"Mielenlujuudesta"

Meitä on vuosikaudet yritetty pakottaa ostamaan halpaa ja hyvälaatuista ruokaa, vaikka voisimme maksaa siitä kunnolla. Minä en ainakaan anna periksi.

En mistään hinnasta suostu ostamaan Lidlistä ulkomaisia elintarvikkeita, jotka on tuotettu siellä missä aurinko lämmittää ja sadot ovat luonnostaan runsaita. Maksan mieluummin vetisistä vihanneksistani enemmän, koska ne ovat kotimaisia.

Mikään ei lämmitä talven pimeydessä niin kuin kurkku, jonka muovikääreeseen on painettu iso rivi suomenlippuja. Haluan myös tukea kotimaisia keskusliikkeitä, joiden ansiosta hintatasomme on Euroopan kovinta kärkeä. Minulla on montakin syytä tähän periaatteeseen.

Kotimainen ruoka on kuin Finnairin lentokone: kun lennän aurinkolomalle sinivalkoisin siivin, tiedän ettei minulle voi tapahtua mitään pahaa. Kotimainen lentokone ei putoa, vaikka sen sattuisivat huoltamaan ulkomaalaiset mekaanikot.

Kotimainen ydinvoimalakaan ei voi räjähtää eikä kotimaisista elintarvikkeista voi saada ruokamyrkytystä edes vahingossa. Toisin kuin espanjalaisista myrkkykurkuista. Ja niistä muistakin ulkomaalaisista.

Jokin aika sitten luin lehdestä lihakonsernin tiedotteen. Siinä kerrottiin, että me suomalaiset olemme oikeudentajuista porukkaa ja meille on selvää, kuinka eläimiä pitäisi kohdella ja kasvattaa. Se on totta. Tiedämme kyllä sen. Tosin emme aina tee niin kuin pitäisi. Joskus on esimerkiksi sikoja keitetty elävältä, eikä karsinoistakaan nyt voi rakentaa mitään amerikkalaisia omakotitaloja. Niissä elikoita on sitten pidettävä pitkät talvet, ikävä kyllä.

Kukaan ei ole täydellinen, ei edes kotimainen lihakonserni. On kuitenkin tärkeintä, että jokaisella elikollamme on nimi. Siellä se meidän mansikki nyt kääntyilee karsinassaan niin söpönä ja onnellisena ja tuottaa meille sitä kotimaista hyvän omantunnon lihaa.

Ulkomainen liha taas ei ole sellaista.

Monissa maissa lihaa säteilytetään, lisäksi ulkomaalaisille eläimille annetaan kuulemma holtittomasti antibiootteja. Mansikki saa lääkettä vain kun se on kovasti kipeänä. Se ei pääse laitumille vilustumaan eikä kuljeskelemaan yhtä usein kuin ulkomaalaiset naudat. Siksi asiakkaan kannattaa tihrustaa lihan alkuperämaata ja varmistaa että paketissa on hyvän omantunnon lihaa.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, pääsimme sisään Euroopan edullisille elintarvikemarkkinoille. Mutta siihen me emme alistuneet! Täällä Pohjolan perukoilla on jatkettava laajamittaista maataloutta, vaikka siinä ei olisikaan mitään järkeä. Se on sankarillista ja jylhää! Maksamme kovia maataloustukiaisia, jotta voimme viljellä maata mahdollisimman epäedullisissa luonnonoloissa.

Siihen ei moni kykene! Itse asiassa ei kukaan muu kuin me! Totta kai kasvukausi jää olemattoman lyhyeksi eivätkä kasvit saa tarpeeksi auringonvaloakaan.

Näitä puutteita pitää paikata riuskoilla moderneilla menetelmillä: ei muuta kuin lannoitteita pellolle oikein urakalla, eiköhän rupea korsi puskemaan!

Jos se ei riitä, pystytetään kasvihuoneita joka niemeen ja notkoon ja viljellään tomaatteja kemiallisessa ravintoliuoksessa koko talvi. Nyt tehdään mahdottomasta mahdollista! Pannaan voimalat jauhamaan lämpöä vihanneksille! Ja mitä siitä jos vedet rehevöityvät piloille lannoitteiden liikakäytön takia! Näin tuotetaan sitä paljon puhuttua ekologista lähiruokaa!

Me pysymme omavaraisina maahantunkeutujien varalta. Sitä en tiedä, miten tuontienergialla pyörivät kasvihuoneet ja traktorit pysyvät sodan sattuessa käynnissä (niin kuin kirjailija Jarkko Tontti on asiaa käsittelevässä esseessään kysäissyt). Se on sen ajan murhe.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija. Aikoja sitten hän kaivoi kirjahyllystään pölyttyneen klassikon, Michel de Montaignen esseet, joissa kirjailija pohtii elämän peruskysymyksiä. Kirja on kirjoitettu lähes 500 vuotta sitten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi