torstai 20.6.2013 | Into  Onnittele e-kortilla

Hyvää joulua viemärille!

19.12.2007 0:00

 Jouluateria oli katettu, keittiö siivottu ja astianpesukone käynnissä.

Lapsille oli kerrottu, että joulupukki saattaa kolkuttaa ovelle kinkun ja muiden herkkujen jälkeen.

Yhtäkkiä vesi alkoi liristä keittiön kynnyksen yli. Perheen äiti oli kovassa tohinassa lorauttanut kuuman kinkkurasvan keittiön tiskialtaasta alas ja rasva jäi kiinni jo ensimmäisiin putkiin.

Joulupukin sijasta perheen iltatilaisuuteen osallistuivatkin sitten Lokapalvelu Eerolan miehet.

"Tosin punaisissa haalareissa", muistelee tapausta Eerola-yhtiöiden toimitusjohtaja Pasi Eerola.

Putkien avaaminen on sananmukaisesti sikamaista hommaa, sillä viemäristä tulee kovat hajut ja mustaa mönjää. Kinkkurasvaa ei siis kannata hulauttaa wc-pönttöön tai tiskialtaaseen. Rasva liukuu helposti alas, mutta kylmässä viemärivedessä se hyytyy ja aiheuttaa tukoksia. Kinkkurasvan kannattaa antaa ensiksi jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen laittaa se jähmettyneenä biojätteeseen tai kompostiin.

Jos jäähtynyt rasva viedään kaatopaikkajätteeseen, se pitää pakata esimerkiksi maitotölkkiin ja sulkea tölkki tiivisti teipillä.

"Rasvan kannattaa antaa hyytyä, kuoria sitten valkoinen rasva pois ja käyttää jäljelle jäänyt osa kastikkeeseen", sanoo kotitalous- ja yritysneuvoja Seija Nieminen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksesta.

Kinkkurasva on niin suolaista, ettei sitä saa antaa linnuille tai muille eläimille.

Helsingin Sanomat | hs.kuluttaja@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>