"Haluan vastustaa hetkellisyyttä"

Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Kari Levola haluaa tukea kirjastoille ja kirjoille pitemmän elämänkaaren

RAISIO. Varsinaisesti Kari Levolasta (s. 1957) tulee Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja ensi vuoden alussa. Mutta jo ennen kuin onnittelukukat raisiolaisen rivitalon olohuoneessa kuihtuvat, toiminta liiton runsaan viidensadan jäsenen aseman parantamiseksi alkaa.

Joku voi tosin miettiä, onko siinä kovin paljon kohennettavaa - eikö Suomen apurahajärjestelmäkin ole maailman paras?

"Tekemistä riittää", Levola huokaa. "Kirjailijoiden asema on huonontunut koko 1990-luvun ajan. Apurahajärjestelmäkin on romahtanut."

Merkittävin muutos on hänen mukaansa kirjastojen kirjahankintojen väheneminen. Vielä 1980-luvulla esimerkiksi runokokoelmia hankittiin kirjastoihin niin, että kustantajat saattoivat laskea niiden ostavan 700-800 nidettä per painos. Nyt voi runokirjan kokonaismyynti jäädä muutamaan kymmeneen.

"Ja kun kirjastoapurahoina kirjailijoille jaettavan tuen suuruus on sidottu hankintoihin, myös se on pienentynyt. Vielä 1990-luvun alussa jaettavana olleella apurahasummalla olisi saanut sata vuosiapurahaa enemmän kuin nykyään. Menetys on ollut suurempi kuin se summa, jonka valtion kirjallisuustoimikunta vuosittain jakaa. Lisäksi hakijoita on paljon enemmän."

Uuden puheenjohtajan asialistalla ovat heti alkuun myös kunnon suhteiden luominen Suomen muihin kirjailija- ja taiteilijajärjestöihin sekä koko ajan korostuvat tekijänoikeuskysymykset. Kirjailijaliiton jäsenkunnalle on puolestaan luotava entistä paremmat mahdollisuudet keskinäiseen yhteydenpitoon.

"Kirjailija-lehteä uudistetaan jo Tomi Kontion ja Markku Kaskelan kanssa, ja nettiin on tarkoitus luoda kirjailijoille oma keskustelufoorumi. Tärkeää olisi saada puheenjohtajanvaihdoksen yhteydessä esiin tullut muutosvoima ja aktiivisuus kanavoitua mahdollisimman tehokkaasti."

Levola on sanonut tuntevansa suurimman osan Suomen kirjailijoista; suhteita on luotu mm. työssä Turun ja Porin läänin läänintaiteilijana sekä Lounais-Suomen kirjailijoiden ja Itämeren kirjailijoita yhdistävän Littera Baltican puheenjohtajana. Uuden

Levola on kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta, tuoreimpina niistä lastenkirjan Maailmantapin koulukyydit ja nuorten novellikokoelman Syvältä veistoluokan uumenista. Lähipäivinä ilmestyy myös yläasteen äidinkielen oppikirja Salasana, jonka tekijäryhmässä Levola on ollut mukana, ja loppusyksystä alkaa TV1:ssä hänen kirjoittamansa kuusiosainen nuortensarja Tosi kuin vesi.

Ahkeruudestaan huolimatta Levola kritisoi kirjan elinkaaren lyhentymistä ja markkinoinnin painopisteen siirtymistä valmiista tuotteesta suunnitelmiin. Kirjailijaliiton puheenjohtajanakin hän haluaa vastustaa hetkellisyyttä: "Kustantajien lupaukset tulevan sesongin kirjoista usein lisäävät kirjailijoiden työpaineita. Toisaalta kirjaa kaupataan aktiivisesti vain syksystä jouluun, ja sen jälkeen se lakkaa olemasta - varsinkin, jos sitä ei ole edes kirjastossa saatavana."

Kirjailijantyön varsinaiset piirteet tahtovat nykyään usein unohtua. Kyse on edelleen yksinäisestä työstä, jota tehdään hitaasti ja käsin. "Jo Mika Waltari sanoi, että jos aikoo kirjailijaksi, odotettavissa on levoton nuoruus, rauhaton miehuus ja turvaton vanhuus", Levola huomauttaa. "Toki työ on tekniikan myötä helpottunut, ja netistä hankkii taustatietoa nopeasti, mutta tekijänsä päässä teokset edelleenkin hahmottuvat."

Myös kirjailijan tärkein ihmissuhde, suhde kustannustoimittajaan, on muuttunut. "Aikaa ei tunnu olevan varsinkaan aloitteleville kirjoittajille."

Kirjailija-käsitekin on toisaalta muuttunut sitten 1970-luvun lopun, jolloin Levola julkaisi esikoisrunokokoelmansa.

"Minäkin edustan kirjailijatyyppiä, jonka leipä on murusina maailmalla. Olen aina kirjoittanut moneen välineeseen limittäin ja rinnakkain: televisiolle, lehtiin, teatteriin ja kirjan kansien väliin. Ja kirjallisuudenlajeistakin olen tehnyt melkein kaikkea runoista lastenkirjoihin."

Nykyisin yleistynyt romaani vuodessa -julkaisutahti panee Levolan silti miettimään, sillä kiireen jälki näkyy aina. "Ei laajaa proosaa tai runoelmaa voi kirjoittaa nopeasti. Jos haluaa julkaista vuosittain, on keskityttävä pätkätöihin." Sitä, mitä ne ovat, Levola ei halua tarkemmin määritellä.

"Kaunokirjallisuudessa on aina trendinsä. Nyt harrastetaan esimerkiksi romaaneissa pirstaleista kerrontaa, jossa on paljon kertojia ja aikatasoja, televisiomaista dramaturgiaa."

Kirjallisuus ei kuitenkaan ole hänestä viihteellistymässä, vaikka jotkut kirjailijat ovatkin arvostelleet mm. dekkareiden ja trillereiden yleistymistä Suomessa. "Eihän meillä olla siinä lähelläkään Ruotsin tasoa. Sitä paitsi ymmärrän hyvin kirjailijoiden halun kokeilla eri muotoja ja lajeja. Tekeväthän monet kaunokirjailijat meillä myös lastenkirjallisuutta. Siinä, samoin kuin dekkareissa, on aivan omat mahdollisuutensa."

Kari Levolalla ei ylipäätään ole pahaa sanottavaa siitä, että lukijoiden suhde kirjallisuuteen on Suomessa arkipäiväistynyt, että kirjailijat esiintyvät julkisuudessa ja että omien tekstien esille tuomisen kynnys on alentunut esimerkiksi nettijulkaisujen myötä.

Pitkän linjan kirjoittajakouluttajana Levola tietää, että sanomisen halu ei ole vähentynyt eikä kirjoittava ihminen muutenkaan juuri muuttunut.

"Kirjan merkitys on edelleen Suomessa suuri. Kirjastoista lainataan enemmän kuin koskaan, ja kirjallisuudella on uusia kanavia. Nyt pitäisikin miettiä, millä tavoin kirja pysyisi esillä mediassa vähän pitemmän ajan kerrallaan. Sanomalehdissä ajatellaan mielellään, että 'kritiikki on uutinen', mutta se ei saisi johtaa siihen, että vain parhaiten markkinoitu kirja kelpaa arvioitavaksi." Ei laajaa proosaa tai runoelmaa voi kirjoittaa nopeasti. Jos haluaa julkaista vuosittain, on keskityttävä pätkätöihin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi