Pakkaus luo lahjaan lisäriemua

Edellisjoulujen ja kotoa löytyvien kääreiden käyttö on ekoteko: värikylläinen lahjapaperi ei kelpaa kierrätykseen

Eletään paketoinnin kulta-aikaa. Yksi nauttii suuresti, kun saa askaroida kääreiden, nauhojen ja koristeiden kanssa. Toiselle se on viime tipassa tehtävä pahainen pakko.

Seppälä-ketjun entinen omistaja Liisa Lipsanen sanoo tuoreissa muistelmissaan, kuinka äiti opetti hänet ihan ensimmäiseksi tekemään kauniita paketteja ennen kuin hän pääsi tämän kauppaan apulaiseksi.

1950-luvun kaupoissa ihan kaikki paketoitiin, joten nättejä paketteja oli pakko osata tehdä myös Kouvolan Seppälä Oy:ssä.

Vaikka noina aikoina osti vain metrin pyyheliinakangasta, se kietaistiin kaupan omilla logoilla ja merkeillä koristettuun paperiin ja solmittiin kasaan sinivalkoisella tai ruskealla paperinarulla.

Pieni tavara – vaikkapa lankarulla – sai omankokoisensa paperipussin, jonka suu taiteltiin elegantisti kiinni.

Mainioimmillaan paketin narun solmukohtaan sidottiin pakettinappula, jotta ostajan ei tarvinnut roikottaa ostostaan hiertämässä sormiparkaa.

Sitten tulivat muovipussit, Seppäläänkin. Paketoimisen taito alkoi hiipua.

Suurimpiin tavarataloihin pestataan nyt jouluksi koululaisista paketintekijöiden määräaikainen tonttuarmeija.

Sen työ on yksinkertaistettu nopeaksi: tavara sujautetaan sopivaan laatikkoon, päälle kullanvärinen nauhalenkki ja teippisinetti.

Ja niin joulukuusen alla on ankeimmillaan vain yhdennäköisiä lahjoja. Tyylikästä, mutta tylsää.

Kun 1960-luvulla olin joulun kiireapulaisena tamperelaisessa tavaratalossa, kauppa vaati, että paketti oli tehty taiten.

Yksikään paperin leikattu tai repäisty reuna ei saanut näkyä, vaan reuna oli taiteltava kauniisti piiloon.

Yksikään teipinpala ei saanut myöskään pilata kokonaisuutta. Käytimme joko taitavaa kättä tai piiloon jäävää liimaa.

Vanhempi myyjä opetti, miten paketin saa taiteltua kestäväksi ilman liimaakin. Taito on kuin japanilaista origamiperinnettä käytännöllisimmillään.

Sitä tuskin enää kukaan osaa, vaikka jotkut uudet pikkuputiikit jälleen kilpailevatkin kauniiden pakettien tekemisessä.

Useimmissa kaupoissa lahja yhä survaistaan muovipussiin, ja parhaimmillaan mukaan saa palan lahjapaperia ja -narua, joista itse voi tehdä jotain.

Mutta annapa kerrankin mielikuvituksesi lentää!

Oikeastaan melkein mikä tahansa paperi, kelmu, kangas tai pahvi kelpaa kääreeksi ja mikä tahansa nappi koristeeksi.

Olen joulupapereiden kierrättäjä: entiset kauniit paperit ovat tallessa nauhoineen ja ruusukkeineen. Niin ne olivat jo äidilläni ja varsinkin mummullani.

Nyttemmin on paljastunut, että materiaalien säästäminen on ollut mitä ekologisin teko: värikylläinen paperi ei kelpaa kierrätykseen.

Vanhoista papereistani silitän, vekkaan ja vääntelen uusiokuorrutuksia. Lisäkkeeksi etsin kotoani koristeen sieltä, pehmusteen täältä.

Paketti voi syntyä vaikkapa vessapaperirullaan, eikä lahjan päältä sitä mitenkään huomaa. Paketin muodon ei tarvitse muutenkaan kertoa sisältöä: itse lahja saa jäädä yllätykseksi. Vain pakettikortti sanailuineen voi ennustaa jotakin.

Tämän sivun kuvissa näet joitakin esimerkkejä kierrätyspakettien tekemiseen.

Meillä on tapana myös kunnioittaa pakettien ulkonäköä. Lahjat avataan yksi kerrallaan ja jokaista ihaillaan ensin joukolla. Vasta sitten saaja avaa paketin – muidenkin silmäparit pakettiin nauliutuneina. Sen jälkeen ihastellaan jälleen porukalla lahjaa ja kiitellään antajaa.

Sitten paketin avausvuoro siirtyy seuraavalle, ja seremonia toistuu. Kierrosta riittää, kunnes kaikki paketit ovat auki.

Näin lahjojen avausseremoniasta on tullut meille, sekä lasten että aikuisten mielestä, jouluillallisen ohessa juhlapyhän hauskin ohjelmanumero.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi