"Ennustamisesta"

Nuorempana minulla oli tapana lyödä vetoa jääkiekko-otteluiden lopputuloksista. Panin likoon pikkurahaa, ottamatta huomioon vedonlyöntikertoimia, sairastuvalla istuvia pelaajia tai maalivahtien viimeaikaisia pelisuorituksia.

Jokainen ymmärsi, että kannatti lyödä vetoa Ruotsin eikä Saksan puolesta.

Aina tapahtui yllätyksiä. Kun yllättävä arvaukseni osui oikeaan, tuntui kuin minulla olisi poikkeuksellisia kykyjä tai valtava intuitiivinen tietämys jääkiekosta.

Niin ei tietenkään ollut. Tunne tuli silti, ja se oli vapauttava. Hetken todellisuus tuntui hallittavalta.

Noina hetkinä en käsittänyt sairastavani normaalihulluutta, jota psykiatri Martti Siirala on nimittänyt todellisuuden harhaiseksi omistamiseksi.

En käsittänyt sitä myöhemminkään, kun suunnittelin etukäteen elämäni kulkua. Petyin koska elämä ei noudattanut suunnitelmiani. En edes minä itse tehnyt niin.

Silti halveksin povarieukkoja.

Mutta halveksintani ei ulottunut vakuuttavaan talousmieheen, joka ennusti vielä reilu vuosi sitten hurjaa talouskasvua. Mies luetteli täsmällisiä desimaalilukuja ja hallitsi faktat. Hän ei laatinut skenaarioita sisälmyksiä tutkimalla.

Jälkikäteen olen ajatellut, että asiantuntijan ennustukset noudattivat tismalleen taikuri James Randin kuvaamia periaatteita: tee useita ennusteita, ole monitulkintainen, käytä paljon symboliikkaa, tässä tapauksessa numeroita, valitse ristiriitaisen ennustuksen toteutunut suunta, anna kunnia menestyksestäsi korkeammalle voimalle kuten talouden laeille ja jatka ennustuksiasi vaikka olisit väärässä. Ennusta tulevaisuutta myös jälkikäteen.

Onneksi järkevän talousmiehen povaus poikkesi taikurin ohjeista yhdessä

kohdassa: hän ei ollut lopunajan profeetta. Juuri siksi luotin hänen harkintakykyynsä. Halusin uskoa siihen, että yhteiskuntia hallitaan paremmin kuin minä hallitsen pientä elämääni.

Nyt olen täydellisesti pettynyt ennustajiin.

Elämme epävarmoja aikoja. Toisin oli silloin, kun kaikki näytti vakaalta. Vasta katastrofin hetkellä kaikki lakkasi olemasta järjestyksessä, eikö niin? Meillä oli oikea tieto todellisuudesta, mutta sitten todellisuuteen tuli jokin häiriö.

Ja viisaimmat tietenkin ymmärsivät, että talouden sykli oli tullut käännekohtaansa. He kätkivät viisauden sydämiinsä. Kouluampumistenkin merkit he aistivat ennalta.

Ajattelen pilkallisesti Rooman keisareiden auguureja, USA:n presidentti Ronald Reaganin selvännäkijää ja kaikkia yhteiskuntia, jotka eivät selvinneet ilman povareitaan.

Muistelen huvittuneena julkaisukieltoon joutunutta kirjailija Milan Kunderaa, joka laati horoskooppeja Tšekkoslovakian puoluejohdolle. Hän pääsi vaikuttamaan valtakunnanpolitiikkaan täydellisestä paitsiosta.

Samanlaiset ennustajaeukot ohjaavat nytkin päätöksentekoa yhteiskunnan korkeimmilla portailla, minä ajattelen. Silti luen taas yhden povarin artikkelia perhesuunnittelusta.

”Alimman arvion mukaan maapallon väkimäärä kasvaisi vajaaseen kahdeksaan miljardiin vuonna 2041, jonka jälkeen se alkaisi supistua. Jos pyrimme hävittämään köyhyyden, nälän ja lukutaidottomuuden sekä säästämään luonnonvaroja, meidän on pyrittävä kohti alinta ennustetta”, Lester R.

Brown kirjoittaa maapallon ykkösongelmasta.

En tiedä, mihin ennustus perustuu. Mutta kappaleen loppu jää soimaan päähäni.

Samassa ajattelen ystävääni, joka kertoi vaikeina aikoina kuvitelleensa onnellisen tulevaisuuden.

Kuvittelu oli kuin simulaattori, jossa hän etsi mahdollisuuksiaan.

Tietenkin hän ruokki täydellisiä illuusioitakin, mutta ne saivat hänet ponnistelemaan päämäärää kohti.

Osa kuvitelmista toteutui. Hän selvisi pahimman yli harhakuvien voimalla.

Ehkä niitä voisi nimittää myös visioiksi, uutta luovaksi ajatteluksi.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija. Jokin aika sitten hän kaivoi kirjahyllystään pölyttyneen klassikon, Michel de Montaignen esseet, joissa kirjailija pohtii elämän peruskysymyksiä. Kirja on kirjoitettu lähes 500 vuotta sitten. Jyrki Kiiskinen halusi päivittää teosta. Siksi hän kirjoittaa tällä palstalla kolumniesseitä samoista otsikoista kuin Montaigne.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi