"Erilaisilla keinoilla saavutetaan sama päämäärä"

Muistan koulusta laiskan neropatin. Hän ei seurannut opetusta, mutta sai matematiikan koetehtävistä usein oikean lopputuloksen. Ainoa ongelma oli se, että hän laski sen omalla tavallaan, ja opettajan oli pakko rokottaa siitä.

Kaverini ei ilahtunut huonoista pisteistä.

Hän kuvitteli, että koulussa opetettiin ajattelun sijasta kuuliaisuutta. Meistä haluttiin tehdä laumasieluja, opettaa yksi ainoa tapa katsoa maailmaa, johon erilaiset tavat ratkaista matematiikantehtävä eivät sopineet.

”Afrikan tähdessäkin löydät timantin, riippumatta siitä menetkö paikalle meriteitse, maata pitkin vai lentäen”, me jupisimme koulun käytävillä.

En tiedä, pelasiko Yhdysvaltain puolustusministeri Robert McNamara Afrikan tähteä, tai laskiko hän matematiikantehtäviä yhtä omapäisesti kuin kaverini.

Mutta vuonna 1961 hän istui huoneessa, jossa tehtiin iso päätös. Pöydällä oli kysymys: millä keinoilla välttää maailmanloppu?

Kuuban ohjuskriisi oli kuumimmillaan, ja paine oli kasvanut sietämättömiin mittoihin, myös vastapuolella Neuvostoliitossa. Sieltä oli yön kuluessa saapunut ristiriitaisia viestejä, ja Kennedyn kabinetti pohti päät kuumina mitä tehdä.

Ensin oli saapunut ystävällinen, sen jälkeen jyrkkäsanainen sähke. Oliko ristiriitainen viestintä tietoista hermosotaa vai olivatko kovanaamat syrjäyttäneet valtiojohdon ja pelasivat nyt omaa uhkapeliään?

Jotain oli pakko vastata, mutta kenelle?

Päätös oli tehtävä puutteellisen tiedon varassa. Paikalle oli tarinan mukaan kutsuttu mies, joka oli asunut vuosia Neuvostoliitossa ja joka tunsi maan olot ja toimintatavat. Hän istui hikoillen penkissään ja kaikki katsoivat häntä. Hänen mielipidettään odotettiin kuin oraakkelinlausuntoa.

Lopulta oraakkeli puhui.

Hän kehotti Kennedyä vastaamaan ystävälliseen viestiin ja jättämään vihamielisen viestin huomiotta, riippumatta siitä, mikä viestien tarkoitus oli.

Niin tehtiin. Ja se taisi olla oikea ratkaisu. Mutta olisiko samaan päämäärään päästy eri keinoin, vaikkapa panemalla kova kovaa vastaan?

Ikävä kyllä sitä ei voi enää kokeilla, vaikka mieli kuinka tekisi.

Kennedyn kabinetti oli sietämättömässä tilanteessa, mutta heillä oli yksi etu nykyisiin poliitikkoihin verrattuna. Heidän vastapuolellaan oli homo sapiens. Jopa neuvosto-kenraali ajattelee, tuntee ja reagoi kuten ihminen.

Myös meidän poliitikkomme joutuvat pohtimaan keinoja välttää maailmanloppu. Mutta heillä ei ole keskustelukumppania, sillä luonto ei ymmärrä ihmispuhetta eikä vakuutteluja. Se varmaan kertoo joka päivä, saavutetaanko erilaisilla keinoilla sama päämäärä.

Mutta se puhuu epäselvästi, nopeasti ja kaikista asioista yhtä aikaa.

Yksi asia on varma: nyt ei pelata Afrikan tähteä, jossa timantin luo voi yrittää ensin lentämällä ja sitten maata pitkin.

Kunpa luonto olisi selväsanainen satusetä joka kertoisi meille tarinan.

Vaikkapa tällaisen: ”Olipa kerran kolme miestä, joiden kylään vihollinen hyökkäsi. Yksi pakeni rahakirstu mukanaan, toinen nappasi kainaloonsa kylän historiikin ja kolmas pelasti paetessaan muutaman kyläläisen. Saavuttivatko he saman päämäärän?”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi