perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
OMA KAUPUNKI KAISANIEMI

Hiihtoliiton toimitusjohtaja haluaa sprinttikisat Kaisaniemeen

"Nopeimmillaan kisat voisi järjestää jo ensi talvena"

8.9.2007 0:00

 Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen uskoo, että Kaisaniemen puistossa voitaisiin tulevaisuudessa kilpailla sprinttihiihdon maailmancupin osakilpailu.

"Se on monen mutkan takana. Jotta saisimme yhden kilpailun lisää järjestettäväksi Suomeen, se vaatii meiltä onnistumista kabineteissa FIS:n (Kansainvälinen hiihtoliitto) päässä."

Piirainen on sitä mieltä, että kisat tulisi kytkeä ajallisesti Lahden Salpausselän maailmancupin osakilpailuihin tai mahdollisesti jopa osaksi niitä.

Samalla Piirainen painottaa, että ensimmäinen askel olisi kansallisen tason sprinttihiihdot, jotka olisivat taloudellisesti helpommin toteutettavissa.

"Jos on hyvää tahtoa, löytyy yhteistyötä ja suunnittelulle vapautta, niin nopeimmillaan kisat voisi järjestää jo ensi talvena."

Noin kilometrin mittainen kisalatu voisi toimitusjohtajan mukaan kulkea kokonaisuudessaan Kaisaniemen puistossa tai osittain, jolloin lähtö ja maali olisivat Rautatientorilla.

Kisaladun varrelle ei tarvitsisi pystyttää kuin ajanottoon liittyviä rakennelmia ja mahdollisesti kevyitä ylikulkusiltoja. Rata jäisi kaupunkilaisten käyttöön.

Tukholmassa kuninkaanlinnan ympäristössä on järjestetty sprinttihiihdon maailmancupin osakilpailuja koko 2000-luvun. Siellä ne ovat olleet yleisömenestys.

Kaisaniemen hiihdoista ei ole vielä käyty mitään virallisia neuvotteluja. Piiraisen mukaan Suomen Hiihtoliitto ei kykene yksin järjestämään tapahtumaa. Yhteistyökumppaneiden metsästys on edessä.

Liikuntaviraston osastopäällikkö Petteri Huurre suhtautuu ajatukseen Kaisaniemen hiihdoista myönteisesti. "Voidaan siitä keskustella. Tässä vaiheessa ei luonnollisesti ole mitään syytä sanoa ei."

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.