Julkaistu: 26.8.2006 lehdessä osastolla Kulttuuri
"Kirjoitimme Ursula Auerin salapoliisiromaanit yhdessä", Anja Angel ja Pentti Kirstilä tunnustavat Messeniuksen terassilla Töölössä.
Salaperäinen uusi nimi Ursula Auer ilmaantui dekkarikentälle vuosi
sitten. Perinnetietoinen, kirjallisilla viitteillä leikittelevä
"esikoisdekkari"
Murhia Maltalla pani kuitenkin aavistelemaan, että tekijä ei
ehkä ollutkaan asialla ensi kertaa.
Eräät tyylipiirteet ja detaljit tuntuivat viittaavan tiettyihin kokeneisiin dekkarikettuihin, ja Auerin tämänkesäinen uutuus Murhia Maintenonissa vahvisti epäilyksiä. On syytä pyytää audienssia syyllisehdokkailta.
Kirjailijat Anja Angel ja Pentti Kirstilä istuskelevat hyväntuulisina kantapaikkansa Messeniuksen terassilla Helsingin Töölössä.
"Kai meidän on tunnustettava. Kirjoitimme Ursula Auerin salapoliisiromaanit yhdessä", kirjailija-aviopari hymyilee.
Sekä Angel että Kirstilä ovat vanhoja tekijöitä. Jo 1977 rikosromaanilla Jäähyväiset rakkaimmalle debytoinut Kirstilä on kirjoittanut omalla nimellään parikymmentä romaania ja kertomuskokoelmaa. Angel aloitti dekkaristina 1990-luvulla kahdella psykologisella trillerillä ja on tehnyt 2000-luvulla kirjoja Laitisen, helsinkiläisen yksityisetsivän tutkimuksista.
Ajatus yhteisistä dekkareista oli ollut mielessä jo "ehkä kymmenisen vuotta". Pari vuotta sitten Helsingin kirjamessujen haastattelussa Angel tuli tokaisseeksi, että he voisivat kokeilla kirjojen tekoa yhdessä. Puolittainen lupaus pani työhön vauhtia.
Pariskunta päätyi kirjoittamaan "vanhanaikaisia dekkareita" johtolankoineen, hämäyksineen ja monine motiiveineen. Ulkoasukin haluttiin klassisen linjan mukaiseksi.
"Tykkäämme molemmat vanhan ajan salapoliisiromaaneista. Veriset yksityiskohdat, seksi ja suolenpätkät eivät sovi meille," Kirstilä sanoo.
Ideana oli myös tehdä "MM-dekkareita" - sijoittaa perinteiset murha-arvoitukset M-kirjaimella alkaville paikkakunnille. Maltasta tuli luontevasti ensimmäinen miljöö, koska Angel ja Kirstilä ovat kirjoittaneet siellä monet talvet.
Myös Maintenonin pikkukaupungissa Ranskassa he ovat käyneet useaan otteeseen. Angel jopa kuvasi kaupunkia kymmenen vuoden takaisessa romaanissaan Joka tiikerillä ratsastaa.
Viime syksynä he pistäytyivät siellä uudestaan Auer-dekkaria varten "tarkistamassa paikkoja ja katsomassa mitä ranskalaisten keskuudessa nykyään tapahtuu".
Ursula Auer valikoitui salanimeksi yksinkertaisesti siksi, että se kuulosti hyvältä. Almanakkaa kyllä selattiin ja vaihtoehtojen lista oli pitkä.
Kirstilän mukaan miellyttävin vaihe oli "auringonnousuihin jatkunut ideointi", josta tehtiin aina myös muistiinpanot. "Sitten jaettiin henkilöt ja luvut - ja jos luku oli pitkä, jaoimme sen vielä pienempiin osiin."
"Kun jompikumpi oli saanut yhden jakson valmiiksi, toinen ryhtyi käymään sitä läpi julmalla silmällä, säälimättä. Ja kirjoitimme uutta tekstiä päälle, muokkasimme ja liitimme yhteen. Tyylin täytyi olla yhtenäinen eikä saumoja saanut näkyä", Angel sanoo.
Malta-dekkari oli helpompi työ kuin seuraajansa. "Se valmistui joutuisasti, koska meillä oli juoni valmiina. Toisessa emme lähteneet liikkeelle juonesta vaan henkilöhahmoista, ja eteen tuli hankalia vaiheita", Kirstilä kertoo.
Aviokriisiä ei kummastakaan kirjasta seurannut.
"Jos ihmiset pystyvät olemaan 25 vuotta yhdessä, heillä täytyy olla samanlainen huumorintaju. Emme joutuneet tukkanuottasille oikeastaan mistään", Angel naureskelee. Kirstilä sentään muistaa yhden asian josta syntyi kiistaa: onko sauvakävely naurettavan näköistä vai ei.
Kirstilän "katala taka-ajatus", että kahden kirjoittajan avulla työmäärä puolittuu ja teokset tulevat nopeammin valmiiksi, ei toteutunut. Muokkaaminen ja yhdistely vei yhtä paljon aikaa kuin yksin kirjoittaessa.
"Plussapuolena oli se, että yhteistyökirjassa voi heti testata, meneekö jokin asia metsään. Palaute tulee saman tien. Ja olihan meillä molemmilla vahvat alueemme: Pena voittaa loogisuudessa, minä voitan värikkyydessä", Angel virnistelee.
Kirstilän ja Angelin omat vakiosankarit, ylikonstaapeli Hanhivaara ja yksityisetsivä Laitinen, joutuvat odottelemaan horroksessa vielä vähintään yhden kirjan yli. Työn alla on kolmas Auer-dekkari, jolle tekijät suunnittelevat nyt juonirunkoa. Tämänkin teoksen he aikovat kirjoittaa pääosin valmiiksi talven aikana Maltalla.
Rikosjuoni sijoittuu uudelle M-alkuiselle paikkakunnalle, jota Angel ja Kirstilä eivät vielä halua paljastaa.
Ainakin toistaiseksi tekijät pitävät kiinni alkuperäisestä suunnitelmastaan kirjoittaa tasan kolme Auer-kirjaa.
"Näiden kolmen jälkeen Ursula Auer alkaa sovitella itseään ruumisarkkuun", Angel ennustaa.
Salaperäinen uusi nimi Ursula Auer ilmaantui dekkarikentälle vuosi sitten. Perinnetietoinen, kirjallisilla viitteillä leikittelevä "esikoisdekkari" Murhia Maltalla pani kuitenkin aavistelemaan, että tekijä ei ehkä ollutkaan asialla ensi kertaa.
TIETOKULMAEsko Laukosta Olavi Kokkoon 26.8.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi