Auschwitz varjostaa leipäpalaakin

Pahin rikos oli ihmisarvon häpäiseminen, sanoo holokaustista pelastunut kirjailija Arnošt Lustig

 Alkupalaksi Arnošt Lustig ottaa silakoita ja perunasosetta.

Se on niin suomalaista, sen kunniaksi, että tšekkiläisen kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos on ilmestynyt.

Lustig esittelee Helsingissä ja perjantaina alkavilla Turun kirjamessuilla - anteeksi, kirja- ja ruokamessuilla - Auschwitz-aiheista kertomustaan Rukous Katarzyna Horowitzille.

Lustig teki jo yhdeksän vuotta sitten lyhyen vierailun Suomen kirjallisuushistoriaan. Hänet lennätettiin Washingtonista Prahan kirjamessuille kertomaan tuttavuudestaan nuoreen Pentti Saarikoskeen, joka 1966 kirjoitti talvista päiväkirjaa Prahassa. Ilmeni tosin, että Lustig ei ollut se tekstissä mainittu "Lustig", jonka asunnossa Rosa Luxemburgin kadulla suomalainen runoilija asui, joi ja kuseskeli nurkkiin. Oikea henkilö, kirjailija Ludvík Veselý oli jo siirtynyt muistojen joukkoon.

"Voittehan ainakin suomentaa jonkin kirjani", Lustig ehdotti noloille suomalaisille.

Nyt se on tehty, suomentajana Lustigin tuotantoa pitkään tutkinut Nina Saikkonen.

Katarzyna Horowitz on tarinassa nuori varsovalainen tanssijatar, jonka saksalaisten käsiin joutunut ryhmä rikkaita amerikanjuutalaisia haluaa lunastaa Auschwitzin lastauslaiturilta vapaaksi. Samaan aikaan Horowitzin perhe, isä, äiti, isoisä ja kuusi sisarta on jo vaeltanut lyhyen matkan kaasukammioon.

Kertomuksella on todellisuuspohja.

"Se perustuu Auschwitzissa kiertäneeseen legendaan kauniista naisesta, joka matkalla kaasukammioon häikäisi harkitusti strippaamalla saksalaisen upseerin - nimeltään Schillinger - ja ampui tämän hänen omalla aseellaan."

Tapauksesta kertoo myös puolalainen Tadeusz Borowski teoksessaan Kotimme Auschwitz.

"Auschwitzissa tarvittiin kertomuksia rohkeista yksilöistä, jotka uskaltavat nousta vastarintaan."

Arnošt Lustig tietää mistä puhuu. Hänen junansa tuli Auschwitz-Birkenahun 28. syyskuuta 1944, ja hän pelastui lopulta karattuaan pommituksen aiheuttamassa sekasorrossa evakuointikuljetuksesta matkalla Dachauhun. Hänen isänsä, prahanjuutalainen, joka halusi saksankielisen perheensä puhuvan tšekkiä, joutui kaasukammioon, kuten yhdeksänkymmentä prosenttia jokaisesta kuljetuserästä.

"Kysyin itseltäni, miksi isäni - sotilas - antoi surmata itsensä vastarinnatta. Mitä jos kuusi miljoonaa juutalaista olisi toiminut Katarzyna Horowitzin tavoin?"

Natsien pahin rikos, yhtä paha kuin tappaminen, oli ihmisarvon riistäminen, Lustig miettii.

"He eivät vain nöyryyttäneet nöyryyttämisen vuoksi, vaan koska halusivat uhriensa menevän kiitollisina kuolemaan. Keskitysleirin kokeneet juutalaiset kirjailijat eivät ole pystyneet kirjoittamaan tästä häpeän tunteesta - vain Borowski, joka oli puolalainen. Minä toivon olevani joskus ensimmäinen joka siihen pystyy", joulukuussa 80 vuotta täyttävä Lustig huokaa.

Pian sodan jälkeen Lustig toimi prahalaisen lehden kirjeenvaihtajana vuoden 1948 Israelin itsenäisyyssodassa.

"En tuntenut vihaa arabeja kohtaan, mutta olin ylpeä kun seurasin arabiarmeijoiden piirittämässä Jerusalemissa, miten entiset leiritoverini taistelivat ja kuolivat."

Kertomus Katarzyna Horowitzista syntyi yhdessä yössä ja se julkaistiin 1964.

Yhdysvaltoihin emigroitunut Lustig löysi vuosia myöhemmin New Yorkissa julkaistusta dokumenttiteoksesta legendan todellisen esikuvan. Tämä oli Varsovan geton Hotel Polskissa toimiva juutalainen prostituoitu, joka Gestapon laskuun välitti väärennettyjä Venezuelan, Brasilian ja Argentiinan passeja viisumeineen.

Kun Gestapo oli lypsänyt uhreilta viimeisetkin kätketyt rahat, nämä lähetettiin Auschwitziin. Välittäjälle luvattiin palkkio - juutalaiskuljetuksen viimeinen vaunu piti Krakovassa irrottaa junasta ja ohjata Sveitsiin.

Näin ei tietenkään käynyt, ja matkalla kaasukammioon nuori nainen löi riisuutuessaan saksalaisupseeria kengällä tai rintaliiveillä kasvoihin ja ampui tämän.

"Mietin, mitä tämän rohkean naisen mielessä liikkui viimeisinä sekunteina. Haluan vielä kirjoittaa tästä todellisesta 'Katarzynasta'."

Hummerikeitosta jää osa syömättä. Pääruualle tarvitaan vielä tilaa.

"Rakastan kateenkorvaa, mutta se on verboten."

Lustig tottelee kiltisti lääkäriään, mutta lisää ahkerasti suolaa pippuripihviinsä.

Jos syömisen ilo pidentää ikää, Arnošt Lustig - nimensä mukaisesti hauska - elää patriarkkojen ikään. Hän on vasta jäänyt eläkkeelle amerikkalaisesta professorin virastaan ja aikoo nyt asettua kokonaan kotimaahansa Tšekkiin, jonne on tähän saakka sukkuloinut Washingtonista, muun muassa toimiessaan seitsemänkymppisenä tšekinkielisen Playboyn päätoimittajana.

Syömisen ilolla on varjoisa puolensa menneisyydessä.

"Saavuimme Auschwitziin neljältä aamulla. Emme olleet saaneet ruokaa tai juomaa kolmeen päivään ja neljään yöhön. Asemalla odottavat Puolan juutalaiset neuvoivat: syökää jos teillä jotain vielä on, kaikki otetaan kohta pois."

Lustig käyttää epäröimättä leiristä sanaa helvetti. "Millä muulla sanalla kuvaisi kymmenentuhannen vuoden aikana kehittyneen sivilisaation hävittämistä?"

Auschwitzin kokemus kiteytyy kolmeen kysymykseen: miten sivistynyt kansakunta voi tehdä sellaisia tekoja, miksi juutalaiset kahdentuhannen vuoden kokemuksellaankin antoivat kohdella itseään syöpäläisinä ja miten ulkomaailma saattoi olla niin välinpitämätön.

"Nämä kysymykset ovat minulle ja muille Auschwitz, ja Auschwitz on meissä aina läsnä. Kun tartun tähän leipäpalaan, olen Auschwitzissa - tunnen, vaikken tietoisestikaan, mitä se olisi merkinnyt Auschwitzissa, puhumattakaan palasta pihviä, jota en nyt jaksanut syödä kokonaan."

Arnošt Lustig luennoi perjantaina klo 10-12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa (sali XIV) ja esiintyy klo 16.30 Akateemisessa kirjakaupassa sekä lauantaina Turun kirjamessuilla.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi