"Kannibaaleista"

On hienoa olla länsimainen ihminen. Ei tarvitse joka päivä pelätä kannibaaleja tai aseistettuja rosvojoukkoja, jotka ovat ahneutensa takia valmiita tekemään mitä tahansa.

Me länsimaiset ihmiset elämme sellaisessa yhteiskunnassa, joka suojelee meitä mielipuolisilta vieteiltä. Me teemme järkeviä valintoja, koska maailmankuvamme perustuu tutkittuun tietoon.

Iltaisin voimme mennä rauhassa vaikka elokuviin.

Niin minä tein. Menin katsomaan Yann Arthus-Bertrandin elokuvan Koti (Home).

Arthus-Bertrand on ranskalainen valokuvaaja, joka on kiertänyt maailmaa vuosien ajan ja kuvannut planeettaamme ilmasta. Hänen mukanaan elokuvan katsoja liukuu hitaasti tulivuorien, jäätiköiden ja karujen vuorien yli ja kuuntelee tarinaa elämän synnystä.

Se on kieltämättä ihme: että mikro-organismit muuntavat vuosimiljoonien aikana ilmakehän myrkyllisen hiilen kiveksi ja sitovat sen kallioihin.

Että syntyy veden kierto ja kasvit alkavat yhteyttää.

Mutta tarvitaan neljä miljardia vuotta, ennen kuin syntyy puu. Ja vielä vähän lisää, ennen kuin syntyy ihminen.

Kun homo sapiens ilmestyy kuvaan, filmin sävy muuttuu.

Ensin hän elää kovaa elämäänsä lajina muiden joukossa, vaeltaa tuntemattomille seuduille, etsii tapoja kompensoida voimiensa puutetta.

Hän rakentaa kyliä, valjastaa eläimet käyttöönsä, mutta se ei riitä. Hän levittäytyy kaikkialle jokia pitkin ja karavaanien mukana.

Sekään ei riitä. Hänellä on pakkomielle: kaikki maan rikkaudet on käytettävä hyväksi.

Hän koluaa planeetan ja etsii öljyesiintymiä jopa jäätiköiden alta. Hän kalastaa valtameret tyhjiksi, hakkaa metsät ja jättää jälkeensä eroosion runteleman maan sekä jätevuoret. Hän kahmii luonnonvaroja kaikin keinoin.

"Me olemme pelkkiä varkaita", minun oli pakko puuskahtaa vierustoverilleni pimeässä elokuvasalissa.

Elokuvan jälkeen puhuimme rosvojoukoista. On helppo halveksia ryösteleviä somaliklaaneja roskasakkina, mutta mikä meidät lopulta erottaa heistä, minä kyselin.

Ohjaako tekojamme järki ja heitä eläimellinen ahneus joka tuhoaa kaiken?

Vai onko länsimainen järkiperäisyys sittenkin pelkkä myytti? ”Siltä se pahasti näyttää”, keskustelukumppanini tokaisi. Sillä kertaa jutustelu ei jatkunut pidempään. Mutta jäin pohtimaan asiaa.

Seuraavalla viikolla törmäsin sattumalta taloustoimittaja-kirjailija Tommi Melenderin blogimerkintään, jossa hän kyseenalaisti sijoittajien järkiperäisyyden ja markkinoiden tehokkuuden. Hän antoi ymmärtää, että sijoittajia ohjasivat rationaalisten tuotto-odotusten sijasta eläimelliset vaistot.

Niin, entä jos me kahmimme luonnonvaroja kuin ahneet metsästäjä-keräilijät, vaikka olemme oppineet rakentamaan öljynporauslauttoja?

Ehkä olemme kannibaaleja Äiti Maan kimpussa. Yllättäen sain ajatukselle tukea Ikeasta, kun lähdin sinne ostamaan mattoa. Lähestyin kassoja pikkutilpehööriä esittelevän hallin läpi. Siellä metsästäjä-keräilijän vaistot heräsivät. Kahmin kärryihini vaikka mitä roinaa, kuten Ikean markkinointiosasto kaiketi oli kaavaillut.

Mattoa en Ikeasta löytänyt.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija. Jokin aika sitten hän kaivoi kirjahyllystään pölyttyneen klassikon, Michel de Montaignen esseet, joissa kirjailija pohtii elämän peruskysymyksiä. Kirja on kirjoitettu lähes 500 vuotta sitten. Jyrki Kiiskinen halusi päivittää teosta. Siksi hän kirjoittaa tällä palstalla kolumniesseitä samoista otsikoista kuin Montaigne.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi