Kolmisopin kahdeksan kieltä

Kiitetty ruotsinsuomalainen esikoiskirjailija uskoo yhteisöön ja pelkää pysähtymistä

Tiina Laitila

SKÖVDE. "Jokainen sana on poliittinen", sanoo esikoiskirjailija Mats Kolmisoppi , ja katsoo vakuuttavasti silmiin. "En tarkoita sitä, että kaikki kirjoittajat pyrkisivät propagoimaan teksteillään, en minäkään sitä tee. Mutta olen tietoinen sanojeni takana vaikuttavista arvoista, ja kannan niistä vastuun."

Kolmisopin tapauksessa poliittisuus on yhtä kuin usko yhteisön voimaan. Se ei ollut kovin muodikas ajatus 1990- luvulla, jolloin hän kasvoi aikuiseksi.

"Nihilisti-individualistien vuosikymmen", toteaa kirjailija itse.

Kolmisoppi kuitenkin aktivoitui ja yritti aktivoida myös muita. 17-vuotiaana lukiolaisena hän kirjoitti Ruotsin koulupolitiikan vastaisen manifestin ja kannusti luokkatovereitaan boikotoimaan kokeita ja tenttejä. Hän liittyi aseteollisuutta vastustavaan ryhmään, ympäristöjärjestöihin ja vasemmistopuolueen nuorisoryhmään.

"Kirjoittamiseni sai

alkunsa poliittisesta heräämisestä. Luin paljon, poliittisten tekstien ohella muun muassa Majakovskin runoja ja beat-kirjallisuutta. Aloin kirjoittaa, jotta voisin keskustella lukemani kanssa. Kirjoittaminen on minulle juuri sitä, keskustelun jatkamista, vaikutteisiin vastaamista. En vältä lukemista silloin kuin kirjoitan, päinvastoin."

Kolmisoppi kokeili monenlaisia liikkeitä ja ryhmittymiä, mutta koki niiden sisäiset, usein hierarkkiset säännöt vaikeiksi hyväksyä. Saman ongelman kohtaavat hänen vastikään ilmestyneen novellikokoelmansa Jag menar nu nuoret päähenkilöt.

He etsivät itseään ja elämän tarkoitusta erilaisista alakulttuureista. Samalla he kamppailevat jatkuvan ristiriidan kanssa: miten olla osa ryhmää kadottamatta samalla itseään?

Ruotsin kriitikot ovat ottaneet Kolmisopin novellikokoelman innolla vastaan. Dagens Nyheterin mukaan Ruotsin kirjallisuus on "odottanut teosta jo pitkään". Göteborgs-Posten löytää kirjasta merkkejä suuresta, 1970-luvulla syntynyttä sukupolvea kuvaavasta avainromaanista.

Mats Kolmisoppi ei

ota paineita kriitikoiden suurista sanoista. "Olen tietysti iloinen kirjani saamasta huomiosta, ja vähän hämilläni myös. Arki jatkuu kuitenkin entisellään. Luen, kirjoitan, siivoan, silitän kissaa."

Keskiruotsalaisessa Skövdessä, jossa Kolmisoppi on asunut vain muutaman kuukauden, harva välittää esikoiskirjailijasta. "Ehkä olisin enemmän sekaisin, jos asuisin Tukholmassa tai Göteborgissa."

Kaupunki on sama, johon hänen suomalainen isänsä muutti 1960-luvulla Suomenniemeltä. Itse Kolmisoppi on varttunut muun muassa Göteborgissa, Lidköpingissä ja Norjan Bergenissä.

"Minut on tehty monesta palasta. Äiti on norjalainen, isä suomalainen, itse tunnen itseni eniten ruotsalaiseksi. Identiteettini on kuitenkin sen verran epäselvä, etten voi katsoa esimerkiksi talviolympialaisia. Olisi liian tuskallista päättää kenen puolella olla."

Monikulttuurinen ja -kielinen tausta on Kolmisopin mukaan hänen kirjoittamisensa edellytys. "Etsin kielellistä identiteettiäni tuottamalla tekstiä."

Muutot Ruotsin ja

Norjan välillä, lapsuuden Suomen matkat ja asuminen Ruotsin eri murrealueilla ovat tehneet hänestä myös kielellisen kameleontin.

"Minun on helppo omaksua erilaisia tapoja puhua, melkein häiritsevän helppo. Kun olen Göteborgissa, alan kohta puhua leveää Göteborgin murretta. Samoin käy Bergenissä ja monessa muussa paikassa. Hallitsen ainakin kahdeksan erilaista kieltä. Kyvystä on tietysti hyötyä kirjoittaessa."

Tällä hetkellä Kolmisoppi kirjoittaa "tarkemmin määrittelemätöntä proosaa", josta tulee ehkä kirja, joskus. Hän tavoittelee siinä kokonaan toisenlaista tyyliä kuin esikoisteoksessaan.

"Kauhistun ajatusta, että juuttuisin johonkin tapaan kirjoittaa, että kehittäisin Kolmisoppi-maneerin. Haluan kirjoittaa kaikenlaisia tekstejä, myös journalistisia. Pääasia on, että kehityn ja uudistun, sillä jähmettymistä minä pelkään."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi