous, kuolettava tilaisuus, jossa istutaan pöydän ympärillä ja haukotellaan sisäisesti. "Järjestötoiminnan tarkoitus on järjestötoiminta", luki eräässä kuvassa, jota kauan sitten vielä luulin vitsiksi.

Toinen vaihtoehto on epämääräinen rähinä. Yhdistystoimintaan valikoituu aina jokunen tyyppi, joka saa tyydytystä riitelemisestä, oli aihe mikä hyvänsä. Jos rähinöintitarve ei tyydyty työelämässä, yhdistyksiä riittää, ja niissä "valta-asemiin" pääsee demokratiavajeen turvin helpommin kuin töissä.

Yhdistystoiminnassa pärjäävät kokouksia hyvin sietävät yksilöt, järjestöihmiset. Vähitellen he muodostavat niin omalaatuisen joukon, että muut ihmiset pyrkivät pysymään heistä loitolla. Sitten väsyneet järjestömarttyyrit paheksuvat veteliä rivijäseniä.

Joskus yhdistys on palkannut yhden tai useampia työntekijöitä. Nämä joutuvat tekemään työtään yli- tai ali-innokkaiden, työnantajarooliaan ymmärtämättömien ja vuosittain vaihtuvien luottamushenkilöiden alaisuudessa. "Helvetillistä", erään kristillisen järjestön palkollinen tiivistää.

Yhdistysten yleisin ongelma on rahapula, mutta ongelmia aiheuttaa myös helppo raha. Sitä voi tulla jäsenmaksuina, toimintatukina tai avustuksina, joiden perään kukaan ei kysele. Isännättömän rahan käyttö on tehotonta eli lokoisaa. Samalla "aatteellisesta" tulee aatteeton ja "yleishyödyllisestä" yleishaitallinen yhteisö.

Ei-kenenkään-raha liukuu liukkaasti myös kenen tahansa pankkitilille millä tahansa perusteella. Yhdistysten kirjanpitoihin päätyy mitä kummallisimpia kuitteja, ja pikku-uutisten otsikoissa näkyy silloin tällöin kunnon kavalluksiakin. Tähän ei tarvita edes herrojen säätiöitä, rahvaan yhdistyskin riittää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi