Kokki, etsivä ja puhelintyttö

Manuel Vázquez Montalbánin luoma yksityisetsivä Pepe Carvalho rakastaa ruokaa mutta ei Espanjaa

Jukka Petäjä

  Läheltä piti, ettei Espanjan yksi tunnetuimmista nykykirjailijoista päässyt lainkaan Suomeen, kaiken lisäksi kyseessä oli kirjailijan ihka ensimmäinen matka Pohjan perille.

Vielä toissapäivänä Manuel Vázquez Montalbánilla oli kuumetta sen verran paljon, että hän epäili matkan jäävän väliin. Pieni tauko. Sen jälkeen muutama tabletti huiviin ja uusi soitto Suomeen. "Eiköhän tämä tästä", ilmoitti Pepe Carvalho -dekkareistaan tunnettu kirjailija. "Hiukan himertää , mutta sehän ei ole kirjailijoille tavatonta", toteaa Barcelonassa syntynyt, lähes kaksikymmentä Pepe Carvalho -dekkaria kirjoittanut Manuel Vázquez Montalbán päästyään Helsinkiin. Huokaistuaan hän pyyhkii hikeä otsalta. Röörit tukossa.

Heti kärkeen

Manuel Vázquez Montalbán saa vastata kysymykseen, jonka lienee kuullut monta kertaa. Kuinka monta barcelonalaisesta yksityisetsivästä kertovaa dekkaria vielä kirjoitatte?

"Loppu ei häämötä. Parhaillaan kirjoitan uusinta Pepe Carvalho -dekkaria, jossa matkustetaan ympäri maailman hiukan Jules Vernen hengessä. Täytyy katsoa, kumpi meistä uuvahtaa ensin: minä vai Pepe Carvalho", toteaa Vázquez Montalbán, jonka piti ensimmäisen kerran lopettaa dekkarisarjansa jo 1995.

Hän ei halua lähteä arvuuttelemaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Hänestä ei ole järkevää yrittää ennustaa, millä kellonlyömällä Pepe Carvalho -dekkarit loppuvat. Maailmassa on isompiakin ongelmia.

Politiikka. Kyllä,

sitä löytyy paljon kirjoista, minkä tietävät monet niistä, jotka ovat lukeneet Manuel Vázquez Montalbánin (s. 1939) kirjoja. Miehellä on nimittäin tiukka poliittinen menneisyys. Entinen lehtimies istui 1960-luvulla Francon Espanjassa vankilassakin tuettuaan Asturian lakkoilevia työläisiä. Hän kuului Katalonian kommunistipuolueeseen ja vastarintaliikkeeseen.

"Katalonia ja kommunismi kietoutuivat siinä mielessä kauniisti yhteen, että yhdessä ne tarjosivat synergisen edun, jolla parantaa oloja ja edistää demokratiaa ja alueen itsemääräämisoikeutta."

Vázquez Montalbán kieltää tehneensä lopullista pesäeroa Katolonian kommunistisen puolueeseen, vaikka toisin on väitetty. "Yhteiskuntakriittisyys ei ole mikään flunssa, josta paranee", hän hymähtää ja korostaa, että siksi Pepe Carvalhosta kertovat tarinat ovat hänen mielestään pikemminkin yhteiskuntakriittisiä romaaneja kuin dekkareita.

Nyt suomennettu, paloittelumurhasta kertova romaani Aleksandrian ruusu julkaistiin Espanjassa jo 1984, mutta hän ei usko, että sen poliittiset kytkennät tai viritykset olisivat vanhentuneet.

"Päivänpolitiikka kyllä vanhenee, mutta millään poliittisella kosmetiikalla ei pystytä peittämään niitä vääristyneitä rakenteita, joihin ihmiset iskevät päätään jokaikinen päivä."

Paha on paha, ajasta riippumatta.

Ilman kulinarismia

on vaikea puhua Vázquez Montalbánin herkullisista dekkareista - se on hänelle yhtä tärkeää kuin yhteiskunnallisuus. Kun ihminen pettyy yhteiskuntaan, hänelle jää jäljelle vain rakkaus ruokaan.

Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin dekkareiden päähenkilöiden nihilistisen asenteen perinyt Pepe Carvalho syttyy nimittäin elämään vain kokatessaan. Oman kostonsa espanjalaiselle kirjallisuudelle hän tekee myös tulella: pitääkseen kylmää loitolla hän polttaa takassaan kirjallisuuden klassikoita.

"Pyysin Eduardo Mendozalta lupaa siihen, että Carvalho saa polttaa hänen kirjansa takassa. Tällä vitsillä yritän kertoa, että ei korkeakirjallisuus välttämättä ole sen kummempaa kuin dekkarikirjallisuus - tosin Espanjassa taistelu on ollut aika vaikeaa."

Tuli avaa kulttuurin käsitteen kahteen suuntaan. Kulttuuri, - kirja - muuttuu tuhkaksi eikä se ole enää kulttuuria, mutta ruoka taas jalostuu tulella kulttuuriksi. "Tiedän, että kirjojen polttamisella on ikävä historiallinen taustansa, mutta omissa kirjoissani Carvalhon pettymys tiivistyy tähän kirjojen heittämiseen takkaan. Se on hänen kostonsa espanjalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle."

Pepe Carvalho on myös siinä mielessä erikoinen yksityisetsivä, että hänen rakkaansa on puhelintyttö eikä pulaan joutunut kaunokainen.

On toki yksi vielä yksi iso ero: siinä missä Hercule Poirot, neiti Marple tai Nero Wolfe eivät koskaan vanhene, Pepe Carvalhon biologinen kello tikittää koko ajan. Sitten sarjan alun hän on jo vanhentunut lähes kolmekymmentä vuotta.

Siksi Pepe Carvalho ei voi elää ikuisesti. Maailmankirjallisuudessa hän voi sen sijaan elää ikuisesti.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi