Kirjailija Aino Trosell osaa myös hitsata

Realisti kirjoittaa rikosromaaneissa olennaisista asioista

 Nykyisten kovin akateemisten kirjailijoitten aikana ruotsalaisella Aino Trosellilla, 53, on hieman toisenlainen tausta.

Hän työskenteli kymmenen kuukautta sosiaalihoitajana, mutta sai siitä tarpeekseen, "olin niin voimaton enkä voinut kokea itseäni 'viranomaiseksi'." Sen jälkeen hän hitsasi kymmenen vuotta. Ensimmäisen romaaninsa Socialsvängen Aino Trosell julkaisi 1978.

"Ensimmäinen kirja on aina vaivalloisin, mutta neljän viiden romaanin jälkeen aloin hyväksyä, että kirjoitin ainakin kirjoja."

"Aloin kirjoittaa pakottavien, sisäisten, sielullisten ristiriitojen takia!"

Hän alkoi siis kirjoittaa terapeuttisista syistä.

Kirjailija hänestä tuli kuitenkin kymmenvuotisen hitsaajan uran aikana.

"Kukaan ei voi kuulla huutoa hitsaajan visiirin takaa!" Hän ajatteli asioita meluisilla telakoilla ollessaan kahden hitsausliekkinsä kanssa.

Sosiaalialaa käsitellyttä kirjaa seurasi Ruotsin silloisesta telakkakriisistä kummunnut teos Hjärtstocken 1979.

Trosell julkaisi yhteiskunnallista realismia noudattelevia romaaneja tasaiseen tahtiin ja 1994 hänelle myönnettiin Ivar Lo-Johanssonin henkilökohtainen palkinto siihenastisesta tuotannostaan. Lo-Johansson (1901-1990) oli ruotsalaisen yhteiskunnallisen realismin, yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivän kirjallisuuden keskeisiä nimiä.

Viiden vuoden ja yhtä monen romaanin jälkeen Trosell vaihtoi hieman tyyliä ja kirjoitti romaanin Ytspänning ja sai siitä ruotsalaisen, parhaasta naisen kirjoittamasta rikosromaanista jaettavan Poloni-palkinnon.

Sen jälkeen hän on kirjoittanut kaksi rikostarinaa, nyt suomeksi ilmestyneen Jos sydän vielä sykkii ja syksyllä ruotsiksi ilmestyneen Se dem inte i ögonen.

Ruotsin dekkariakatemia valitsi Jos sydän vielä sykkii -romaanin vuonna 2000 Ruotsin vuoden parhaaksi rikosromaaniksi.

Voiko rikosromaanilla sitten sanoa jotakin mitä oikealla romaanilla ei voi?

"Ei oikeastaan, mutta rikosromaani on kuitenkin hyvä muoto monimutkaisten yhteiskunnallisten ja inhimillisten ongelmien hahmottamiseen. Minusta se on toiminut hyvin. Toisaalta yleisö haluaa niitä ja ostaa niitä. Ja tällöin minun on vastattava yleisön odotuksiin, kun kirjoitan rikosromaanin."

Rikosromaani sopii Trosellin mielestä parhaiten aikaamme ja vastaa sen haasteisiin ja kysymyksiin. Hän viittaa kollegoihinsa, Åke Edwardsoniin, Henning Mankelliin ja Håkan Nesseriin, jotka käsittelevät ajan ongelmia romaaneissaan.

Trosellin kahden viimeisimmän romaanin sankari on Siv Dahlin, keski-ikäinen eronnut naisihminen, joka asuu Malungissa, Taalainmaalla. Sinne Siv muutti Göteborgista. Malung on myös Trosellin syntymäkunta, jonne hän palasi Göteborgista kirjailijana.

"Siv odotti minua ja oli vain kirjoitettava Jos sydän vielä sykkii. Kirjojen sijoittaminen Taalainmaalle on enemmän kyseenalaista, eihän voi odottaa, että siellä tapahtuisi jotakin jännittävää.

Ruotsissa keskittyminen Tukholmaan on suurta, siellä asuu kaksi kolmasosaa kirjailijoista, ja maalaisten halveksunta loistaa heistä. Oli kivaa ja jännää siirtää kirja periferiaan!"

Uudessa kirjassa on suuri liuta erilaisia, tärkeitä teemoja: pienipalkkaisia naisia, maahanmuuttajia, harvaanasuttu maaseutu, turismi, ydinjäte, armeija ja maanpuolustus. Ja tietysti rakkaus!

Heikompaa lukijaa tämä kuormitus taitaa hieman ahdistaa.

"Niitä käsitellään kuitenkin eri tavoin", Trosell huomauttaa. "Ne tukevat toisiaan, ne kietoutuvat toisiinsa. Kirja keskittyy kuitenkin maanpuolustuskysymyksiin, lailliseen väkivaltaan. Lisäksi globalisaation läsnäoloon. Kaikki teemat ovat yhden kertomuksen osia."

Maanpuolustus on Ruotsissa ajankohtainen kysymys muun maussa sen takia, että armeijaa supistetaan ja uuteen hallitukseen nimitettiin puolustusministeriksi hyvin keveäksi tässä yhteydessä noteerattu nainen.

"Nimitys ylittää kaunokirjallisen tekstini. Kirjoitin romaanin naisen puolustusministeriksi, koska en odottanut sellaista - tehtävään ei ole kyvykkäitä naisia!"

Armeijaa Ruotsi tarvitsee, Trosell ajattelee: "Onko meillä varaa olla ilman palovakuutusta?"

"Kuka takaa meille, että elämme rauhallisemmassa maailmassa kymmenen, viiden tai viidenkymmenen vuoden päästä? Emme ole sotaisa kansa, mutta kai meidän on pidettävä huolta kansallisesta suvereniteetistamme! Kuka uskoo meitä?"

Rikosromaani ei ole kuitenkaan mikään pamfletti eikä keskustelukirja vaan romaani. Se on kirjallinen teos, kirjallinen universumi.

"Se heijastaa silti kollektiivista ajattelua."

Aino Trosell aikoo kirjoittaa vielä yhden, kolmannen kirjan Siv Dahlinista. Hän ei tähtää kymmenosaiseen romaanisarjaan kuten hänen miehisillä kollegoillaan on ollut tapana.

"Ei, kolme riittää. Hänhän asuu Malungissa. Mankellhan on kohta ottanut hengiltä koko Ystadin, se ei ole enää oikein uskottavaa." Jos sydän vielä sykkii -romaania Trosell pitää uskottavana, ihmisistä pidetään erilaisia listoja ja luetteloita ja uusnatsit toimivat edelleen. Samaten uuden romaanin kuvaamia seminaareja järjestetään tunturihotelleissa kaiken aikaa, ja niissä pohditaan eri tavoin tärkeitä kysymyksiä.

"Kolmannenkin romaanin on käsiteltävä olennaisia kysymyksiä, siksi sen kirjoittaminen vie vähän aikaa."

Etunimensä Aino Trosell on saanut "Ison-Hakkaraisen" muistoksi, suomalaisia muutti 1620-luvulla paljon Taalainmaalle.

"Isäni mielestä esi-isiä piti kunnioittaa. Siksi nimeni on Aino eikä siitä ole ollut minkäänlaisia hankaluuksia."

Aino Trosell: Jos sydän vielä sykkii (Om hjärtat ännu slår) Suom. Anu Tukala. Kääntöpiiri. 349 s. 26 e.

Aino Trosell: Se dem inte i ögonen. Prisma. 310 s. 31 e.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi