perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Halusin kirjailijaksi, rupesin nartuksi

Unni Drouggen kohuromaani on käännetty jo seitsemälletoista kielelle

Julkaistu: 4.5.2002 lehdessä osastolla Kulttuuri

Unni Drougge

Unni Drougge

Hannu Harju

  Unni Drouggen romaani Hella H:n tunnustukset herätti ilmestyttyään viime lokakuussa Ruotsissa melkoisen kohun. Sitä sekä kehuttiin osuvasta kulttuurikritiikistä että haukuttiin laskelmoinnista ja itsetietoisesta pornografiasta.

42-vuotiaan mainostoimittajan ja 13-vuotiaan pojan eroottinen suhde ei ole edes Ruotsissa arkipäiväinen asia.

Drouggelle kohu ei ole yllätys, vaan toivottu seuraus. Drougge yritti tarkoituksella kirjoittaa raflaavan ja keskustelua herättävän kirjan.

"Jos aikoo saada viestinsä perille, täytyy herättää median huomio. Mutta se onnistuu vain jos ihminen tekee itsestään karikatyyrin."

45-vuotias Drougge on Ruotsissa julkkis, jonka maine pohjautuu yhtä lailla hänen taustaansa tunnettuna toimittajana kuin hänen kuuteen romaaniinsa.

1990-luvun

alkupuolella Drougge työskenteli Slitz-lehdessä, jossa hänen miehensä oli päätoimittajana. Mies halusi 1990-luvun alussa siirtää lehden poispäin musiikki- ja elokuvalehdestä yleisemmäksi miehille kohdistetuksi lehdeksi. Drougge halusi kirjailijaksi.

Avioliitto päättyi eroon miehen väkivaltaisuuden takia, mitä käsiteltiin myös Ruotsin mediassa. Liiton päätyttyä Drougge oli työtön viiden lapsen yksinhuoltaja.

"Tarvitsin töitä ja halusin sellaista valtaa, jota ei pystytä ottamaan minulta pois. Tiesin median mekaniikan ja sen kiinnostuksen raflaaviin asioihin. Niinpä päätin pukeutua ja puhua kuin bitch ."

Suunnitelma onnistui vähän liiankin hyvin. Drouggesta tuli tv-kasvo ja mielipideautomaatti, joka ei jonkin ajan kuluttua pystynyt enää kontrolloimaan julkista kuvaansa.

"Mitä tahansa tein tai yritin olla tekemättä, minusta saatiin kirjoitettua jotain mistä en tunnistanut itseäni."

Drougge olisi kovasti halunnut puhua aina uusista kirjoistaan, mutta hänelle kasautunut julkisuus oli luonteeltaan kovin epäkirjallista.

"Kyllästyin olemaan se klovni, jollaisen media minusta teki."

Lopulta Drougge vetäytyi televisioon kameran takana työskenteleväksi toimittajaksi. Se auttoi. "Olen tyytyväinen, etten jäänyt pyörimään mediasirkukseen."

"Julkisuus on kuin huume. On kiva, kun kaikki tuntevat nimesi, mutta jonkin ajan kuluttua media kiinnostuu jostain muusta ja sinut heitetään pellolle." Drougge myöntää Hella H:n tunnustusten asetelman laskelmallisuuden, mutta se ei ole hänestä itsetarkoitus.

Joitakin vuosia sitten Drouggea ärsyttivät keski-ikäiset ruotsalaiset naiskolumnistit, jotka kilvan ylistivät nuoren rakastajan antia.

Drouggen mielestä

naiset esineellistivät nuoria miehiä samalla tavalla kuin keski-ikäiset miehet ovat jo pitkään esineellistäneet nuoria naisia - ja tyttöjä. Kun Drougge luki Vladimir Nabokovin Lolitan , nämä kaksi asiaa naksahtivat toistensa lomaan.

"En ole halunnut piilottaa Lolita-vaikutteita, mutta kirja ei ole pastissi Lolitasta . Halusin tutkia, miten asetelma muuttuu, jos käännän sukupuolet toisin päin." Kirja lähti liikkeelle Drouggen ärtymyksestä ja halusta ilmaista mielipiteensä.

"Jotta ymmärtäisi nykykulttuuria, täytyy tajuta jotain pedofiliasta. Elämme nuoruuskultin aikaa. Ja menestyvän nuoren takana on aina joku keski-ikäinen, joka kääräisee suurimman osan rahoista."

Hänen mielestään suuri ikäero ihmissuhteessa on aina ongelma ihmisten erilaisen kokemuspohjan ja elämäntilanteen takia. "Hella H on kyyninen ihminen, joka raiskaa nuoren ihmisen sielun."

Se että joku

pahastuu Hella H:n tunnustuksista, ei Drouggea liikuta. "Minä en kirjoita feelgood -kirjoja. Mutta koska aihe on niin synkkä, ei siitä pysty kirjoittamaan ilman huumoria. Minun huumorini on mustaa, juutalaista, hautajaishuumoria. Ei mitään valoisaa kuten vaikkapa Mikael Niemen huumori."

Synkät aiheet ovat tuttuja Drouggelle. Hän kirjoitti huumeita käsittelevän romaanin Heroine pitkälti silloisen huumekoukussa olleen miesystävänsä tilanteen takia. Hän jopa kokeili heroiinia kerran ymmärtääkseen sen viehätystä.

Unni Drougge on koulutukseltaan psykologi. Hän on juuri saanut valmiiksi uuden romaaninsa. Se sijoittuu Pohjois-Ruotsiin pienelle muuttotappiopaikkakunnalle. "Uudessa kirjassa on maanviljelijöitä ja ihmiskauppaa harrastavia rikollisia. Kirja ei ole yhtään kinky . Olin kyllästynyt kuvaamaan modernia ihmistä ja shopping and fucking -maailmaa."

Sellainen kuitenkin kiinnostaa: Hella H:n tunnustukset on käännetty jo 17 kielelle. Muutaman kerran on käynyt niin, että kustantaja on tehnyt sopimuksen ja kauhistunut jälkikäteen luettuaan romaanin kunnolla. Kirjalle on kuitenkin löytynyt helposti toinen kustantaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.