Kaisaniemen puisto on päivänvalossa kaunis

Kaisaniemen koulun oppilaat viettävät välituntinsa puistossa

 Aurinkoisina päivinä Kaisaniemen puisto on piknikvieraita pullollaan, mutta syksyisenä iltapäivänä puisto pysyttelee puoliksi tyhjänä.

Märät puut näyttävät ankeilta, mutteivät pelottavilta.

"Nabad! Iska warran?" huikkaa Ayaan Abtahi ilkikurisesti hymyillen.

Miestä naurattaa, vaikka Kaisaniemen puistossa sataa kaatamalla. Kioskin lippa suojaa pahimmalta piiskaukselta. Takki täplittyy silti pisaroista. Vaimo asettaa huivinsa vaunuissa nukkuvan Lilan suojaksi.

"Suomeksi kysymykseen vastataan, että 'no hei hei, ja hyvää kuuluu'" Zahra Abtahi valottaa vastausta somalikieliseen tervehdykseen.

Abtahin perhe on Kaisaniemessä ulkoilemassa, kuten melkein joka päivä.

"Tämä puisto on niin vihreä, täällä on paljon polkuja ja tänne pääsee metrolla", Ayaan Abtahi listaa.

Kaisaniemen puistossa pelataan petankkia, ollaan piknikillä, tanssitaan, harrastetaan capoeiraa ja urheillaan. Kruununhaan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Veli-Heikki Klemetti korostaa mielellään puiston hyviä puolia.

"Puiston kasvusto on todella monipuolinen. Kasvitieteellisen puutarhan kanssa se muodostaa hienon kokonaisuuden", hän toteaa.

Myös Abtahit arvostavat Kaisaniemen puistoa. Perheen mielestä puisto ei ole lainkaan pelottava – ei ainakaan päivisin.

"En pidä siitä, että 15-vuotias poikani on ollut täällä yöllä. Olen kieltänyt sen", isä-Abtahi toteaa ja osoittaa penkillä lojuvia nuoria miehiä.

"Tuo on Musse (Abtahi). He tulevat tänne koulun jälkeen."

Puistossa hengailee Musse Abtahin kaveriporukan lisäksi muitakin nuorisoryhmiä, kuten esimerkiksi mustiin pukeutuvia gootteja.

"Kyllä tänne puistoon mahtuvat kaikki, mutta monet eivät halua tulla, koska pelkäävät meitä. Näytänkö minä muka pelottavalta?" Musse Abtahi kysyy ja katsoo haastavasti silmiin.

Hän kertoo puiston olevan pääosin rento paikka, myös öisin. "Mutta mikä minä olen sanomaan. Minä olen vain musta mies, jota ei erota varjosta."

Yöllä puistossa on pimeää. Osa katulampuista on sammunut. Puiston pimeimmässä kolkassa, vapaamuurari Fredrik Granatenhjelmin haudan kupeessa Liisa Toppila on kävelyllä villakoiriensa kanssa.

"Hys hys, ei täällä ole mitään pelättävää", hän rauhoittelee kimeästi haukkuvia koiriaan.

Toppila kertoo asuneensa puiston kupeessa lapsesta lähtien. Hänen mielestään puisto on maineensa vanki.

"Lenkkeillessä olen tutustunut puiston vanhoihin vakiojuoppoihin, he ovat ihan leppoisia ja harmittomia. Koiraihmisiä", Toppila kertoo.

"Mutta nuoret narkomaanit, ne pitäisi saada aisoihin."

Huumehemmot huolestuttavat myös päivällä.

Kaisaniemen koululaiset viettävät taukonsa puistossa, koska osa koulun pihasta on remontissa.

"Taukoalue tarkistetaan säännöllisesti, etteivät lapset törmäisi huumeruiskuihin", Kaisaniemen koulun apulaisrehtori Juha Hirvonen toteaa.

Välituntien lisäksi koululaiset käyttävät puistoa ympäristö- ja luonnontieteen, kuvaamataidon ja tietenkin liikunnan tunneilla.

Välituntialueella Hilda Herkman roikkuu puussa. 1 B-luokkalaisella Herkmanilla, Niitty Rajanummella ja Nea Lehtosella on meneillään puuleikki.

"Tämä on paras välituntipaikka, koska täällä voi kiipeillä. Eikä autojakaan näy", Herkman toteaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi