"Hyveestä"

Me suomalaiset emme ole aurinkorantojen huijareita. Me olemme rehellistä kansaa. Siksi kassalle unohtunutta lompakkoa kannattaa kysellä löytötavaratoimistosta, toisin kuin Espanjassa.

Ensin on kuitenkin hyvä tarkistaa lähin roskis, kaiken varalta: nuorisohuligaanit kun ovat oppineet pahoille tavoille katsoessaan ulkomaisia räppivideoita.

Toisen suomalaisen sanaan voi silti luottaa. Tosin kannattaa pitää silmät auki, muuten teleoperaattori, remonttimies tai työkaveri vetää höplästä.

Ei se ole epärehellisyyttä. Nopeat vain syövät hitaat. Sitä paitsi työelämän asenteet ovat viime vuosina koventuneet huolestuttavasti. Se on Brysselin herrojen syytä.

Joka tapauksessa kaikki on kansainvälisessä vertailussa hyvin. Lapsiin ei silti pidä suhtautua sinisilmäisesti: he ostavat kännykällä limua vanhempiensa laskuun tai myyvät eteenpäin tavaroitaan. Heistä ei vielä ole tullut yhtä rehellisiä kuin meistä aikuisista.

Me aikuiset hoidamme asiat niin kuin pitääkin. Silti jokaisen kannattaa lukea puolisonsa tekstiviestit molemminpuolisen luottamuksen säilyttämiseksi. Pettäminen kun ei ole enää aviomiehen yksinoikeus.

Nopeat syövät hitaat. Se on hyvin sanottu. Maailma muistuttaa pelikenttää, jossa kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan tuomari ei näe. Emme elä lintukodossa, vaikka maailmanparantajat uskottelisivat mitä.

Muille pitää antaa kovuutta. Mutta nopeat syövät muutakin kuin ne hitaat. Ne pistelevät poskeensa muun muassa suomalaisen rehellisyyden.

Sen kova ydin on kuitenkin jäljellä. Sekin on enemmän kuin monilla muilla kansoilla.

Suomalainen ei ole ikinä lipevä. Mies joka ostaa kukkia, on rehellisyyden absoluuttinen vastakohta. Tai tyyppi, joka esittää hyväntuulista, vaikka on rämpinyt räntäsateessa kurjaan työpaikkaansa ja niellyt koko päivän katkeraa kalkkia.

Miksi asiakkaat saisivat nauttia hänen teeskennellystä ystävällisyydestään?

Kyllä se vaan on niin, että rehellinen ihminen näyttää kateutensa, katkeruutensa ja vihamielisyytensä avoimesti, eikä esitä parempaa kuin on.

Rehellisyyden kovaa ydintä on töykeys. Jos joku haluaa ottaa saman parkkiruudun tai tunkea lastenvaunuineen ovista sisään juuri, kun olet itse menossa sisään, on parasta olla vilpitön. Ja kun joku haluaa varata täydessä kahvilassa pöytäsi, lähtiessä kannattaa vitkastella, jurottaa ja napittaa takki huolellisesti, niin että pöydänvaltaajan kahvi ehtii jäähtyä.

Sitähän me kaikki toisillemme pohjimmiltaan toivomme.

Arvatkaa, mistä tunnistaa teeskentelijän? Hän sössöttää lakkaamatta käytöstavoista. Että kohteliaisuus on muka rituaali, joka pakottaa ihmiset ylittämään itsensä ja löytämään vaikeissa tilanteissa hippusen ystävällisyyttä, joka voi estää vaikka nyrkkitappelun.

Kaikkea sitä kuulee. Eivät kohteliaisuussäännöt vähennä ristiriitoja, ne tekevät myrkyllisyydestä entistäkin myrkyllisempää.

Muistuta siis itseäsi, että ilmaista lounasta ei ole. Älä unohda, että jokainen, joka hymyilee, haluaa sinulta jotain. Älä hymyile takaisin.

Älä availe ovia, se on naurettavaa ritarillisuutta. Älä kiitä, jos joku antaa sinulle tietä, omapahan on häpeänsä.

Pidä perinteistä kiinni. Ole rehellinen suomalainen mies. Tai ole vaikka suomalainen nainen.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija. Jokin aika sitten hän kaivoi kirjahyllystään pölyttyneen klassikon, Michel de Montaignen esseet, joissa kirjailija pohtii elämän peruskysymyksiä. Kirja on kirjoitettu lähes 500 vuotta sitten. Jyrki Kiiskinen halusi päivittää teosta. Siksi hän kirjoittaa tällä palstalla kolumniesseitä samoista otsikoista kuin Montaigne.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi