Hätähuuto kirjallisuuden puolesta

Jarkko Laine: Kirjailijat tyytyvät orjakontrahteihin
Hyviä kirjoja julkaistaan aikaisempaa vähemmän

Irma Stenbäck

  Runoilija Jarkko Laine on vihattu ja rakastettu mies. Kulttuuripoliitikkona hänellä riittää vastustajia, lyyrikkona ihailijoita.

Jälkibeatin suomalainen tulkki on vaihtanut maiharinsa mohairiin. Sinipukuinen virkamies Turusta eläytyy täysillä eri rooleihinsa kirjailijana, kääntäjänä, Parnasson päätoimittajana ja Kirjailijaliiton puheenjohtajana.

Laine tiivistää kirjakentän kolme kurjuutta: orjakontrahdit, huonot kirjat ja kotimaisten kirjojen vienti.

Kirja häviää televisiolle. Kaunokirjoja ei osteta ja lueta entisellä innolla. "Kirja on aina syvä, televisio pelkkää pintaa", Laine provosoi.

Suomen Kirjailijaliiton

äänitorvena Jarkko Laine puolustaa viimeiseen asti kotimaista kaunokirjallisuutta väärinymmärtäjien viidakossa. Nuorten rääväsuiden olisi hyvä muistaa, että suomalaisen underground-kulttuurin esi-isä on luottamustoimiensa ohella yli kolmen vuosikymmenen ajan ollut myös erittäin tuottelias kirjailija. Painokoneet syytävät parhaillaan Laineen kuudettatoista runokokoelmaa.

Jarkko Laineen taannoinen pääkirjoitus Kirjailija-lehdessä aiheutti juuri sen mitä häiriköksi haukuttu kulttuuripoliitikko sisimmissään oli toivonutkin: edes jonkinlaista keskustelua.

Kirjoituksen mukaan koko kirja-ala kustantajista kauppiaisiin on vähätellyt suomenkielistä kaunokirjallisuutta ja siinä ohella myös Kirjailijaliittoa.

"Pääkirjoitus oli kotimaisen kirjallisuuden hätähuuto. Osa kirjailijoistakin käsitti provokatorisen kirjoituksen väärin. Kollegat ovat joskus niin luukalloisia, että sisään on mentävä black and deckerillä", Laine kärjistää.

Viisisataajäsenisen Kirjailijaliiton puheenjohtajan syvin huoli ei suinkaan ole ulkomaailman viholliset, vaan kirjailijat itse, jotka tyytyvät orjakontrahteihin. Tyynentuntuinen Laine tulistuu kirjailijoiden orjasopimuksista. Raamisopimuksen mukaan alin tekijänoikeusprosentti on 15.

"Se on yksinkertaisesti sakin pettämistä, jos allekirjoittaa huonon sopimuksen, koska näinhän kustantaja voi kokeilla samaa seuraavaankin kirjailijaan."

Laine on yrittänyt

terästää kirjailijoitaan kieltäytymään orjasopimuksista. Jos kustantaja on päättänyt julkaista käsikirjoituksen, hän myös pitää siitä. Ei voi olla kustantajaa ilman kirjailijaa, Laine muistuttaa.

Voimassa oleva yleiskustannussopimus eli raamisopimus on peräisin Laineen syntymävuodelta 1947. Periaatteessa vanha tekijänoikeussopimus on Laineen mukaan edelleenkin voimassa, sillä kustannusyhdistys ei ole irtisanonut sitä. Kirjailijaliitto on vastikään allekirjoittanut WSOY:n kanssa talokohtaisen sopimuksen.

Laine toivoisi Suomeen angloamerikkalaista käytäntöä, jonka mukaan kirjailija saisi bonusprosentin, jos kirja tuottaa puhdasta voittoa. Tekijänoikeusprosentit ja bonukset ovat talojen sisäisiä salaisuuksia.

"Suomi on niin pieni kielialue, että aniharva kirjailija elää pelkällä kirjailijatuotolla. Lehdistö ei tarvitse kaunokirjailijaa. Harva lehti julkaisee enää pääsiäisrunoja tai joulunovelleja. Enää ei ilmesty edes Sotasokeiden Jouluhimmeliä."

Kirjailijaliiton tehtävä on puheenjohtajansa mukaan ajaa niin pennittömien kuin miljonäärikirjailijoidenkin etuja.

Psykologisesti kirja

on Laineen mielestä liian kallis. Kuluttajan kannalta kipukynnys on ylitetty, koska Koskenkorva-indeksin mukaan kirja ei saisi maksaa koskispulloa enempää.

Kulttuuripoliitikkona Laine ei halua marisijan mainetta, mutta häntä hirvittää huonojen kirjojen tulva. Uusia einoleinoja ja väinölinnoja ei ole näköpiirissä.

Osa esikoiskirjoista on keskeneräisiä, huonosti kirjoitettuja tai sitten kyse on Laineen mukaan kustannustoimittajien huolimattomuudesta tai siitä, että kustannustoimittajaa ei ole.

"On pakko sanoa kliseisesti, että hyvässä kirjassa on aina kirjailijan oma ääni ja jotain sanottavaa. Sen ei tarvitse olla maailmaa mullistava asia, vaan vaikkapa hyvinkin pieni asia, särö ihmisen persoonassa, joka on kiinnostavasti kirjoitettu."

Suomalaisten kirjojen vienti on Laineen mukaan sattumanvaraista nappikauppaa. Jotta suomalaisia kirjoja näkyisi maailmalla, meidän olisi omaksuttava hyperkapitalistiset tavat kustannusviennissä.

"Kirjailija on kiinni kielessään niin kuin kieli on kiinni jäisessä raudassa. Tarvitaan kääntäjä, ulkomainen kustantaja ja agentti, joka myy kirjan. Suomalaisen kirjailijan tekijänpalkkioilla ja apurahoilla ei tällaisia makseta."

Suomenruotsalaista

kirjallisuutta käännetään huomattavasti enemmän kuin suomalaista. Jos suomalaisia kirjoja käännettäisiin ruotsiksi, aukeaisi muu maailma käännetyn kielen kautta, Laine neuvoo.

Onko 100-vuotias Kirjailijaliitto saanut mitään aikaan, jos kirjailijat ovat edelleen rutiköyhiä?

"Kirjailijaliitolla ei ole koskaan ollut yhteiskunnallista valtaa, vain arvovaltaa, mikä tulee iän ja kokemuksen kautta. Liiton tehtävä on sama kuin sata vuotta sitten: edunvalvonta. Konkreettisin saavutuksemme on kirjastoapurahat," vuodesta 1988 liittoaan luotsannut Laine vastaa.

Jarkko Laine jatkaa Kirjailijaliiton puheenjohtajana ainakin vuoteen 2002. Muita ehdokkaita ei ilmaantunut epäkiitolliseen, palkattomaan luottamustoimeen.

Laineen kokoama Kirjailijaliiton historiikki paljastaa listan nimekkäitä puheenjohtajia Eino Leinosta J. H. Erkkoon, Santeri Ivalosta Otto Manniseen, V. A. Koskenniemestä Lassi Nummeen ja Antti Tuuriin.

Kirjailijat eivät Laineen mielestä ole koskaan kuuluneet joukkona älymystöön. Vakava, uutta luova kirjallisuushan kyseenalaistaa kaiken.

"Kirjallisuudentutkijat ja kirjallisuuskriitikot ajattelevat kirjallisuudesta täysin toisin kuin kirjailijat. Tässä piilee koko ongelman ydin. Kirjallisuuskentällä pitäisi vallita konsensus. Kirjallisuuden itsensä puolella ei tietenkään voi harjoittaa konsensusta, sillä siellä täytyy kapinoida, olla aina käymistilassa."

Kolmekymmentäviisi kirjaa

julkaissut Laine on itse elävä esimerkki ikuisesta kapinallisesta. Isovanhemmat olivat kommunisteja, vanhemmat sosiaalidemokraatteja, opiskelija-Laine anarkisti ja tänään hän on kokoomuksen ehdokkaana kunnallisvaaleissa.

Laine vannoo olevansa täysin epäpoliittinen."Turussa ei ole eroa vasemmistolla ja oikeistolla. Samaa rämettä kaikki."

Pekka Tarkan mukaan Jarkko Laine oli 60-luvun lopun runouden kultapoika, aikansa henkilöitymä, joka on onnistunut uudistumaan lyriikassaan. Laineen pohtivat, huvittuneet säkeet ovat Tarkan sanoin piirretty "hyvin veistetyllä sulalla".

Oletko sukupolvesi tulkki vai tulppa?

"En tulkki enkä tulppa. Kirjallisuus on koko elämäni. Oikeastaan runoilija ei kuulu tähän maailmaan. Elämä muuttuu fiktioksi heti kun sen laittaa paperille."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi