9.9.2007 0:00
"
Puistossa voisi olla ulkoilmalava ja esimerkiksi joitain Helsingin Juhlaviikkojen tapahtumia. Huvilateltan voisi myös siirtää tälle alueelle. Puiston pitäisi olla elävä, mutta hillitysti, läpi vuoden."
Omituista kyllä, yksi Helsingin tärkeimmistä taidetapahtumista ei juuri näy Kaisaniemen puistossa. Mikä tämän taustalla on? Voisiko huvilateltan siirtää lähemmäs keskustaa Kaisaniemeen, Helsingin Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Risto Nieminen?
"Huvilateltan siirtäminen olisi iso operaatio, sillä se vaatisi tonnien painoisten alusankkurien upottamista maahan. Teltta on rakennettu lievästi nousevaan maapohjaan, joten maanpinnan tulisi olla myös uudessa paikassa saman muotoinen. Olemme tutkineet Kaisaniemen puiston käyttöä juhlaviikolla, mutta usein se on ollut varattuna jollekin muulle toimijalle. Jos puisto kunnostetaan ja siitä tulee alue, joka on tarkoitettu tapahtumien järjestämiseen, olemme ehdottomasti kiinnostuneita olemaan mukana."
OMA KAUPUNKI KAISANIEMILukijat kaipaavat Kaisaniemen puistoon kahvilaa, lampea ja luistinrataa 9.9.2007
OMA KAUPUNKI KAISANIEMIEhdotuksia kaisaniemen puiston elävöittämiseksi 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Sanottua 9.9.2007
Minun Kaisaniemeni: Pajunen yhdistäisi sillalla Kaisaniemen ja Töölönlahden puistot 9.9.2007
OMA KAUPUNKI KAISANIEMITule puistotapahtumaan sunnuntaina Kaisaniemeen! 9.9.2007
OMA KAUPUNKI KAISANIEMIPuistossa sunnuntaina kello 11–15 9.9.2007
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi