maanantai 20.5.2013 | Lilja, Karoliina  Onnittele e-kortilla

Kulttuuritoimituksen kirjalahjavinkit

Näitä kirjoja kriitikot kiittivät vuonna 2009

13.12.2009 3:00

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri. Otava. "Romaani avaa taitavasti epookin keskusteluja ja niiden suhdetta kristinuskon etiikkaan. Kehitysopin vahvat tulkinnat pitivät ovea auki eugeniikalle ja 1900-luvun rotuharvennuksille." Mervi Kantokorpi 27.8.

 

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö. Teos. "Palaa yhä uudelleen avoimeen tarinaan, jonka universaalit motiivit – nuoruus, rakkaus, menetys – penkovat esiin kuulijoidensa yksityisimmät elämykset." Mervi Kantokorpi 11.10.

 

Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala. "Tekijänsä tuotannon ehdotonta huippua, ykkönen tai kakkonen, tiukka ja tyly ajan kuva. Hauskan maineessa kulkeva Hotakainen on vihainen, moraalikoura nyrkissä. Joten ei pitäisi naurattaa." Antti Majander 15.8.

 

Juha Hurme: Puupää. Teos. "Hän kirjoittaa kuin ohjaa. Kirja on ideoiden dynamo. Koskaan ei tiedä, mitä nurkan takana odottaa. Seikkailut lomittuvat ja kelautuvat nopeutetulla mielikuvituksella." Kirsikka Moring 8.11.

 

Antti Hyry: Uuni. Otava. "Kun teksti on sanottavansa sanonut, se muuttuu pelkäksi yksitoikkoisuudeksi. Tämän rajan Uuni ylittää monta kertaa. – – Hyryläisellä estetiikalla loppuun viety äärikokeilu." Matti Mäkelä 2.10.

 

Sanna Karlström: Harry Harlow'n rakkauselämät. Otava. "Vaikuttaa ilmaisultaan edeltäjiään vapaammalta ja avoimemmalta. Vaikka sen runot on puettu roolihahmoihin ja valmiiseen tarinaan, runoilija itse on lujasti läsnä rakkautta tutkivissa säkeissään." Mervi Kantokorpi 19.4.

 

Teemu Kaskinen: Sinulle, yö. WSOY. "Keskittyy visioimaan sitä, mitä poikkeusolosuhde nimeltä sota tekee ihmiselle eli keitä me oikein olemme ja mitä sisällämme. Miltä Suomi näyttäisi, jos Irakin tai Afganistanin heilauttaisi tänne, edes muutamaksi kuukaudeksi." Antti Majander 23.8.

 

Marianna Kurtto: Maisemasta läpi. WSOY. "Sävykäs kuuden sarjan kokoelma, jossa fenomenologiaan palautuva filosofinen ajattelu ei törrötä säkeiden keskellä, vaan avautuu lukijalleen runo runolta havaintojemme muotoileman todellisuuden ihmetyksenä." Mervi Kantokorpi 6.4.

 

Jarno Lindemark: Tuleen heitetty kello. Sanasato. "Liki satasivuinen runoelma ajasta ja ihmisestä sielunvaelluksen kaltaisena muodonmuutosten sarjana unen, runon, elon & kuolon teemoja välkytellen on kunnianhimoinen näyte halusta kirjoittaa kokonainen elämänkuva." Mervi Kantokorpi 2.3.

 

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä. WSOY. "Etäännytetty moraliteetti ystävyydestä, petoksesta, rakkaudesta, rikoksesta ja ajan ilmiöistä, joiden synnyttämä kaikkialle työntyvä visuaalinen sälä ja auditiivinen häly estävät ihmistä kuulemasta ja näkemästä." Jukka Petäjä 12.11.

 

Miikka  Nousiainen: Maaninkavaara. Otava. "Ei missään tapauksessa ole kertomus kansantaudistamme urheiluhulluudesta. Se on kertomus kansantaudistamme miellyttämisenhalusta. Omilla jaloilla seisomisen vaikeudesta." Raisa Mattila 26.9.

 

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Teos. "Kummajaisten tirkistelyn ja eksotiikassa retkeilyn sijaan Parkkinen tarjoaa tihentyneen inhimillisyyden sisäkuvia – ikään kuin jo kokeneen kirjoittajan varmuudella ja viisaudella." Antti Majander 23.4.

 

Matti Rönkä: Tuliaiset Moskovasta. Gummerus. "Kotimaiseen dekkariin Rönkä on tuonut uuden itäisen ulottuvuuden, ja tuoreessa kirjassa hän osoittaa jälleen, kuinka kiintoisia tarinoita ja teemoja sen pohjalle on mahdollista rakennella." Keijo Kettunen 9.9.

 

Aki Salmela: Yhtä ja samaa. Tammi. "Kysyy ja kyseenalaistaa, aina vaikeinta kuten ihmisen ja kielen sidosta, mutta avoimesti, hauskasti, lempeästi." Mervi Kantokorpi 9.12.

 

Olli Sinivaara: Valonhetki. Teos. "Sinivaara ei säästele, mitä ajatuksiin ja siten suorastaan vyöryviin kuviin tulee. Hän ikään kuin antaa tulla ja katsoo sitten, mihin aistimusten värittämät kuvat hänet vievät." Janna Kantola 20.9.

 

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin. Otava. "Eläytymisen aste on huikea, kohtaukset, paikat ja soundit on tallennettu niin loistavin värein ja taitavin kuvakulmin, että romaanin luomaa todellisuusvaikutelmaa tuskin yksikään elokuvantekijä uskaltaa lähteä haastamaan." Hannu Marttila 17.9.

 

Ulkomainen kaunokirjallisuus

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri. BTJ Kustannus. "Postmoderni komedia hajonneesta maailmasta, jossa moraalista on tullut ihmisille vaihdettava koodi. Se voisi esitellä itsensä seuraavasti: Tiikeri, Valkoinen tiikeri – lupa nauraa." Jukka Petäjä 29.10.

 

Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja. Teos. "Tutkii outoja otuksia tarinoiden, myyttien ja uskomusten maailmasta. Se on eräänlaista unien eläintiedettä." Jussi Ahlroth, arvio tulossa.

 

Philippe Claudel: Varjojen raportti. Tammi. "Teemat ovat tuttuja: sota, vankileirit, ihmisen hirviömäisyys. Moraalisen tutkiskelun keskiössä on kauhujen vaikutus ihmisen mieleen ja sieluun." Olli Sinivaara 15.6.

 

Hal Duncan: Vellum. Like. "Uusia todellisuuksia luova illuusioiden aarreaitta." Fraktaaliromaanin haaroista esiin tunkevat kysymykset tasa-arvosta, suvaitsevaisuudesta ja toiseudesta." Toni Jerrman 23.10.

 

Günter Grass: Taikalaatikko. Tammi. "Grass kirjoittaa ikään kuin elokuvaa. Fellinin tapaan hän pakkaa monet naisensa, lapsensa, muistonsa ja unelmansa laivaan ja päästää sen keinumaan näkyjen merelle, hyväntuulisesti." Antti Majander 6.6.

 

Siri Hustvedt: Lumous. Otava. "Nuoren naisen kypsymistarina on kaikin puolin toden tuntuinen, mutta silti kerrontaa sävyttää vahva ilmapiiri, kuin jokin arkielämän takainen, taianomainen vääjäämättömyys lähestyisi." Helena Sinervo 15.11.

 

Carsten Jensen: Me hukkuneet. WSOY. "Viihteellinen lukuromaani sijoittuu hurmeiseen tanskalaiseen ja eurooppalaiseen historiaan, johon sisältyvät luonnollisesti myös kolonialismin aika ja maailmansodat." Timo Hämäläinen 4.6.

 

Viktor Jerofejev: Venäläisen sielun ensyklopedia. Like. "Tärkeä kirja niin suomalaiselle ulkopoliitikolle kuin tontinmyyjällekin. – – Kiihkoisa strindbergiläinen kansallinen itseruoskinta." Matti Mäkelä 18.5.

 

Sana Krasikov: Vielä vuosi. Siltala. "Vaikka Krasikov kytkee novellinsa aina neuvostotaustan ja amerikkalaisuuden rajaan, novellikokoelma kasvaa piiriään suuremmaksi, herkkävireiseksi tutkielmaksi näkymättömyydestä." Antti Majander 19.9.

 

Hanif Kureishi: Lähtö ja neljä muuta tarinaa. Avain. "Elämää ei voi aina elää niin kuin pitäisi. Näitä ristiriitaisuuksia Lähtö kuvaa niin suorin sanoin, että sattuu." Reetta Räty 6.12.

 

John LeCarré: Lainsuojaton. Tammi. "Ytimessä on moraalinen kysymys. Mikä on oikein, ja millaiset toimenpiteet ovat oikeutettuja tämän kaikille osapuolille erilaisen 'oikean' tavoittamiseksi." Pertti Avola 28.10.

 

Torgny Lindgren: Akvaviitti. Tammi. "Historiallisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta huolimatta myös henkilökohtainen tarina: päähenkilön tavoin kirjailijan isä menetti aikanaan uskonsa ja ryhtyi leimuavaksi ateistiksi." Suvi Ahola 5.3.

 

Amin Maalouf: Samarkand. Gummerus. "Kirja, jonka moni toivoisi kirjoittavansa, mutta harva osaa: sujuvaa, sulavaa ja nautittavaa, melkein kepeää proosaa, joka kuitenkin vie hämmentäviin oivalluksiin ja pyörryttäviin syvyyksiin." Hannu Marttila 4.2.

 

Toni Morrison: Armolahja. Tammi. "Tuo orjuuden raa'an maailman konkreettisesti ja inhimillisesti lähelle. Morrison jatkaa komeaa uraansa afroamerikkalaisten mikrohistorian kuvaajana ja kertojana." Olli Sinivaara 3.8.

 

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi. "Mielikuvituksen väkevissä voimissa piilee vaaroja, mutta vielä suurempi uhka ovat mielikuvituksettomat ihmiset. Suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys ja pikkumaisuus kumpuavat juuri mielikuvituksen puutteesta." Harri Römpötti 8.4.

 

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär. Otava. "Jos rakastaa sanoja, rakastaa Oatesia. Sattuvasti sanoilla ja kielellä on romaanissa myös syvempää sanottavaa. Ne symboloivat kaikkein sisintä ja sen myötä illuusioiden särkymistä." Janna Kantola, arvio tulossa.

 

Per Petterson: Hevosvarkaat. Otava. "Ihmissuhteita ja tapahtumia leimaa työ. Tekstikin herättää ajatuksia työstä, huolellisesta ja monitasoisesta. Tyyli on mietitty, kieli monen lukukokemuksen ja 'oikean elämän' karaisema." Timo Hämäläinen 17.7.

 

François Rabelais: Pantagruelin kolmas kirja. WSOY. "Yhdisti vapaasti lihapullat ja hajuvedet. Hänelle raakuus ja riettaus olivat yhtä rakkaita kuin Platonin käsitešakki ja Ovidiuksen myyttirunous." Jan Blomstedt 26.4.

 

Philip Roth: Tuohtumus. WSOY. "Tuima moraliteetti, jossa päähenkilö jauhetaan rikki siksi, että hän täyttää osansa liiankin hyvin." Antti Majander, arvio tulossa.

 

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä. Gummerus. "Luottaa pidättyväiseen, hillittyyn kerrontaan: julmat tapahtumat esitetään viitteellisesti, pienten yksityiskohtien kautta, ja kaikenlainen väkivallalla mässäily on poissa. Tiivis, apea kertomus pitää otteessaan loppuun asti." Keijo Kettunen 24.3.

 

Birgit Vanderbeke: Simpukka-ateria. Lurra Editions. "Perheenpään valta, tyrannimainen auktoriteetti ja etuoikeudet, oikeiden mielipiteiden tuputtaminen, toisten tahdon tukahduttaminen, fyysinen väkivaltakin analysoidaan, puretaan ja tuomitaan." Hannu Marttila 29.9.

 

Richard Yates: Revolutionary Road. Otava. "Jos kuvasikin ilmestyessään kulttuurin umpikujaa ja minuuden autioitumista, niin nyt se näyttää hinnan, jonka ihminen maksaa pysymisestä niin sanotun kehityksen kyydissä." Antti Majander 18.1.

 

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli. Otava. "Rikkoo ajan ja paikan rajoja, herättää valokuvat henkiin ja palauttaa ammoin kuolleet ihmiset takaisin lapsuuteen. Se on peli, tai leikki – niin kuin teoksen nimen myös olisi voinut suomentaa." Hannu Marttila 25.5.

  

Tietokirjat

Janne Ahonen, Pekka Holopainen: Kuningaskotka. Teos. "Ahosen saavutukset olivat mittavat ja julkisuuskuva siloinen. Totuus on kuitenkin toinen, lahtelaislegenda ei ole mikään pyhäkoulupoika." Jarmo Färdig 4.8.

 

Chris Anderson: Ilmainen. Terra Cognita. "Raha ei siirry alan sisällä, vaan todellakin katoaa. Toinen harhaluulo on, että ilmaisesta hyötyisivät pienet tekijät, ruohonjuuritason pikkuvaihtona." Jussi Ahlroth 29.11.

 

Leonardo da Vinci: Työpäiväkirjat. Teos. "Laura Lahdensuun taidokas suomennos avaa työpäiväkirjat tavalliselle lukijalle. Renessanssineron kyltymätön kiinnostus maailman ihmeisiin tempaa mukaansa." Kaisa Heinänen, arvio tulossa.

 

Peter Englund: Sodan kauneus ja kauheus. WSOY. "Englundin 'sammakkoperspektiivi' toimii kuitenkin hyvin, ja kirja on jälleen loistava osoitus taidoista sekä kirjailijana että historioitsijana, joka tällä kertaa kirjoittaa 'anti-historiaa' ja kertojiensa mentaalihistoriaa." Timo Hämäläinen alkuteoksesta 21.12. 2008.

 

Max Engman: Pitkät jäähyväiset. WSOY. "Alkuosa ja päätös sisältävät upeita kielikuvia ja tyylitaiturin taidonnäytteitä. Omassa sarjassaan on kuitenkin epilogin analyysi Ruotsin, Suomen ja Venäjän perhedraamasta." Petri Karonen 3.5.

 

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. WSOY. "Kylmän universumin ilosanomaa, joka lohduttomuuttaan, ja ehkä juuri sen tähden, lohduttaa enemmän kuin tuhat tyhjät lupaavaa filosofiaa." Jyrki Alenius, arvio tulossa.

 

Antti Eskola: Mikä henki meitä kantaa. Tammi. "Päättäväisemmin kuin moni muu Eskola on palannut lapsuudenkodin arvoihin. Vaikuttava on hänen vaelluksensa synnin ja armon maailmassa." Pekka Tarkka 11.9.

 

Niall Ferguson: Rahan nousu. Terra Cognita. "Taloustieteilijöiden 1990-luvulla laatimat, matemaattisessa sofistikoituneisuudessaan idioottivarmat sijoitusmallit perustuivat historiallisesti viiden vuoden aineistoon. Juuri tuohon ajanjaksoon ei mahtunut yhtään kriisiä." Markku Kuisma 18.5.

 

Timo Harakka: Luoton loppu. WSOY. "Mielipiteitä riittää kuten lähdeviitteitäkin, kaikkiaan 260. Valtaosa niistä on lehtijuttuja, jotka eivät ehkä kelpaisi akateemisen tutkimuksen lähteiksi, mutta jotka kannattelevat hyvin pamfletin kehittelyä." Jyri Raivio 27.7.

 

Jaakko Heinimäki, Juha Metso: Miina – Äkkijyrkkä. Johnny Kniga. "Miten yksi ihminen jaksaakaan sekä kuvanveiston että karjanhoidon fyysisen taakan? Ei se helppoa ole ollut." Kaisa Heinänen 28.10.

 

Jag är ju utlänning vart jag än kommer. En bok om Henry Parland. Toim. Agneta Rahikainen. SLS. "Avaa nuoren lahjakkuuden persoonan, vaiheet ja sen miljöön ja ajan, jossa hän eli." Pertti Lassila 20.9.

