20.11.2008 0:00
"Hyvin suuhun ja ruokapöytään sopiva valikoima." "Hienoa, että jouluolut maistuu rehdisti oluelta!" "Väkisin kardemumma-kanelihömpällä pakerrettu jouluisuus on panimoilta nyt jäänyt – onneksi."
Joulukauden oluita arvioinut Helsingin Sanomien raati oli selvästi tyytyväinen testioluitten makumaailmaan.
"Pieni jouluinen mausteisuus ei suinkaan ole paha asia, mutta ruokapöydässä ei maustehyllyn sisällöltä tuoksuva ja maistuva olut oikein toimi", kiteytti olutkulttuuri.fi:n tuottaja Heikki Kähkönen raadin pohdinnat.
Raadissa olivat myös baarimestari Sari Ikolampi, studio-ohjaaja John Ahlfors Yleisradiosta, Olutkellari Helsingin ravintoloitsija Samu Wikström sekä Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Rokka.
Testin järjestelyistä vastasi testipaikan, St. Urho's Pubin, ravintolapäällikkö Esa Mustonen. Oluet maistettiin sokkona, eli raati ei arvioita tehdessään tiennyt, mitä oluita laseissa oli. Maistetut oluet kuuluvat Alkon joulukauden uusiin tuotteisiin.
Alkon jouluvalikoiman oluista testistä jäi pois viisi tuotetta.
Alkoholipitoisuudeltaan yli kymmenprosenttisia oluita (Gouden Carolus Christmas, Criminally Bad Elf ja Aventinus Weizen Eisbock) ei tällä kertaa otettu mukaan. Marraskuun alussa olleeseen testipäivään mennessä ei taas ehditty saada Saku Porteria ja Nokian Talvi IV B:tä.
Eniten pisteitä raadilta sai savuolut Saksan Frankenista, Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock. Oluen maku on hyvin vahva ja sen savuisuus voimakas, joten se yleensä jakaa maistajien mielipiteet: toiset pitävät, toiset eivät.
Hennomman makuiset ruuat jäävät tämän oluen jalkoihin, mutta kaikki savustettu aina kaloja myöten sopii sen seuraan hyvin, samoin kuin tuhdit liharuuat.
"Joululaulussa tontut 'syövät paistia ja juovat lientä'; tässä on se liemi", Heikki Kähkönen totesi.
Samu Wikströmin ykkössuosikki oli belgialainen Regal Christmas.
"Tasapainoinen mausteisuus ja makeus sekä mantelin ja rusinan maut istuvat hienosti jouluun. Jälkimaussa tuntuu vielä häivähdys madeiraakin", hän herkisteli. Belgialaisolut keräsikin raadilta toiseksi eniten pisteitä.
Tšekkiläisen Žatecký-panimon Xantho Žatec yllätti raadin myönteisesti.
"Onpa hyvä ja maukas olut, se pysyy lasiin kaadettunakin pitkään hyvänä eikä väljähdy", Sari Ikolampi muotoili arviotaan.
Tšekkiolut on pistekärjen oluista ehkä helpoimmin lähestyttävä ja alkoholiltaan testin oluista miedoin.
"Hatunnosto panimolle. Maistuva ja hyvin pantu olut", antoi John Ahlfors tunnustusta.
Raati keskusteli myös yleisesti joulupöydän ruuista ja juomista.
Perinteisten jouluruokien seuralaiseksi sai kannatusta suomalainen perinneolut sahti. Sen hedelmäinen tukevuus ei jyrää hennomman makuisia ruokalajeja eikä jää vahvempienkaan jalkoihin.
Sahtia voi ostaa suoraan muutamalta myyntiluvan hankkineelta tuottajalta. Alkon kautta voi tilata kahta versiota Finlandia Sahtia, lisäksi Lammin ja Joutsan myymälöissä myydään paikallista tuotetta.
Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi