48sekuntia jotkajärisyttivät maailmaa

Marmaran maanjäristys Turkissa teki Alan Drewista kirjailijan
"Amerikkalaisena oli pelottavaa valita turkkilainen päähenkilö"

boston. Se alkoi maanjäristyksestä - ja oli myös päättyä siihen.

Ulkomailta työpaikkaa pitkään etsinyt Alan Drew ja hänen vaimonsa Miriam saapuivat Istanbulin 13. päivänä elokuuta 1999. He olivat tulossa turkkilaiseen eliittikouluun opettamaan englantia Istanbulin Aasian puoleiseen osaan kaupunkia.

Neljä päivää myöhemmin maa järkkyi.

Voimakkuudeltaan lähes 7,5 richterin maanjäristys kesti 48 sekuntia. Marmaran maanjäristys vaati lähes 45000 turkkilaisen hengen, loukkaantuneita oli miltei 25000, kodittomia puoli miljoonaa.

"Heräsin yöllä kolmen aikaan siihen, että maa järisee, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota. Olen tottunut maanjäristyksiin Etelä-Kaliforniassa, jossa olen asunut yli parikymppiseksi. Vasta aamulla tajusin, mistä oli kyse. Näin ikkunasta, että ympärillä oli pelkkiä savuavia raunioita", kirjailija Alan Drew muistelee kauhujen yötä.

Kolme vuotta Istanbulissa työskennellyt Drew on Bostonissa markkinoimassa juuri Yhdysvalloissa julkaistua esikoisromaaniaan Gardens of Water. Teos sijoittuu Istanbuliin ja alkaa juuri Marmaran maanjäristyksestä, joka oli Drewin mukaan myös sosiaalinen ja poliittinen katastrofi Turkissa. Se ei kohdellut tasapuolisesi köyhiä ja rikkaita.

"Minä ja vaimoni säilyimme hengissä, koska asuimme yhdessä niistä asuinalueemme harvoista kunnolla rakennetuista rakennuksista."

Nykyään Cincinnatissa asuva Drew korostaa, että hän ei suinkaan halua esiintyä jonkinlaisena kurdi-kysymyksen tai turkkilaisuuden asiantuntijana. Hän pitää itseään edelleen ulkopuolisena, vaikka opettelikin puhumaan turkkia ja sai näin syvemmän kosketuksen olosuhteisiin kuin pelkkä turisti.

"Työskentely Turkissa ja sukkulointi jokapäiväisessä arjessa antaa elämästä ja politiikasta paljon konkreettisemman kuvan kuin kirjojen tai internetin selailu. Halusin kuvata ja ymmärtää turkkilaisia ihmisiä ja heidän ajatusmaailmaansa. Tietenkin pelkään, että olen voinut missata jotakin keskeistä ja elintärkeää."

Syksyllä 2008 myös suomeksi ilmestyvä Gardens of Water kuvaa kahden miehen ystävyyttä ja ystävyyden esteitä Istanbulissa - kirjan kustantaa Otava. Toinen miehistä on turkkilainen muslimi Sinan Basioglu ja toinen amerikkalainen kristitty Marcus Bey, joiden kohtalot Marmaran maanjäristys nivoo yllättäen yhteen. Marcuksen vaimo pelastaa Sinanin pojan raunioista, mutta kuolee itse.

Se on kova osa itsepäiselle Sinanille, joka ei voi eikä osaa luottaa amerikkalaisiin. Hän on kurdi, jota elämä on potkinut pahoin jo ennen maanjäristyksen aiheuttamia uusia vaikeuksia.

"Itse asiassa keskityn enemmän Sinanin elämään ja tuntoihin kuin Marcuksen, koska haluan tarkastella sitä, miten Sinan reagoi uuteen tilanteeseen, jota hänen on vaikea hyväksyä. Hänellä on oma taustansa ja historiansa, jotka eivät helpota tilannetta", Drew huomauttaa.

Sinanin ja Marcuksen väkisin tapahtuva ystävystyminen tarjoaa myös oivan mahdollisuuden tarkastella läntisen ja islamilaisen maailman arvojen ja asenteiden yhteen törmäystä:

"Kannattaa muistaa, että nykyisten ongelmien juuret ovat ensimmäisessä maailmansodassa ja ottomaanien valtakunnan tuhossa."

Drew on valinnut esikoisromaaninsa motoksi vanhan kurdisanonnan, johon ystävyyden reunaehdot tiivistyvät: isän vihollisesta ei koskaan tule pojan ystävää.

Mieleen tulee kahden suvun - Montaguet ja Capuletit - vihanpito Romeosta ja Juliasta.

"Ajatus romaanin kirjoittamisesta ei syntynyt hetkessä. Olen hidas. Kun olin Istanbulissa, kirjoittelin joitakin novelleja, jotka sijoittuivat San Franciscoon. Olin arka, koska uskoin, että vain nerot kirjoittavat romaaneja. Vasta Iowan yliopistossa syksyllä 2003 aloin purkaa paperille kokemuksiani Istanbulissa. Yhdysvaltain keskilännessä tajusin kaipaavani Istanbulia."

Yhteys kustantamoon syntyi lähes vahingossa. Luovan kirjoittamisen opettaja, kirjailija Ethan Canin lähetti yhden Drewin tekstikatkelman näytille Random Houseen. Alan ei tiennyt Ethanin yhteydenotosta mitään.

Random Housesta ilmoitettiin Drewin kirjalliselle agentille, että he olivat valmiita pohtimaan kirjan kustantamista heti, jos saisivat koko käsikirjoituksen.

Kustannussopimus tehtiin neljä vuotta myöhemmin. Siinä vaiheessa romaani kutistui yli sata sivua.

"Romaanin henkilöt syntyivät osin omista kokemuksistani Istanbulissa. Kävin joka päivä asuntomme lähellä sijaitsevassa ruokakaupassa. Siellä ei voinut vain tehdä ostoksia, vaan tapaan kuului keskustella omistajan kanssa vähintään parikymmentä minuuttia. Kolmen vuoden aikana omistaja ei paljastanut itsestään mitään henkilökohtaista."

Vähitellen Drew alkoi kehitellä mielessään ruokakaupan omistajalle Islamille omaa sisäistä elämää ja psykohistoriaa. Hän halusi päästä vanhakantaisena muslimina esiintyvän miehen julkisivun taakse. Sinan alkoi syntyä.

"Lopulta Sinanista tuli varmasti aivan erilainen kuin Islamista. Sinan alkoi elää omaa elämäänsä. Oli aika pelottavaa valita amerikkalaisena kirjailijana turkkilainen päähenkilö."

Turkissa Drew myös huomasi, kuinka yksilö katoaa kansakunnan kasvottomaksi rivijäseneksi, joka on vastuussa omasta kansastaan tai edustamastaan valtiosta, vaikka yksilön omat arvot tai näkemykset poikkeaisivat radikaalistikin valtion ajamasta politiikasta.

Tätä ristiriitaa hän pohtii myös romaanissaan, jonka julkaisemiseen turkkilaiskustantamot suhtautuvat toistaiseksi kielteisesti.

"Amerikkalaisena olin Turkissa jatkuvasti vastuussa Yhdysvaltojen hallituksen politiikasta eikä minuun suhtaudu kovinkaan usein tavallisena ihmisenä, yksilönä. Samaan tapaan myös amerikkalaiset suhtautuvat yksittäiseen muslimiin, aivan kuin tämä edustaisi automaattisesti ääri-islamistista maailmaa."

Tässä mielessä hän haluaa tarkastella romaanissaan kulttuurisen ja uskonnollisen dialogin esteitä.

Samat esteet vaikeuttavat myös aitoa ystävyyttä. Sinan ja Marcus eivät lopulta löydä yhteistä säveltä. Syy siihen on pikemmin yleinen kulttuurinen tai ideologinen kehys kuin suoranaisesti oma tahto. Katastrofi - kuolema - yhdistää heidät, mutta elämä repii heidät erilleen.

Kirjoittaja tapasi Alan Drewin Bostonissa helmikuussa 2008.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi