Yksinäisyydestä

Ihminen kaipaa kaltaistensa seuraa, ja siksi monikulttuurinen yhteiskunta on luonnoton. Siellä jokainen kärsii väistämättä yksinäisyydestä. Minne tahansa sitä menee, ympärillä liikuskelee kirjavaa väkeä, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. "Se on sitä jälkimodernin elämän rikkautta ja iloista värikylläisyyttä", meille tolkutetaan.

Mutta kun minä en voi sietää värikylläisyyttä enkä monimuotoisuutta. Tahdon olla samanlainen kuin muut. Haluan omakotitalon, siniristilipun, maastohiihtoa ja hyviä keihäänheittäjiä. Hernekeittoa ja pannukakkua joka torstai, niin kuin silloin ennen. Heti kun iloitsen ääneen näistä meille kaikille suomalaisille yhteisistä perusarvoista, pöytään istuu kaveri, joka ei pidä hernekeitosta ja pannukakusta, eikä voi sietää pihatöitä tai maastohiihtoa. Hän väittää pitävänsä enemmän urbaanista rap-musiikin tahdittamasta elämästä ja lumilautailusta vaikka on sentään kantasuomalainen.

Valtamediakin toitottaa samaa monikulttuurisuuden ilosanomaa päivästä toiseen, niin että olen päättänyt lopettaa lehtien lukemisen kokonaan. Viime talvena innostuin Perussuomalaisten vaalivoitosta: nyt loppui mokuttaminen ja erilaisuuden ainainen suvaitseminen. Vihdoinkin joku uskalsi sanoa ituhipeille, suomenruotsalaisille, homoille ja Suomessa syntyneille ulkomaalaisille, ettei täällä sentään mikä tahansa vetele. Se oli hyvä alku.

Haaveilin salaa, että nyt kansa viimeinkin yhdistetään, enkä enää tunne oloani niin yksinäiseksi. Vielä mitä! Sama meno jatkuu entistä pahempana! Kaiken lisäksi oivalsin, että Timo Soini on Suomen suvaitsevaisin ihminen, ja perussuomalaiset on maamme monikulttuurisin puolue: oikea sateenkaaripuolue.

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että se kokoaa yhteen ahkeruutta korostavat maakuntien yrittäjät, lähiöiden sosiaalipummit jotka elelevät edellisten rahoilla ja kaupunkilaisylimyksen, jonka mielestä ihmisen arvo määräytyy sen mukaan, miten paljon tämä hyödyttää yhteisöään. Tällä lauseella hän kiisti monien äänestäjiensä ihmisarvon. Alakulttuureja puolueessa piisaa enemmän kuin Mogadishu-avenuella. Pelkkää sekavaa mokuttamista! Siksi olen päättänyt perustaa oman puolueen, joka torjuu monikulttuurisuuden kertakaikkisesti.

Tavoitteeni on kansan lopullinen yhdistäminen. Se saavutetaan viisikohtaisella toimenpideohjelmalla:

1) Tuloerojen kasvulle stoppi! Pankinjohtajille ja tehdastyöläisille maksetaan samaa palkkaa, ja välillä pankinjohtajat pannaan pesemään vessoja! Johan loppuu rötöstely!

2) Yhtenäiskulttuuri heti takaisin! Työväenopistoissa kansalaisille annetaan tarvittavat perustiedot suomalaisesta ruokaperinteestä, suomalaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Hernekeitto ja pannukakku pakolliseksi joka torstai. Särkikukkoa ja kaalilaatikkoa suositellaan joka kotiin sunnuntaipäivälliseksi. Päivällisen aikana kuunnellaan tietenkin Sibeliusta.

3) Kansalaisille jaetaan yhdenmukaiset kalevalahenkiset asusteet, jotka korostavat heidän yhteenkuuluvuuttaan, ja heille lahjoitetaan pieni kirjanen johon on koottu tärkeimpiä ajatuksiani.

4) Maanviljelyä tehostetaan, kulutustarvike- ja sotatarviketeollisuutta lisätään, jotta Suomesta tulee aidosti omavarainen. Tullimaksuja korotetaan, kunnes ulkomaankauppa loppuu. Siirtymäaikana ruisleipään lisätään pettua, ja keittokauhat vuollaan itse puusta.

5) Presidentin valtaa lisätään ja Eduskunnan valtaa vastaavasti vähennetään. Presidentin valinta tapahtuu puolueen yleiskokouksessa yksimielisesti. Olen käytettävissä tähän virkaan, ja kiitän kansalaisia luottamuksesta.

PS. Olen kirjoittanut tällä palstalla kolumneja samoista otsikoista kuin Michel de Montaigne kirjoitti esseitään satoja vuosia sitten.Otsikot ovat käyneet vähiin, joten on aika sanoa hyvästit ja kiittää lukijoitani.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi