perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
JOKELAN KOULUSURMAT

Suomessa ei vaadita lääkärintodistusta aseenkantolupaan

8.11.2007 16:00

 Suurin osa Suomessa myönnettävistä aseenkantoluvista myönnetään joko metsästystä tai ampumaurheiluharrastusta varten.

 Metsästystä varten myönnettyä aseenkantolupaa varten pitää olla suoritettuna metsästäjätutkinto sekä osoitettava, että edelleen harrastaa metsästystä. Se osoitetaan yleensä metsästysseuran jäsenyydellä ja maksamalla vuosittain riistanhoitomaksu.

 Ampumista harrastavan henkilön on joko kuuluttava ammuntaseuraan tai esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys.

 Jo 15-vuotias voi saada aseenkantoluvan huoltajien suostumuksella. EU on valmistelemassa asedirektiivin muutosta, jossa alle 18-vuotiaalle ei enää voitaisi myöntää lupaa.

 Poliisi tarkistaa aseenkantolupaa hakevan henkilön merkinnät kaikista rekistereistä, joita poliisilla on. Lisäksi hakijan on osoitettava, että haettava ase soveltuu sille ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

 Aseenkantolupaa varten ei tarvita lääkärintarkastusta.

 Sisäministeriön aserekisterissä aseen hallussapitolupa oli vuoden vaihteessa Suomessa noin 650 000 yksityisellä tai yhteisöllä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.