Koulusurmaaja kertoo aikeistaan monipuolisin, toistuvin viestein

Ampumalla tehtyjä koulusurmia pidettiin pitkään vain amerikkalaiskoulujen ongelmana, mutta 1990-luvun lopulla tilanne muuttui. Koulusurmien vuosittainen luku Yhdysvalloissa saavutti tuolloin huippunsa, ja Columbinen lukiossa tapahtui vuonna 1999 tähän asti vakavin surma. Samalla tiedot myös muiden maiden kouluissa tapahtuneista vakavista, tarkoitushakuisista väkivallanteoista alkoivat lisääntyä.

Oppilaita on ammuttu esimerkiksi Saudi-Arabian, Brasilian, Hollannin, Ruotsin ja Saksan kouluissa. Nyt myös Suomen täytyy selviytyä vastaavan teon inhimillisistä ja poliittisista seurauksista.

Kun koulusurmia tehdään kaikkialla maailmassa ja tekijä toimii samalla tavoin – määrätietoisesti ja tappaen useita ihmisiä valitsemassaan koulussa –, ei surmia voi enää selittää kulttuurilla. Sen sijaan niitä on viime vuosina tutkittu tekijän henkilökohtaisista piirteistä ja sosiaalisesta ympäristöstä lähtien.

Yhdysvaltalaiset tutkimukset paljastavat, että koulusurmat eivät tapahdu spontaanisti vaan niitä edeltää pitkäaikainen yksilökohtainen prosessi, jonka aikana tekijä muokkaantuu ja tekee suunnitelmansa. Prosessiin liittyy hälytysmerkkejä, jotka voidaan havaita tulevan surmaajan käytöksessä.

Freie Universität Berlin -yliopistossa on meneillään Leaking-tutkimusprojekti, joka käsittelee ampumissurmia saksalaisissa kouluissa. Projektin alustavat tulokset tukevat yhdysvaltalaisia tutkimuksia.

Tutkimusten mukaan surmaajalla on intensiivinen ja väkivallan värittämä fantasiaelämä. Hän ruokkii tätä mielikuvamaailmaansa viettämällä paljon aikaa väkivaltaa sisältävien videopelien, elokuvien ja kirjojen sekä väkivaltaa ihannoivan musiikin parissa.

Myös joukkoviestimillä on surmaajalle tärkeä merkitys. Ne tarjoavat kuvauksia aiemmista koulusurmista ja niiden tekijöistä, antavat kiihokkeen, konkreettisen toimintamallin sekä myös mahdollisuuden samastua tekijöihin ja ymmärtää heidän perustelunsa – saada oikeutuksen teolle.

Joukkoviestimet lupaavat surmaajalle myös teonjälkeistä kuuluisuutta. Tähän seikkaan liittyy yksi erityinen piirre: surmantekoa edeltävien kuukausien aikana tekijä käyttää runsaasti internetiä. Hän haluaa, että hänen kuolemansa jälkeen hänen ajatuksensa leviävät laajalle ja että hän voi esitellä itsensä sellaisena kuin hän itsensä näkee, ylempiarvoisena muihin nähden.

Tutkijat ovat tosin havainneet myös yhä enemmän viitteitä siitä, että tekijät osoittavat masennuksen oireita ja jopa itsetuhon aikeita. Ne jäävät kuitenkin useimmiten huomiotta, sillä ne esiintyvät yhdessä narsististen persoonallisuuspiirteiden kanssa ja siksi tekijät ovat ympäristön silmin pikemminkin röyhkeitä. Ei ole ihme, että useat kouluampujat ovat koulu- ja ikätovereidensa vieroksumia ja heitä pidetään yksinäisinä susina, vaikka heillä olisikin pieni ystäväpiiri.

Myöskään vanhemmille tulevan surmaajan kehitysprosessi ei useinkaan paljastu, sillä nuori vetäytyy mahdollisimman paljon omiin oloihinsa.

Useimmat koulusurmaajat ovat ennen tekoaan kokeneet vaikean menetyksen, jonka he tuntevat kaventavan tulevaisuudennäkymiään. On ilmeistä, että heillä ei ole riittäviä valmiuksia hallita tällaista menetystä eivätkä he myöskään saa tarvitsemaansa sosiaalista tukea.

Lopullisesti teon toteutumisen ratkaisee, onko tekijällä aseita saatavillaan; useimmiten hän on ollut jo pitkän aikaa aseista hyvin kiinnostunut.

Erityisen merkittävä surmantekoa ennakoiva signaali on ilmiö, jolle tutkijat ovat antaneet nimen leaking. Sana on englantia ja merkitsee vuotoa, tihkumista läpi. Ilmiötä voidaan hyödyntää pyrittäessä ennakoimaan ja estämään koulusurmia.

Leakingilla tarkoitetaan "tiedotteita" eli vihjeitä, joita tekijä antaa koulusurmaan liittyvistä fantasioistaan ja suunnitelmistaan. Tiedotteet voivat olla suoria ilmaisuja – puhuttuja, kirjoitettuja, piirrettyjä, filmattuja – tai epäsuoria: tekijä käyttäytyy silmiinpistävästi tai tiettyä aihetta korostaen.

Tällaiseen käyttäytymiseen kuuluu, että tekijä on voimakkaasti kiinnostunut väkivallasta, sodasta ja aseista, kerää niihin liittyvää ja aiempia koulusurmia koskevaa aineistoa. Hän käyttää silmiinpistävää, usein naamioivaa pukeutumista ja osoittaa taipumusta itsemurhaan. Leakingia on havaittu esiintyneen kaikkien tähän asti tutkittujen koulusurmien edellä; se toistui eri muodoissa ja tekijän suhteissa useisiin ihmisiin.

Ensimmäiset joukkoviestimien välittämät tiedot Pekka-Eric Auvisesta osoittavat, että hänenkin tapauksessaan joitakin edellä kuvattuja varoitusmerkkejä oli olemassa. Niihin lukeutuvat esimerkiksi väkivaltaviihteen kulutus, väkivaltafantasiat, kiinnostus aseisiin ja muihin kouluampujiin samoin kuin leaking eri muodoissaan.

Varoitusmerkkejä tutkittaessa näyttää siltä, että koulusurmat voitaisiin periaatteessa estää tunnistamalla niiden mahdolliset tekijät varhaisessa vaiheessa. Jotta näin tapahtuisi, on mahdollisen tekijän sosiaalisen ympäristön, muiden oppilaiden ja opettajien oltava tarkkaavaisia ja osattava puuttua asiaan.

Leaking voi olla keskeinen lähtökohta pyrittäessä ennakoimaan ja estämään koulusurmia – mutta vain lähtökohta; sen lisäksi on tarpeen etsiä muita varoitusmerkkejä. Oppilaan tarpeetonta leimaamista tulee kuitenkin välttää, sillä vain pieni osa varoitusmerkkejä osoittavista oppilaista ryhtyy väkivaltaisiin tekoihin.

Joka tapauksessa tarvitaan lisää tutkimusta ja tieteellisesti varmennettuja kriteerejä, jotta poikkeavan oppilaan käytöstä, samoin kuin leakingin merkitystä, voidaan luotettavasti arvioida. Näitä kriteereitä työstetään nyt Freie Universität Berlin -yliopiston Leaking-projektissa.

Kirjoittaja on psykologi ja työskentelee Freie Universität Berlin -yliopiston Leaking-projektissa, joka tutkii mahdollisuuksia ennakoida ja estää koulusurmia.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi