perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Jokela-uutisoinnin kritisoijat haluavat kuulla tapauksen opetukset

22.11.2007 21:25 | Päivitetty: 22.11.2007 21:51

Median toimintaa Jokela-uutisoinnissa arvostelleet nuoret haluavat, että tiedotusvälineet kehittävät työtapojaan avoimesti. Jokela-adressia keränneiden Tuomas Pulsan ja Ville Korhosen mukaan viestimien tulisi ilmoittaa julkisesti, mitä tapauksesta opittiin, ja mitä tehdään jatkossa toisin.

"Vastaavia tilanteita ei voi varmaan koskaan hoitaa virheettömästi. Meille on kuitenkin tärkeää, että kritiikkiä ei kuitata olankohautuksella", Tuomas Pulsa sanoo.

Nuoret esittivät toivomuksensa Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien johdolle torstaina Sanomatalossa järjestetyssä tapaamisessa.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Reetta Meriläisen mukaan uutisointia tullaan käymään toimituksessa läpi yksityiskohtaisesti. Suunnitteilla on myös koulutusta toimittajille vastaavien tapausten varalle.

"Ohjeistusta on enemmänkin sota- ja kriisialueilla toimimista varten. Jokelan tapaus edusti aivan uudenlaista pahuutta", Meriläinen sanoo.

Hänen mukaansa asiaa tullaan käsittelemään myös julkisesti lähitulevaisuudessa.

Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja toteaa, että tapauksesta on keskusteltu toimituksessa paljon.

Pulsa piti huolestuttavana, että lehdet julkaisivat nettisivuillaan nopeasti vaihtuvia tietoja tapauksen ollessa vielä kesken. Hänen mukaansa ristiriitaiset tiedot esimerkiksi uhrien määrästä aiheuttivat ylimääräistä järkytystä.

"Tilanteen jatkuva seuraaminen on nykyajan uutisvälitystä. Teemme kaikkemme, ettei uutisia tehdä varmistamattomien tietojen perusteella", Sadeoja vastasi.

Päätoimittajat pitivät valitettavana, että toimituksista soitettiin kouluun piirityksen ollessa vielä käynnissä. Tämä meni heidän mukaansa tilanteen sekavuuden piikkiin alkuhetkillä. Soittaminen lopetettiin, kun sen vaarallisuus ymmärrettiin.

Nuoret hämmästelivät myös surun kuvaamista mediassa. Pulsa huomautti, että kukaan ei halua nähdä itseään julkisuudessa itkemässä tai laskemassa kynttilöitä.

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsin huomautti, ettei surusta vaikeneminenkaan ole eettinen vaihtoehto.

"Mikään ei ole rikoksessa niin tärkeä kuin uhrin näkökulma. Ei saa olla kertomatta, millaisen arven teko jättää."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.