 

Ashley Kahn: Kind of Blue. Johnny Kniga. "Kertoo melkein kaiken, mikä jazzin klassikkolevystä on kerrottavissa, pienintä yksityiskohtaa myöten." Harri Uusitorppa alkuteoksesta 25.10. 2001

 

Kaiken takana oli pelko. Toim. Sofi Oksanen ja Imbi Paju. WSOY. "Tekee perusteellista työtä hahmotellessaan monesta eri näkökulmasta sen yhteiskunnallisen, kulttuurisen, taloudellisen, ekologisen, älyllisen ja moraalisen katastrofin ulottuvuuksia, jota neuvostovallan alle joutuminen pienelle maalle merkitsi." Oula Silvennoinen 24.3.

 

Kang Chol-hwan, Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot. Siltala. "Kang Chol-hwan teki maailmalle palveluksen työstämällä karmivat kokemuksensa kirjaksi. Hän ja muut pohjoiskorealaiset ansaitsisivat, että maailmalla kirja luetaan." Sami Sillanpää 27.9.

 

Ian Kershaw: Hitler. Otava. "Nivoo uskottavasti yhteen Führerin oman elämän ja Saksan silloisen historiallisen, poliittisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kontekstin, joka mahdollisti hänen nousunsa valtaan." Jukka Petäjä 23.9.

 

Pekka Korvenmaa: Taide & Teollisuus. Taideteollinen korkeakoulu. "Odotettu ja hyvin ajoitettu tapaus. Se voi olla hyvästijättö taideteollisuudelle. Ainakin Wirkkalan lasivaasin tai Arabian kahvikupin näköisessä muodossa." Kaj Kalin 3.11.

 

Markku Kuisma: Suomen poliittinen taloushistoria 1000–2000. Siltala. "Suomalaiset ovat aina selvinneet parhaiten, jos täällä on kyetty vainuamaan ennen muita se, mikä tuote, keksintö tai oivallus menee maailmalla kaupaksi." Unto Hämäläinen 19.2.

 

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Atena. "Jotain lienemme kehässä kulkeneinakin oppineet, toivottavasti ainakin sietämään ja ehkä arvostamaankin kanssaötököitämme ja heidän vaikeita valintojaan olemisen arvoituksen edessä." Kuisma Korhonen 6.9.

 

Mirkka Lappalainen: Susimessu. Siltala. "Ruotsin 1500-luvun jälkipuoliskolta alkaneita vaikeuksia tarkastellaan ennen muuta valtakunnallisesta näkökulmasta, ei vain Suomen historiana tai (nykyisen) Ruotsin kannalta." Petri Karonen 13.9.

 

Anna-Lena Laurén: Vuorilla ei ole herroja. Teos. "Viihdyttävä yhdistelmä, johon on ladattu toimittajan kokemuksia Kaukasiasta sekä faktoja alueen kansoista ja valtioista." Arto Luukkanen 30. 10.

 

Jorma Luhta: Tähtiyöt. Maahenki. "Ensimmäinen ihmetyksen aihe on: voiko taivaalla todella nähdä noin paljon tähtiä! Ja seuraava: miten ihmeessä pimeä yö ja sen tähtitaivas on saatu valokuvatuksi noin upeasti?" Anu Uimonen 21.10.

 

Ilkka Malmberg, Mika Launis: Napoleonin vika. HS Kirjat. "Historiallisena sotareportterina Malmberg osuu tavallisesti asian ytimeen, osaa pelkistää ja luo oivaltavia analogioita. Uskaltaa sanoa enemmän kuin perinteinen historioitsija." Petri Karonen, arvio tulossa.

 

Ohto Manninen, Raimo Salokangas: Eljas Erkko. WSOY. "Käsitteenä Erkon lehdistö on vakiintunut, mutta käsitteen luoja Eljas Erkko on henkilönä paljon vieraampi – legenda jo eläessään." Erkki Tuomioja 17.11.

 

Henrik Meinander: Suomi 1944. Siltala. "Ei kalua tapahtumahistorian yksityiskohtia eikä lähdekritiikin knoppeja vaan hakee isoja näkymiä korkealta ja syvältä." Jukka Tarkka 1.10.

 

Karl Polanyi: Suuri murros. Vastapaino. "Kuten tämän lajin magnum opuksiin kuuluu, viileää analyysia ja retorista paloa on vaikea erottaa toisistaan. Näin varsinkin silloin, kun Polanyi taistelee vallitsevan talouskäsityksen itsestäänselvyyksiä vastaan." Olli Sinivaara 24.5.

 

Heather Pringle: Himmlerin suuri suunnitelma. Bazar. "Kertoo mitä mielikuvituksellisimmista todisteluista arjalaisten ylivertaisesta menneisyydestä." Pirkko Kotirinta 14.10.

 

Ratakatu 12. Toim. Matti Simola. WSOY. "Kirjassa avataan monia vakoilun maailman yksityiskohtia, joista Supon väki on tähän mennessä tehokkaasti vaiennut." Tuomo Pietiläinen 28.8.

 

Juha Siltala: Sisällissodan psykohistoria. Otava. "Nousee keskustelun polttopisteeseen ja ottaa paikkansa alan merkittävimpien tutkimusten joukossa." Juha Sihvola 8.10.

 

John Simon: Koneen ruhtinas. Otava. "Syväluotaus yhden kaikkien aikojen merkittävimmän suomalaisjohtajan persoonaan, mutta se on myös tarina siitä, kuinka hirvittäviä tragedioita ulospäin täydelliseltä näyttävä ura ja perhe-elämä voivatkaan sisältää." Teemu Luukka 24.9.

 

Suomalaiset tutkimusmatkat. Toim. Markku Löytönen. SKS. "Sisällöltään mahtava. Kirja painaa 1,75 kiloa ja sen henkilöhakemistossa on 1 277 nimeä." Kalevi Rikkinen, arvio tulossa.

 

Henrika Tandefelt: Porvoo 1809. SKS. "Porvoossa oltiin huolissaan menneen talven lumesta ja kaupungin ehostamisesta keisarin ja hänen seurueensa vierailua varten." Hannu Marttila 27.11.

 

Riikka Tanner, Tuula Lind: Käheä-ääninen tyttö. Tammi. "Ei pelkästään elämäkerta. Lind ja Tanner ovat tehneet upeaa historiantutkijan työtä rakentaessaan kokonaiskuvan siitä, millaisen koneiston rattaisiin romanilapset joutuivat ja miksi." Panu Pulma 3.5.

 

Pekka Tarkka: Joel Lehtonen I. Otava. "Jos on kohde kirjallisuutemme ydintä, niin elämäkertojen klassikoksi tulee karttumaan puolestaan Tarkan tutkimus." Mervi Kantokorpi 14.3.

 

Arto Teronen, Jouko Vuolle: Kiveen hakatut. Kirjapaja. "Kirjan tarinat ja urheilijan kohtalot alkavat kuolemasta, mutta eivät kohdettaan surren vaan kunnioittaen." Ari Pusa 4.11.

 

Risto Uimonen: Median mahti. WSOY. "Kokeneen journalistin puntarissa tiedonvälityksen valta on Kekkosen sylikoira-ajoista kasvanut suoranaiseksi vahtikoiramahdiksi, jolla on voima erottaa yhteiskunnan vaikuttajia." Jouni Tervo 13.10.

 

Mikko Ylikangas: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Atena. "Ensimmäinen yleiskatsaus kovien huumeiden käyttöön Suomessa 1800-luvulta 1950-luvulle." Tommi Nieminen 5.4.

 

A.W. Yrjänä: Päiväkirja 1995–2008. Johnny Kniga. "Luo kuvan levottomasta miehestä, joka etsii merkitystä merkityksettömyydelle omistautuneesta maailmasta." Tero Valkonen 6.9.

 

Slavoj Žižek: Pehmeä vallankumous. Gaudeamus. "Ruotii vasemmiston tulevaisuutta, Kiinan kehitystä ja Hitchcockin elokuvia, johdattelee lacanilaiseen psykoanalyysiin ja viljelee kiihkomielisen verbaalipuutarhurin tavoin anekdootteja, vitsejä ja kaskuja älyllisiltä maailmanmatkoiltaan." Erkki Kylmänen 1.12.

 

Kjell Östberg: Olof Palme. Minerva. "Östbergin teksti on elämäkertakirjallisuuden juhlaa, kun hän kuljettaa Palmea läpi 1950- ja 1960-luvun murrosten ja ylös sosiaalidemokraattisen hierarkian portaita." Mikko Majander alkuteoksista 1.5.

 

Lasten- ja nuortenkirjat

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija. Robustos. "Omenmean vallanhaltija on onnistunut varhaisnuorten fantasiaromaani, täynnä perinteisen sadunkerronnan lumoa." Vesa Sisättö 4.11.

 

Petra Heikkilä: Hipun laatikkoleikki. WSOY. "Heikkilän kuvakirja on syksyn helmiä. Teksti on ytimekäs, eivätkä kuvat rönsyile. Lähikuvissa possut ovat ilmeikkäitä." Ansa Aarnio 19.10.

 

Jaakko Heinimäki, Christel Rönns: Suomen lasten Raamattu. Otava. "Heinimäki ja taitava kuvittaja Rönns ovat tehneet suurenmoisen kulttuuriteon, jonka parissa on paatuneenkin lukijan vaikeaa välttää toistuvia liikutuksen tunteita." Juha Sihvola 11.4.

 

Hannu Hirvonen: Tärisevä traktori. Tammi. "Tärisevä traktori kertoo vieraan kohtaamisesta, uuden oppimisesta ja hankalista äänteistä, ja vilahtaapa lopussa maatalousyrittäjän ankea arkikin." Salla Simukka 6.4.

 

Anneli Kanto, Jutta Kivilompolo: Jakke ja Simo. Karisto. "Ääneen lukiessa Kannon tekstiin eläytyy väkisin. Kivilompolon kuvitusta ei voi kutsua kauniiksi, mutta kuvakirjan kokonaisuus toimii." Ansa Aarnio 2.7.

 

Mari Kujanpää: Minä ja Muro. Otava. "Kujanpään kolmas lastenromaani on tarkkanäköinen kuvaus yksinäisen tytön elämästä. – – Lapsen ahdistus ja suru tulevat lähelle, kun aikuiset monesti silkkaa ajattelemattomuuttaan käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti." Salla Simukka 8.10.

 

Mervi Lindman: Memmuli karkaa sirkukseen. Tammi. "Kuvissa sama tilanne nähdään kahdesti: ensin lapsen mielikuvituksen värittämänä ja sitten aikuisen silmin." Ansa Aarnio 19.10.

 

Annika Luther: Ivoria. Teos. "Ei jämähdä pakolaisuuden ja erilaisuuden kuvaamisen kaavoihin. Alphonsen tarina on aidosti omaperäinen ja kaikissa arjen yksityiskohdissaan uskottava." Salla Simukka 12.12.

 

Sari Peltoniemi: Hämärän renki. Tammi. "Hämärän renki kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Peltoniemi luo suomalaisen kansanperinteen avulla aitoa mystistä tunnelmaa." Vesa Sisättö 23.11.

 

Sarah Rees Brennan: Demonin merkitsemät. WSOY. "Henkienhoitaja on nopeatempoinen ja humoristinen, pikemminkin elokuvasynopsis kuin romaani – elokuva onkin parhaillaan tekeillä." Vesa Sisättö 9.7.

 

Sarjakuvat

Mari Ahokoivu: Löydä minut tästä kaupungista. Asema. "Ahokoivun esikoisalbumi on herkkäliikkeinen tunteen virran kuvaus. Tarinan jäsentää tunne, eivät tapahtumat." Heikki Jokinen 21.9.

 

Guy Delisle: Pjongjang. WSOY. "Sarjakuvareportaasin voima näkyy siinä, miten tunteita pystyy muuttamaan kuvaksi." Esa Mäkinen 19.7.

 

Tommi Musturi: Samuelin matkassa. Huuda Huuda. "Musturin tajunnanvirtaa lähestyvä kerronta palkitsee keskittymisen." Harri Römpötti 7.12.

 

Joann Sfar: Pascin. Huuda Huuda. "Katkelmista monet on päivätty, mikä viittaa nopeaan ja spontaaniin työskentelyyn. Sfar onkin sanonut pyrkivänsä piirtämällä ottamaan hetkistä kiinni." Harri Römpötti, arvio tulossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>