Brittikirjailija hurahti menneisyyteen

Michelle Paver kirjoittaa muinaishistoriaan sijoittuvia nuortenkirjoja

 Brittikirjailija Michelle Paverin, 46, kaulassa roikkuu nahkahihnassa rivillinen hylkeen kynsiä. Jotta kynnet ovat voineet päätyä kirjailijan kaulalle, on hylje pitänyt tappaa. Ei mikään kaikkein yksinkertaisin koru. Mutta ei julmakaan, Paver sanoo.

"Sain kynnet Grönlannista hylkeenpyytäjältä. Siellä hylkeitä käytetään samalla tavoin kuin tuhansia vuosia on tehty: pienikään osa ei mene hukkaan."

Grönlannissa Paver oli keräämässä materiaalia kuusiosaiseen nuortenkirjasarjaansa Muinainen pimeys. Paverin sankarit liikkuvat esihistoriallisessa ajassa, jolloin maailma oli silkkaa metsää.

Kirjailija on luonut kokonaisen mytologian ja klaanijärjestelmän kovasti skandinaavisilta seuduilta vaikuttavaan ympäristöön.

Maailmalla suosiota saavuttaneen sarjan kaksi ensimmäistä osaa on suomennettu.

Saadakseen tarinoihinsa autenttisen tunnelman Paverin oli ennen ensimmäisen kirjan kirjoittamista päästävä metsään. Sitä löytyi Suomen Lapista, jossa kirjailija kertoo muun muassa nukkuneensa laavussa, syöneensä poronlihaa ja tutustuneensa saamelaisten perinnetapoihin.

"Arkeologiasta voimme saada selville paljon, mutta emme sitä, mihin ihmiset uskoivat. Siihen puoleen olen yrittänyt päästä kiinni opiskelemalla esimerkiksi intiaanien, eskimoiden ja saamelaisten tapoja ja uskomuksia."

Tällä viikolla kirjailija ei päässyt metsiin samoilemaan, vaan joutui tyytymään Helsingin loskaan.

Kirjailija on selvästi täysin hurahtanut muinaisaikoihin.

"Olin innoissani esihistoriasta jo kymmenvuotiaana. Anelin vanhemmiltani lemmikiksi sutta ja halusin välttämättä nukkua lattialla."

Tehdäkseen asianmukaisia vaatteita Paver osti teurastajalta kanin ja nylki sen.

"Mutta nahka oli liian pieni."

Suttakaan ei tullut, mutta spanielin hän sentään sai.

Lapsuuden jälkeen muinaisuus jäi. Paver opiskeli ensin antropologiaa Oxfordissa ja teki sitten yli kymmenen vuoden uran lakiasiaintoimistossa Lontoon Cityssä. Kirjoittaminen oli kuitenkin asia, josta hän jatkuvasti haaveili. Vuoden sapattivapaalla syntyikin ensimmäinen historiallinen romaani.

"Satuin kahden romaanin välillä löytämään joskus kirjoittamani tarinanalun pojasta ja sudenpennusta. Tajusin, että tarina täytyy sijoittaa muinaishistoriaan." Vanha rakkaus esihistorialliseen roihahti uudelleen, eikä paluuta ollut.

Alkoi syntyä tarina Torakista, 12-vuotiaana orvoksi jäävästä pojasta, joka yhdessä sudenpennun kanssa yrittää selvitä maailmassa parhaansa mukaan.

"Minulla oli tarkoitus kirjoittaa Torakin tarina saadakseni vaihtelua romaanien kirjoittamiseen. Kävikin niin, että se otti elämäni täysin haltuunsa."

Nyt kirjailija ei ehdi enää usein viipyä Wimbledonin kodissaan, joka on täyttynyt matkoilta tuoduista nahoista, veitsistä ja tuohikulhoista. Kolme kuukautta vuodessa tutkimus- ja markkinointimatkoilla viettävällä kirjailijalla on jo vaikeuksia löytää aikaa tärkeimpään - sarjan uusien osien kirjoittamiseen.

"Mutta en ole onnellinen, ellen kirjoita. Sydämeni särkyy, kun saan kuudennen osan valmiiksi ja joudun hyvästelemään henkilöt."

Kysymys siitä, voisiko hän kuvitella palaavansa lakimaailmaan, saa Paverin nauramaan.

"Ei, ei ikinä. En halua loukata niitä lukijoita, jotka ovat lakimiehiä, mutta en koskaan menisi takaisin. Näen itse asiassa joskus painajaista, jossa olen taas asianajaja."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi