perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
JOKELAN KOULUSURMAT

Kymmenet oppilaat näkivät läheltä ampumisia Jokelassa

10.11.2007 19:57 | Päivitetty: 11.11.2007 12:07

sami kero / hs

Jokelan koulun pohjakerroksen aula.

Jokelan koulun pohjakerroksen aula.

Poliisi arvioi tähänastisten selvitysten perusteella, että kymmenet koululaiset näkivät ampumisia läheltä Jokelan koululla. Poliisi on kuulustellut viikonloppuna useita kymmeniä oppilaita ja koulun henkilökuntaa.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala kertoo, että poliisilla on jo kohtuullisen hyvä kuva tapahtumista ja se selkenee jatkuvasti kuulemisten edetessä.

Sunnuntaina kuulustelut jatkuvat ja tarkoitus on kuulla pariakymmentä nuorta. Kuulemisia jatketaan pitkälle ensi viikkoon.

Poliisi jatkoi viikonloppuna myös ampujan, Pekka-Eric Auvisen, tietokoneen tutkintaa. Poliisin mukaan tietokone tullaan tutkimaan tarkkaan, sillä se on ensisijainen tietolähde juttua tutkittaessa.

Mediassa liikkuneita tietoja siitä, että Auvisella olisi ollut suora yhteys yhdysvaltalaiseen poikaan kouluiskuihin liittyen, Haapala ei toistaiseksi vahvistanut.

"Se, että käydään jonkun henkilön nettisivuilla ei vielä tarkoita konkreettista tiedonvaihtoa, vaan jokainen voi netissä käydä katselemassa toisten sivuja", Haapala jatkaa.

Auvisen on kerrottu seuranneen verkossa kouluiskujen suunnitteluista epäillyn amerikkalaisteinin Dillon Cosseyn profiileja eri sivustoilla.

Poliisin kuulemisissa Jokelan koulun oppilaat kertoneet havainnoistaan, jotka liittyvät Pekka-Eric Auviseen, ampumisiin tai uhrien liikkumisiin ennen laukauksia.

Poliisi ei sano vielä, onko syytä olettaa, että uhrit olisi valittu. Asiaa selvitetään nyt ainakin sillä, miten paljon kuhunkin on osunut laukauksia. Myös kuulustelut voivat tuoda selvyyttä kysymykseen.

Auvisen ruumiinavaus tehdään alkuviikosta, todennäköisesti joko maanantaina tai tiistaina. Tuloksia mahdollisesta lääkkeiden käytöstä joudutaan odottamaan vielä pari viikkoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.