9.11.2007 11:28 | Päivitetty: 9.11.2007 17:18
Hallitus päätti perjantaina muuttaa Suomen ampuma-aselakia niin, että alaikäiset eivät saa enää hankkia omaa asetta.
Tähän asti oman aseen on voinut hankkia 15-vuotiaana vanhemman suostumuksella.
Päätös syntyi, kun hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli EU:ssa valmisteilla olevaa muutosta ampuma-asedirektiiviin. Direktiivillä halutaan kiristää nuorten aseenkäytön ikärajoja.
Perjantaihin asti hallitus vastusti aselain tiukennusta.
Hallituksen nihkeys oli johtunut siitä, että Suomessa on paljon alaikäisiä metsästäjiä, ja sitä pidetään ”kansallisena erityispiirteenä”. Metsästysharrastus on yleistä erityisesti päähallituspuolue keskustan vahvoilla kannatusalueilla, maaseudulla.
Hallituksen piiristä kiistettiin, että kannanmuutos johtuisi Jokelan keskiviikkoisista koulusurmista. Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) erityisavustaja Ilkka Salmi sanoi, että tapaukset eivät liity mitenkään toisiinsa.
”Henkilö oli täysi-ikäinen, ja hänellä oli laillinen ase”, Salmi viittasi Jokelassa ammuskelleeseen Pekka-Eric Auviseen.
Salmen mukaan Suomen kanta muuttui siksi, koska Suomi oli mielipiteineen yksin EU-maiden joukossa. Direktiivistä päätetään enemmistön voimin, joten Suomen vastustus ei olisi vaikuttanut mitenkään sen voimaantuloon.
Alle 18-vuotiaat voivat uuden lain voimaan tultua metsästää ja harrastaa urheiluammuntaa vain sellaisen aikuisen ohjauksessa, jolla on voimassaoleva aseenkanto- tai metsästyslupa tai luvanvaraisella harjoitusalueella.
Nyt vanhempien valvontavastuu koskee alle 15-vuotiaita.
”Kyllä jo 10-vuotiaita kulkee metsällä ase kädessä”, lääninpoliisiylitarkastaja Esko Rasi sisäministeriöstä totesi perjantaina.
Metsästyskortin suorittamisessa ei ole alaikärajaa. Klaus Ekman Metsästäjäin keskusjärjestöstä kertoo, että alle 18-vuotiaita metsästyskortin haltijoita on 9 626. Heistä alle 15-vuotiaita on 2 143.
Erityisasiantuntija Kalle Kekomäki sisäministeriön kansainvälisestä yksiköstä ei vielä tiedä, tarkoittaako direktiivin ohjausvelvoite vanhemman läsnäoloa ampumahetkellä vai esimerkiksi vain opastusta aseen käytössä.
Direktiivi valmistuu aikaisintaan joulukuussa, ja silloin asiaan on luvassa lisävalaistusta.
Ampuma-aselain muutoksen voimaantuloon voi Kekomäen mukaan mennä vielä parikin vuotta, joten toistaiseksi 15-vuotiaat voivat edelleen saada oman aseen ja metsästää yksin, jos heillä on metsästyskortti.
Eduskunnan suuri valiokunta sai asian käsiteltäväkseen jo saman tien perjantaina. Valiokunta yhtyi hallituksen näkemykseen ilman erillistä keskustelua, joten Suomen kanta asiaan on selvä.
”Todettiin, että valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan. Minä totesin, että tässähän on nyt turha käydä keskustelua siitä, että onko tämä vähän jälkijättöistä ja miksi tässä ylipäätään on oltu eri mieltä”, suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) kertoi.
Hän on alun perin ollut sitä mieltä, että hallituksen ei olisi pitänyt niskoitella aselain kiristyksessä muita EU-maita vastaan.
Tuomioja piti selvänä, että hallituksen kannanmuutos johtui Jokelan tapauksesta. ”Totta kai”, hän vastasi asiasta arviota kysyttäessä.
JOKELAN KOULUSURMATPääkirjoitus: Käsiaseen saa liian helposti 10.11.2007
EU:n asedirektiivi ei kieltäisi nuorten metsästysharrastusta 9.11.2007
Kivääriyhdistyksen Kurko moittii hallitusta irtopisteiden keräilystä 9.11.2007
JOKELAN KOULUSURMATRauhanliitto: Kuulostaa aika järjelliseltä 9.11.2007
JOKELAN KOULUSURMATAuvinen haki alun perin aseenkantolupaa järeälle 9-milliselle pistoolille 8.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi