Julkaistu: 8.4.2001 lehdessä osastolla Kulttuuri
Ilkka Mattila
Syksyllä 1987
Jussi Sydänmäki
oli maan mielenkiintoisimman uuden rockyhtyeen Hearthillin solisti.
Hänen edessään oli viisi vuotta kestävä menestyksekäs ura suomalaisena
rocktähtenä.
Nyt Sydänmäki on 34-vuotias takavuosien teinisuosikki, nykyinen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Uudella Devil's Car -albumillaan hän on yhä J. Hearthill, mutta esikoisromaaninsa Lucky Danin hän kirjoitti ristimänimellään.
Sydänmäen kirjoittajan ura alkoi 1999, jolloin hänen Kontula -näytelmänsä palkittiin Nuori draama -projektissa. Kontulasta tehtiin myös Radioteatterin kuunnelma. Lucky Dania Sydänmäki kirjoitti kaksi vuotta.
Vahvasti omaelämäkerrallisen Lucky Danin siemeninä olivat lyhyet ja sirpaleiset muistiinpanot, joita Sydänmäki raapusteli pitkin nuoruuttaan.
"En mä oppinut lukiossakaan peruslauseenrakenteita. Kukaan ei kertonut, miksi pilkkuja ja muita välimerkkejä käytetään. Vasta nyt mä olen tajunnut, että niillä voi ilmaista itseään ja jakaa omaa rytmiään."
Hearthillille Sydänmäki teki englanninkielisiä laulutekstejä. Vuonna 1995 soolotyönä ilmestynyt Hurja Jussi on jäänyt ainoaksi suomenkieliseksi levyksi.
Sydänmäki nimittää
Lucky Dania fiktioksi. Hän sanoo, että mielikuvituksen ja muistojen raja on hämärtynyt kirjoittaessa. Varsinkin 80-luvun lopun kotimaista rockelämää seuranneet voivat tunnistaa helposti kirjan henkilöitä ja tapahtumia, vaikka nimiä ja rooleja onkin sekoitettu.
Vanhoille bändikavereilleen kirjailija muistaa enintään "maininneensa jotain" tulevasta kirjastaan.
"En mä halunnut peittää sitä maisemaa, mistä mun tietotaito on lähtenyt. Jossain vaiheessa joku raja rikkoutui, ja mä ymmärsin, että se ei ole kirja pelkästään minusta. Eihän sekään olisi kiinnostavaa, jos näyttelijä tulis lavalle ja alkais kertoa vaan omasta elämästään."
Päähenkilö, itähelsinkiläisessä rock-yhtyeessä laulava Dandy, on saanut Sydänmäen oman elämän lisäksi vaikutteita myös kirjallisuudesta.
"Mä luin, nyt tulee vaikee sana . . . Charles Baudrillardilta pari sellaista . . . ei, kun Baudelaire se itse asiassa oli", Sydänmäki nauraa ja haroo hiuksiaan. "Tästä tää kirjallisuuselämä alkaa."
Baudelairelta Sydänmäki sanoo oppineensa, että hahmo, jota on kalvanut lapsesta lähtien sekä yksinäisyyden tunne että suuri elämän ja nautinnon halu, on ajaton ja kansainvälinen.
Samanlaisia hahmoja vilisi 80-luvun lopun helsinkiläisissä rockpiireissä tuhkatiheään.
"Ajatuksena tossa on myös murtaa niitä kuvia, joita mediassa luodaan rock-elämästä ja elämästä yleensäkin. Mutta sehän voi kääntyä ihan toisinpäinkin."
Musiikin tekemistä
Jussi Sydänmäki jatkaa vastedes J. Hearthill Trinity -kokoonpanonsa kanssa. Devil's Car -levyn hän teki yksin.
"Siitä tuli lopulta sellainen olo, että tulen hulluksi, jos jatkan tällaista. Nyt mä haluan taas keikoille bändin kanssa. Aloin kaivata sitä sosiaalista maisemaa."
J. Hearthill Trinity soittaa Semifinalissa keskiviikkona 11. huhtikuuta kello 22. ehdokas
Jussi Sydänmäen romaani Lucky Dan tavoittelee Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoa, joka myönnetään vuoden parhaalle esikoisteokselle 14. marraskuuta 2001.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi