Hevirock houkuttelee sanat esiin

Reidar Palmgren etsi komedian ja tragedian rytmiä romaaniinsa

Irma Stenbäck

  Reidar Palmgrenista välittyy jo kättelyssä monta roolia. Luja kädenpuristus, poikamainen hymy ja silmät, jotka tarkkailevat maailmaa kuin arki olisi yhtä juhlaa. Kiireiselle keikkatyöläiselle, kirjailevalle näyttelijälle, koti-isälle, valmis esikoiskirja on juhlaa.

Tamperelaistunut Palmgren, 34, on paiskinut näyttelijän töitä jo lähes kymmenen vuotta. Takana on kirjava nippu rooleja Jyväskylän, Tampereen ja Hämeenlinnan kaupunginteattereissa sekä muun muassa TV2:n sarjassa Elämän suola .

Leppäsen Valentin rooli

Pyynikin kesäteatterin Väinö Linnan Pohjantähdessä oli mieliinpainuva. Punainen Valenti kuoli nälkään Hennalan leirillä. Kansalaissodan tapahtumien jälkeen jatkosodassa Reidarin isoisä, sittemmin kirjallisuuden professori Raoul Palmgren puolestaan näki nälkää turvasäilössä.

Tällä hetkellä Reidar Palmgren junailee Tampereen, Helsingin ja Hämeenlinnan väliä. Helsingin kaupunginteatterin Armfeltissa hän on epäonnistunut kuningas Kustaa Adolf.

"Julkisuus sinänsä ei minua kiinnosta, mutta näytteleminen yleisön edessä on ihanaa. Olen pohjimmiltani ujo. Teatterin lavalla saan tyydytettyä narsismin kaipuuni. Näytteleminen ja kirjoittaminen on yhtä samaa tarinan kertomista."

Esikoiskirja Jalat edellä

on tragikoominen kertomus isästä, pojasta ja valheista. Idean romaaniin Palmgren sai nelisen vuotta sitten valokuvausliikkeen ikkunan mallikehyksistä. Kaikissa kehyksissä oli sama ylioppilaskuva. "Ihminen on niin yksinäinen, että rakentaa kehyksistä oman perheensä."

Palmgren kirjoitti ideansa lyhytelokuvan käsikirjoitukseksi nimellä Juristi Jokinen ja pieni mies . Käsikirjoitus ei sytyttänyt, joten hän jatkoi aihetta pienoisromaaniksi. "Tajusin, että voin kertoa kaiken romaanissa. Idea lähti pienestä ja kasvoi isoksi", Palmgren sanoo.

Sanomisen pakko oli saatava ulos omasta päästä. "Proosassa voi mennä pään sisälle, toisin kuin draamassa."

Näyttelijäntyö on suhdanneherkkä ala. Palmgren kirjoitti esikoiskirjansa joutuessaan työttömäksi. Romaani valmistui ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen turvin. Toimittaja-vaimo oli päivät töissä ja lapset tarhassa, joten koti-isällä oli tilaa kirjoittaa.

"Aamukymmeneltä istuin koneen ääreen ja kuuntelin täysillä raskaanpuoleista rockia. Hevirock stimuloi sanat esiin. Melodramaattinen musiikki käynnistää pääni. Olo on vähän kuin näyttämöllä. Isken sanoja vimmalla pitkiä pätkiä", Palmgren innostuu.

Parin päivän päästä hevirokkari tarttuu tekstiinsä uusin silmin. "Alan rakentaa ilmaa sanojen väliin ettei tule liian pateettista. Ristivalotan tragediaa ja komediaa saadakseni tekstiini rytmiä. Sanojen on oltava maanläheisiä."

"Roiskin ja räiskin

sanoja paperille, jonka jälkeen haravoin ne huolellisesti. Olen hyvin kriittinen omille kirjoituksilleni. Näyttelijäntyössä olen joutunut lukemaan ison pinon keskinkertaisia tekstejä."

Palmgren on elokuvafriikki, joka rakastaa kauhuleffoja ja "huonoja elokuvia", kuten Suomisen Olli yllättää . Mielikirjailijoista hän haluaa mainita Tolkienin lisäksi Tove Janssonin . Hannu Mäkelän Herra Huusta hän pitää, samoin Pirjo Hassisen kirjasta Mansikoita marraskuussa .

Punavihreä näyttelijä ei viihdy Nokian markkinataloudessa, jossa ihmisillä on niin kiire etteivät he osaa enää pysähtyä. "Tampereen vanhuksille ei ole varaa vaihtaa kuin yksi vaippa päivässä, mutta varaa on lämmittää katuja."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi