perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
OMA KAUPUNKI KAISANIEMI

Valo karkottaa pahat tyypit

Washington Mall rauhoitettiin hyvällä valaistussuunnittelulla

6.9.2007 0:00

juri gripas

Lincolnin muistomerkki Washingtonissa houkuttelee nykyään turisteja myös iltaisin.

Lincolnin muistomerkki Washingtonissa houkuttelee nykyään turisteja myös iltaisin.

Washington. Valaistussuunnittelija Claude R. Engle muistaa seisoneensa pimeänä iltana 1970-luvulla arkkitehti David Childsin ja muiden työtovereidensa kanssa Capitolin portailla suunnittelemassa, kuinka Washingtonin keskustan puisto Mall tulee valaista.

"Poliisiauto pysähtyi, ja poliisi tuli sanomaan meille, että meidän pitäisi lähteä pois, koska seisoskelu portailla on vaarallista", kertoo Engle.

Nyt Mallilla liikkuu paljon väkeä iltamyöhään saakka, eikä poliisi enää varoita ryöstön tai pahoinpitelyn vaarasta. Engle sanoo, että turistit ja iltakävelijät ovat Mallilla valon takia. Se saa heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi. "Pahat tyypit karttavat paikkoja, joissa liikkuu tavallisia ihmisiä."

Englen mukaan valon käyttö voisi myös Helsingissä olla hyvä idea puistojen turvallisuuden lisäämiseksi.

Mallin muistomerkit, museot ja muut rakennukset, kuten Valkoinen talo, ovat olleet hyvin valaistuja siitä lähtien kun Englen suunnitelma toteutettiin 1976.

Engle haluaa huomauttaa, että Mall ei ole tullut turvalliseksi pelkästään valaistuksen ansiosta, vaan siihen on monta muutakin syytä.

Englen mukaan turvallisuuden tunnetta ei lisää valon määrä sinänsä vaan se, mitä ja miten valaistaan.

Hän kertoo esimerkin Washingtonin metron parkkipaikkojen valaisusta:

"Kun rahat loppuivat, me päätimme panna valot vain parkkipaikan jokaiseen kulmaan. Vaikka alueen keskellä liikkuvat eivät olleet valoissa, heillä ei ollut huolta, koska he olivat valojen ympäröimänä. Jokainen joka halusi parkkipaikalle, joutui näyttäytymään valoissa."

Huono ratkaisu olisi ollut se, että olisi valaistu parkkipaikkaa yhdestä reunasta niin pitkälle kun rahat riittävät ja jätetty loppu pimeäksi.

"Ihminen pelkää pimeällä kujalla, vaikka päässä on kirkasta valoa. Jos valaistus on päinvastainen, kuja valaistu ja toinen pää pimeä, ihminen ei huomaa pelätä. Se on psykologiaa."

Engle sanoo, että valojen tehtävänä on poistaa pimeitä varjoja, mutta valon ei tarvitse olla suoraa eikä voimakastakaan, koska silmä mukautuu näkemään ihmeen hyvin hämärässä. Valon määrä ei ratkaise, vaan valaistun ja valaisemattoman alueen tasapaino. Paras tulos on silloin, kun on valoa ja pimeitä kohtia kontrastina.

"Ajatelkaapa mitä kaikkea näette kuutamoyönä rannalla. Kuu antaa hyvin vähän valoa."

Engen mielityö Mallilla on presidentti Lincolnin muistomerkki. Itse rakennus on kirkkaasti valaistu, mutta leveille portaille ei ole suunnattu ollenkaan valoa. Silti ihmisten siluetit näkyvät selvästi valkoisena hehkuvaa monumenttia vasten.

Engle kertoo, että sama ilmiö on uuden ja vanhan kansallisen taidegallerian välimaastossa. Noin 60 metrin matkaa ei ole valaistu, mutta kukaan ei voi olla kahden valoa loistavan rakennuksen välissä niin, että häntä ei nähtäisi.

"Kerran, kun valaisimme Teksasissa puistoa, minua jäi huolestuttamaan se, että puiden alle jäi pimeää. Me panimme oksille pieniä lamppuja valaisemaan alaspäin. Puiden alustat tulivat kirkkaasti valaistuiksi ja ihmiset tunsivat olonsa turvalliseksi kävellessään siellä."

Sähköinsinöörin koulutuksen saanut Engle on yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista valaistusalan suunnittelijoista. Hän on työskennellyt myös ulkomailla, esimerkiksi suunnittelemassa valaistuksia Pariisin Pompidou-keskukseen, Louvren taidemuseoon ja Berliinin valtiopäivätaloon.

Yhdysvalloissa hän on valaissut kymmeniä tunnettuja rakennuksia World Trade Centerin tuhoutuneita torneja myöten.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.