Kirjailija luopui toisesta kielestään

Kaikenlaiset terapiat kiinnostavat Maria Peuraa

Tuomas Kaseva

  Pyrkiessään Teatterikorkeakouluun opiskelemaan Maria Peura tajusi, että tullakseen valituksi hän ei saa kontrolloida eikä sensuroida itseään millään tavalla.

"Jonkinlainen aalto työnsi minut kokeiden läpi, ja kotiin tullessani huomasin, ettei aalto ollut vielä tehnyt minussa kierrostaan loppuun", hän sanoo.

Aalto jätti jälkeensä insestiaiheisen novellin. Peura lähetti sen J. H. Erkon kilpailuun, jossa teksti palkittiin kunniamaininnalla.

Peura sai opiskelupaikan, ja teksti jäi odottamaan työstämistä. Kaksi kesää sitten tarina laajeni romaaniksi ja sai nimen On rakkautes ääretön .

Romaanin, tai

siis novellin, aihevalinta yllätti Peuran itsensäkin. Kirjoittajan lähipiirissä on monia hyväksikäytön uhreja, mutta dokumentoinnista kirjoittamisessa ei kuitenkaan ollut kyse.

"Olen hyvin kiinnostunut erilaisista terapioista ja ehkä siksi olen tutustunut elämässäni moniin insestin kokeneisiin. Tapasin heitä myös ollessani 19-vuotiaana sairaalakoulussa töissä."

Romaanissa insestistä kerrotaan 6-vuotiaan Saaran näkökulmasta, sensuroimatta. Kirjailija kertoo, että kuvaaminen ei ollut helppoa, mutta halu yrittää kirjoittaa lapsen näkökulmasta uskottavasti oli suuri.

Myös isoisä, hyväksikäyttäjä, saa romaanissa puheenvuoron. "On helppo jättäytyä uhriksi. Ukki kertoo siitä puolesta, miksi tällaista tapahtuu. Olisi helppo syyllistää kaikki pedofiilit ajattelematta ilmiötä laajemmin."

"Saaroja on tässä maassa hyvin paljon ja eri ikäisiä. Osa heistä tulee insestistä tietoiseksi, osa ei lähde koskaan käsittelemään kokemuksiaan ja osa jatkaa ketjua. Eivätkä ainoastaan miehet ole pedofiilejä, yhtä hyvin kirjassani mummo voisi hyväksikäyttää poikaa."

Peura aloitti

tarinoiden kirjoittamisen 5-vuotiaana. Samasta hetkestä lähtien hän on haaveillut kirjailijan työstä.

"Päästelen tekstiä. Vasta myöhemmin karsin turhat pois. Jos alan kirjoittaessani tarkastella esimerkiksi kieltä, en pääse eteenpäin. Samalla työstä katoaa ilo." On rakkautes ääretön on kieleltään runomaista. Dialogissa puhutaan Tornionjokilaakson murretta. "Olen luopunut kielestäni, siitä, mitä puhuin lapsuudessani Pellossa. Jossain sisälläni murre on kuitenkin vahva ja kirjoitan sitä mielelläni."

Peuralla on myös aivan oma kielensä, jota vain hän itse ymmärtää. "Se on mielenpuhdistamiskieli, jota saatan toisinaan kirjoittaa sivukaupalla. Se on minulle itselleni todella tärkeä."

Myös teatterille

kirjoittaminen on Peuran sydäntä lähellä. Hän on hakenut alalta koulutusta, mm. Berliinistä ja nyt Teatterikorkeakoulusta.

"Opiskelen dramaturgiaa, mutta olen saanut draamasta kehykset kaikelle kirjoittamiselleni ja voin nyt jatkaa kohti yhä itsenäisempää työskentelyä. Draaman lakien avulla voin päästä proosassa esiintyvien tiheikköjen yli."

Peura haluaa välillä myös näytellä. "Jos vain kirjoitan, tukehdun ja kurkkuni tulee kipeäksi."

Kirjailijan tulevaisuudensuunnitelmat ovat selkeät: tänä viikonloppuna hän muuttaa perheensä kanssa Helsingistä Porvooseen ja alkaa sen jälkeen työstää seuraavaa romaaniaan. Idea koko illan näytelmäksikin muhii jo.

"Ehkä jonain päivänä palaan vielä Lappiin, sillä kaipaan pohjoisen ilmapiiriä ja luontoa. Kun olen siellä, tiedän ja tunnen, mistä voimani tulevat."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi