"Kieli on kirjailijan kotimaa"

Kristiina Markkanen

Saksanturkkilainen kirjailija Emine Sevgi Özdamar puhuu saksaa, jota on helppo ymmärtää. Hänen lauseensa ovat harkittuja ja käsitettävän mittaisia. Hänen kielensä on hauskaa ja oivaltavaa. Hän käyttää paljon metaforia.

Hänen kirjoitettu saksansa on paljon hurjempaa, suorastaan hengästyttävää runsaudessaan ja merkillisessä, Bosporin salmessa seilaavien höyrylaivojen mukaan keinuvassa lauserytmissään.

Özdamar on asunu

t Saksassa parikymmentä vuotta. Ensin pari vuotta vierastyöläisenä 1960-luvulla ja sitten vuodesta 1976, jolloin hän valmistui näyttelijäksi Istanbulin teatterikoulusta ja muutti Saksaan saman tien.

Kun hän saapui

silloisen Itä-Berliinin Volksbühneen tapaamaan Benno Bessonia , kuuluisaa brechtiläisen teatterin oppippoikaa, hän sytytti ranskalaisen Gauloises-savukkeen - ilman filtteriä - katsoi herra Bessonia syvälle silmiin ja lausui hartaasti opettelemansa sanat: "Herr Besson, ich bin gekommen, um von Ihnen das Brecht-System zu lernen". (Herra Besson, olen tuullut oppiakseni teiltä Brecht-systeemin.)

"Tervetuloa", sanoi herra Besson. Seuraavana päivänä hänkin poltti Gauloises-savukkeita, ilman filtteriä.

Özdamar halusi jo

lapsena näyttelijäksi. Hänestä on tullut sittemmin myös ohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Kun hän vuonna 1992 julkaisi nyt suomennetun esikoisromaaninsa, hänen saksaansa sekä kiitettiin että moitittiin.

Kun hänet palkittiin arvostetulla Ingeborg Bachmnan -palkinnolla, Fankfurter Allgemeine puhui saksaksi kirjoittavan turkkilaisen "avuttomasta tekstistä". Muualla hänen saksansa ymmärrettiin oven avaamiseksi maahan, jossa kukaan ei ole koskaan käynyt, se ymmärrettiin kieleksi, jota kukaan koskaan aikaisemmin ei ole kirjoittanut.

Vaikka suurin osa

kommenteista on ollut kiittäviä, mutta sekä Saksassa että erityisesti Turkissa hänen teoksiaan on myös vähätelty. Saksassa häntä on moitittu ei-saksalaiseksi kirjailijaksi, Turkisssa häntä ei haluta lukea turkkilaisena kirjailijana.

"Minua tällainen keskustelu ei haittaa. Eihän kirjallisuudella ole kotimaata, vaan kirjallisuuden kotimaa on maailma."

Häneltä kysytään kuitenkin hyvin usein juuri kielestä ja kansalaisuudesta. Miksi hän kirjoittaa saksaksi eikä turkiksi?

Hän vastaa näytelleensä yli 20 vuotta saksaksi eikä kukaan ole teatterissa kysynyt häneltä, miksi hän näyttelee saksaksi.

"Kukaan ei ole sanonut, että vain äidinkielellään voi ilmaista tunteitaan oikein."

Kieli on Özdamarille,

siirtolaiselle, kotimaa. Saksankieliset sanat ovat hänelle myös turvallisuuden lähteitä. 1970-luvun alun sotilasdiktatuurin Turkin kielessä hän tuli onnettomaksi, kaikki puhe hänen ympärillään tuntui liittyvän väkivaltaan ja sensuuriin. Oli vain vääriä ja vaarallisia sanoja. Niinpä hän pakeni saksalaisten sanojen maailmaan: Brechtin näytelmien sanoihin, Helene Weigelin ja Ernst Buschin lauluihin.

Kieli on Özdamarille

myös matka ja matka kieli, joka muuttuu ja jossa kohdataan uusia paikkoja ja ihmisiä ja jossa eletään useita elämiä.

Hänen ensimmäinen matkansa alkoi jo hänen syntymässään ja lapsuudessaan, jolloin hän oikeastikin matkusti rakennusurakoitsijaisänsä mukana eri puolilla Anatoliaa. Ympärillään hän kuuli ikivanhan turkin kieltä, esi-isien ja kuolleiden puhetta.

Hänen esikoisromaaninsa kertoo tuosta lapsuuden matkasta, ja se päättyy siihen päivään, jolloin hän lähti Saksaan. Silloin alkoi toinen matka, joka jatkuu yhä.

Esikoisromaanin

kirjoittamiseen meni kymmenen vuotta. Hän halusi katsoa omaa elämäänsä hyvin läheltä ja hyvin kaukaa. Hän halusi tutkia vanhaa turkkilaista kulttuuria sillä tavalla kuin se resonoi hänen lapsuuden kokemuksissaan.

" Karavaaniseralji kertoo Turkista, ja elämisen rytmistä, joka oli varmasti Euroopassakin olemassa vielä 80 vuotta sitten", Özdamar sanoo.

Toisaalta se kertoo

kirjailijan oman, hullun, jo menetetyn lapsuuden minän löytämisestä.

"On etuoikeus saada hidastuttaa omaa elämäänsä kirjoittamisen kautta. Metaforat muuttavat elämisen, sanomisen ja ajattelemisen rytmiä, ne avaavat mielikuvituksen, ja se on vastapainoa nopealle informaatiovirralle." Elämä on karavaaniseralji on julkaistu jo kymmenessä maassa. Lontoossa Times Literary Supplement valitsi sen vuoden kirjaksi vuonna 1994.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi