Iso kirjainväli A:sta Z:taan

Michael Dibdinin dekkareissa ei ole vain yhtä Italiaa

Jukka Petäjä

  Siitä se alkoi. Sään patinoima pronssinen nimikyltti talon seinässä Venetsiassa. Kylttiin oli kaiverrettu nimi A. Zen.

"A ja Z - hassut kirjaimet, jotka ovat mahdollisimman kaukana toisistaan, alku ja loppu. Yhtäkkiä tajusin, että siinä oli kirjojeni päähenkilön nimi. Etunimen Aurelio vedin hatusta. Jos kirjailija ei keksi mitään omaa, hän ei ole oikea kirjailija", toteaa juuri Helsinkiin saapunut skottikirjailija Michael Dibdin , joka tunnetaan myös täällä Suomessa italialaispoliisi Aurelio Zenin luojana ja kehittäjänä.

Michael Dibdin (s. 1947) on noussut kansainvälisen dekkarikirjallisuuden eturiviin Venetsiassa syntyneen, virkaheiton Aurelio Zenin myötä: yhtäläisyys on siinä, että Zen yrittää koko ajan laistaa turhia velvollisuuksia, Dibdin taas pyrkii torjumaan dekkarikirjallisuuden ahtaat lainalaisuudet.

"Minun dekkarieni

päähenkilö on pieni ihminen, italialaisen poliisilaitoksen pahainen byrokraatti eikä mikään suuri sankarietsivä, jonka harmaat aivosolut keittävät ihmiskuntaa ravitsevaa huttua."

"Aurelio Zen on kuin kuka tahansa meistä: aluksi hänen on selvitettävä itselleen, mitä on tapahtunut, vasta sen jälkeen hän voi mahdollisesti päästä selville rikoksesta, jonka selvittäjäksi hän on joutunut", naurahtaa joviaali, yli kolmekymmentä kirjaa kirjoittanut Michael Dibdin ja pyytää minulta punaista Marlboroa, kun on mennyt erehdyksessä ostamaan lentokoneesta kevytsavukkeita.

Suomeen hän tuli Milanosta - kuinkas muutenkaan, kun valtaosa hänen kirjoistaan sijoittuu Italiaan. Punaisesta Mallusta lähtee kunnon savut. Savuverho on sellainen kuin vain dekkaristilta edellytetään.

Syyllistä ei näe. Minua sumutetaan.

Sekavaa, kyllä vain.

Michael Dibdin nimittäin kuuluu niihin lukuisiin uusiin eurooppalaisiin kirjailijoihin, joilla ei oikeastaan ole enää kotimaata.

Skotlannissa ja Irlannissa koulunsa käynyt Dibdin kävi yliopiston Englannissa ja Kanadassa, kunnes muutti lähes viideksi vuodeksi Italiaan, aluksi Perugiaan Keski-Italiassa. Sen jälkeen hän on kolunnut Italian Sardiniasta Milanoon ja Piemonteen.

"Perugiassa tajusin, että ei ole olemassa vain yhtä Italiaa."

"Ulkopuolisen oli erittäin vaikea tietää, mitä kaupungissa oikeasti tapahtui. Vielä hankalampaa oli tajuta, mitä kaupunkilaiset ajattelivat ja mitä mieltä he olivat kummallisista ulkopuolisista, jotka saattoivat asua vain muutaman kymmenen kilometrin päässä kaupungista", Dibdin toteaa.

Silloin hän keksi ajatuksen ulkopuolisesta poliisista - byrokraatista, joka tuntui olevan koko ajan väärään aikaan väärässä paikassa.

Vielä dekkarissa

Kuollut laguuni Aurelio Zen sai seikkailla omassa syntymäkaupungissaan, mutta sen jälkeen byrokratia on heitellyt häntä milloin Sardiniaan, milloin Roomaan ja nyt tuoreimmassa suomennoksessa macchiakasvillisuuden pyhättöön Napoliin - vieläpä Mozartin hengessä. Siitä dekkarin nimi Cosí fan tutti . Erotukseksi kuuluisasta oopperasta Didbin käyttää monikkoa.

"Tietenkään Aurelio Zenillä ei ole kaikkia samoja pakkomielteitä kuin minulla. Haluan pitää itselläni omat pakkomielteeni, olkoon se oikeuteni. Tärkeää on kuitenkin se, että me kumpikin katsomme Italiaa ulkopuolisen silmin."

"On aivan sama, oletko skotti tai venetsialainen, kun olet Napolissa tai Sardiniassa. Italia on regionalistinen maa", vakuuttaa Michael Dibdin.

Nykyään Michael Dibdin

asuu Yhdysvalloissa, Seattlessa Washingtonin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa.

"Kun saavuin Suomeen epäilin palanneeni Milanosta suoraan Seattleen, niin samannäköistä täällä on. Seattle on yksi niistä jenkkikaupungeista, joita kutsutaan skandinaavisiksi."

"Tällaiset kaupungit ovat turvallisia ja siistejä, mutta eivät välttämättä mitään menomestoja. En siis asu Yhdysvalloissa vaan Seattlessa - siinä osavaltiossa, jota toisen maailmansodan jälkeen pidettiin Yhdysvaltain ainoana sosialistisena läänityksenä."

Dibdin korostaa kirjoittavansa dekkareita Italiasta siksi, että hän haluaa tuoda esiin sen arkitodellisuuden, jonka lehtiotsikot ja tv-uutiset peittävät joka päivä alleen.

"Haluan antaa lukijalle jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä tuntuu elää nykypäivän Italiassa. Se on samalla sekä helppoa että vaikeaa. Pinnalla kuohuviin pyörteisiin ei kannata tuijottaa, vaan täytyy työntyä syvemmälle", toteaa Dibdin, joka osallistuu Suomessa viikonvaihteessa järjestettävään pohjoismaiseen dekkaritapaamiseen. Sitten se vihonviimeinen kysymys. Mitä Aurelio Zen sanoisi Donna Leonin dekkarihahmolle Guido Brunettille, jos nämä tapaisivat jossain päin Italiaa.

"Hassua, en ole tätä aiemmin ajatellutkaan, vaikka tunnen hyvin Donna Leonin teokset. Kyllä he varmasti toisensa tunnistaisivat, mutta kyllä miehet ovat aika erilaisia."

"Aurelio on aika lailla enemmän hulttio ja kyseenalaistaja kuin Guido. Aurelio joutuu koko ajan työskentelemään synnyinkaupunkinsa ulkopuolella, Guido taas on kuin naulattu sinne."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi