18.12.2008 0:00
Täyteläinen, aromikas ja vaniljainen vai rasvainen, tunkkainen ja imelä?
Valkoinen suklaa jakaa mielipiteet – eikä pelkästään maun puolesta. Suklaapuritaanien mielestä valkosuklaa ei ole suklaata laisinkaan, sillä se ei sisällä kaakaopavun kuiva-ainetta, kaakaomassaa.
Suklaasta kiisteltiin EU:ssakin vuosikausia. Vuonna 2000 saatiin suklaadirektiivi, joka määrittää tumman suklaan, maitosuklaan ja valkoisen suklaan valmistukseen käytettävät ainekset.
Sen mukaan valkoiseksi suklaaksi voidaan kutsua tuotetta, jonka ainesosia ovat kaakaovoi, sokerit sekä maito tai maitojauhe. Valmistuksessa käytetään myös lesitiiniä ja vanilliinia tai vaniljaa.
Direktiivissä koostumuksessa todetaan myös, että valkosuklaan on sisällettävä "vähintään 20 prosenttia kaakaovoita ja vähintään 14 prosenttia maidon kuiva-ainetta, josta vähintään 3,5 prosenttia on maitorasvaa".
Laadukas valkosuklaa on kiiltävän kellertävää. Siinä on rasvainen suutuntuma, mutta se ei jätä suuhun rasvaista kerrosta, sillä kaakaovoin sulamispiste on pienempi kuin ihmisen ruumiinlämpö eli noin 35 celsius-astetta.
Jauhoinen, suuhun tarttuva rakenne kertoo pienestä kaakaovoin määrästä, eli suklaa ei ole huippulaatuista.
OHJEOhje: Valkosuklaa-karpalotryffelit 18.12.2008
Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi