4.9.2007 0:00
Vehnäterrieri Vilma ja emäntä Paula Laukkanen viihtyisivät Kaisaniemen puistossa paremmin, jos maassa olisi vähemmän lasinsiruja.
Koiran mielestä hyvä puisto on sellainen, missä on paljon hajuja ja toisia koiria. Kaisaniemen puistossa hajuja riittää, mutta koirakollegoita ei niinkään. Ilta-aikaan Helsingin keskustan keskeisin puisto on lähes tyhjä, tietää Unioninkadulla asuva vehnäterrieri Vilma.
Tosin ei Vilmakaan puistossa juuri liiku. Sen emäntä ja isäntä eivät halua, sillä puistossa on pimeää ja mainekin on vähän kyseenalainen. Siksi Vilman ensisijainen toive olisi, että puistoon tulisi lisää valoa. Etenkin Kaisaniemenranta on pimeä ja vailla roskakoreja.
Jos puisto olisi turvallisemman oloinen, sinne voisi poiketa pikkulenkille myös illalla eikä aina tarvitsisi kävellä kauas Tervasaaren tai Linnunlaulun koirapuistoihin.
Vilman mielestä koirapuisto olisi tarpeen Kaisaniemen puistossakin. Vilma on varma, että sille löytyisi paljon käyttäjiä. Ainakin Tervasaaressa ja Linnunlaulussa käy kova kuhina. Koirapuisto voisi tuoda mukanaan myös siisteyttä, sillä koirien ulkoiluttajat ja Helsingin kaupunki pitävät koirapuistoista hyvää huolta.
Vilmaa ihmetyttää, ettei Kaisaniemen puistoa siivota nykyistä tarkemmin. Maassa on turhan tiheästi tupakantumppeja, pullonkorkkeja ja lasinsiruja. Siruja Vilma inhoaa eniten.
Emännän ja isännän tarkkaavaisuuden vuoksi Vilman tassujen anturat ovat vielä säästyneet haavoilta, mutta kaikilla koirapuistokavereilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.
OMA KAUPUNKI KAISANIEMIKaisaniemen puisto on päivänvalossa kaunis 4.9.2007
OMA KAUPUNKI KAISANIEMIPuiston kentillä on urheiltu jo toista vuosisataa 4.9.2007
OMA KAUPUNKI KAISANIEMILukijat toivovat lisää valoa ja tapahtumia 4.9.2007
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi