13.11.2007 20:05
Sari Sarkomaa
Opetusministeri Sari Sarkomaa pitää tärkeänä entistä tehokkaampaa puuttumista niin peruskoululaisten kuin lukiolaistenkin orastaviin mielenterveysongelmiin. Koululaisten oppilashuollon ja mielenterveyspalveluiden nykytasoa hän arvostelee riittämättömäksi.
"Tällä hetkellä koulu- ja oppilashuolto ei toimi. Olennaista olisi, että palvelut saadaan entistä paremmin oppilaiden ulottuville", Sarkomaa tiivistää.
Lukiolaisten kohdalla tilanne on ehkä kaikkein ongelmallisin. Esimerkiksi Helsingissä on psykologi jokaista 1 750 lukiolaista kohden. Espoossa lukiolaisille on osoitettu yksi kuraattori. Vantaalla lukiolaisille on tarjolla yksi psykologi.
"Eiväthän nämä psykologit pysty millään tuntemaan oppilaita eivätkä savuttamaan näiden luottamusta, koska luottamus perustuu henkilökohtaiseen tuntemiseen ", Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen arvostelee.
Tällä hetkellä oppilashuollon voimavarat suunnataan ensisijaisesti peruskoulun ala- ja yläasteikäisiin. Heidän ongelmiinsa pyritään puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa.
Lukiolaisten kohdalla tilanne on toinen. Laki velvoittaa lukioita ohjaamaan 15–18-vuotiaat oppilaansa edelleen mielenterveyspalveluiden äärelle. Käytännössä se tarkoittaa usein kunnallisen sosiaalitoimen tarjoamia palveluita, jotka saattavat olla pitkien odotusaikojen takana. Joissakin tapauksissa jonot saattavat osoittautua liian pitkiksi.
Sarkomaan mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla lakiuudistus, jonka avulla oppilashuollon toteuttamiselle pyritään asettamaan entistä selkeämmät velvoitteet.
"Olennaista on, että varmistetaan palveluiden saatavuus", Sarkomaa sanoo.
"Terveydenhoitajien ja psykologien pitää olla läsnä ja saatavilla heti, kun ongelmia esiintyy."
JOKELAN KOULUSURMATJokelan koululaisten arvioidaan tarvitsevan tukea neljä vuotta 14.11.2007
Koulusurmaajan ruumiinavaus ei tuonut uutta tietoa 13.11.2007
JOKELAN KOULUSURMATHallitus suuntaa voimavaroja Jokelan kriisihoitoon 13.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi