keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla
JOULUVINKKEJÄ

Glögimauste mahtuu matkalaukkuun

9 hyvää tapaa pakata joulu mukaan matkalle

17.12.2010 6:00

Jouluikävä voi iskeä myös palmujen alla etelän lämmössä. Siksi joulu kannattaa pakata mukaan jo lähtiessä.

1 Tonttulakki

Tonttulakki mahtuu pieneen tilaan ja käy jouluaaton yllätyksestä. Kulkusen helinä luo juhlatunnelmaa.

2 Kynttilät

Kynttilöitä löytyy ulkomailtakin, mutta onko niitä ulottuvilla silloin, kun joulukaipuu iskee? Mukaan kannattaa pakata muutama tuikku. Tulenteko hotellihuoneessa on usein kielletty, joten joulun voi luoda vaikka parvekkeelle.

3 Koristeet

Järeämpää joulutunnelmaa kaipaava pakkaa mukaan joulupallot, hopeanauhaa ja pienen muovikuusen. Ja tietenkin vilkkuvan valosarjan.

4 Punaiset kukat

Kaikkea ei tarvitse kantaa kotoa. Vaikka paikallinen kukkakauppa ei välttämättä tunne hyasinttia, joulunpunaisia kukkia saa taatusti.

5 Piparit ja mausteet

Missään ei ole joulun maku niin tiivistettynä, kuin pipareissa ja glögissä. Kätevän glögimaustepussin sisältö lisätään punaviiniin ja jouludrinksu on valmis.

6 Jouluradio soimaan

Joululauluja soittava Jouluradio kuuluu netin kautta myös ulkomailla (www.jouluradio.fi).

7 Pikkulahjoja tuntemattomille

Matkalaukkuun mahtuvia lahjoja ovat esimerkiksi kauniit heijastimet tai salmiakkiaskit. Lahjan avulla voi myös yrittää kertoa, mitä lumi on. Helena Mattilan ja Anne Kososen suunnittelema Snowball-lumipallo on tehty jyvistä ja kumista. Se narskuu kuin oikea lumi.

8 Joulun sanoma paperille

Netistä tulostettu jouluevankeliumi mahtuu puolikkaalle liuskalle.

9 Valokuvat

Perhe ja läheiset saattavat olla satojen kilometrin päässä, mutta silti mielessä. Mukaan kannattaa pakata pari valokuvaa rakkaimmista. Niiden avulla on helppo kertoa matkaseurueelle tai satunnaisille joulututtaville, ketä kaipaa.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>