Korkea kynnys äidinkielenopettajalle

"Olisinpa keksinyt kirjoittamisen nuorena", sanoo Tuula Levo

Anneli Tukia

AURA. Ei tule mieleenkään epäillä Tuula Levoa (synt. 1944), kun hän kehuu kuinka ihanaa ja hauskaa kirjoittaminen on. "Olisinpa keksinyt sen jo nuorena", Levo huokaa. Hän sormeilee hellästi esikoisromaaniaan, tyylikästä punakantista teosta, jonka kansilehdelle kirjan nimi Neiti Soldan on piirretty kultaisin kirjaimin.

Levo kertoo halunneensa kirjoittaa lapsesta asti. Mikä esti?

Hän tarjoaa ensin selitykseksi 25 vuotta kestänyttä opetustyötään peruskoulussa. Sen jälkeen hän paljastaa ilmeisemmän syyn: äidinkielenopettajalla kynnys aloittaa oli tavattoman korkealla.

"En osallistunut koskaan edes antologioihin. Novelleja oli joskus mielessä ja kuunnelmiakin. Epäilin aina, että minulla ei ole tarpeeksi painavaa sanottavaa? Tiesin, etten ole mikään kielellinen virtuoosi, voisin vaikka käyttää kliseisiä ilmauksia huomaamattani."

Aikaa kirjoittamiselle

tuli, kun hän joutui jäämään sairaseläkkeelle viitisen vuotta sitten. Onneksi myös epäilyt osaamisesta unohtuivat jonnekin.

Historian tutkijan opinnoista oli hyötyä hänen kerätessään kirjallisuudesta aineistoa teostaan varten.

"Kirjassa kivijalka, seinät ja katto ovat faktaa, sisäpuoli on fiktiota. Oli todella ilo kirjoittaa aukkoja umpeen ja saada palaset sopimaan paikoilleen."

Neljä kertaa kirjansa kirjoittanut Tuula Levo eli Tuusulan Rantatien kolmiodraamaa niin pitkän aikaa, että hän puhuu Tillystä, Vennystä ja Jussista kuin lähituttavistaan.

"Minun näkökulmani on kuitenkin Tillyn, josta aloin pitää ihan hirveän paljon. Tillyhän ei ollut taiteilija, ja hän sai sietää paljon ongelmallisessa ja pitkässä suhteessaan. Jussi ja Vennyhän pyrkivät omimaan jopa hänen poikansa, joka julkisesti oli vain Tillyn kasvattipoika. Aho taas oli emotionaalisesti epävakaa, varsinainen Don Juan."

Levo toivoo,

että hän olisi saanut kirjaansa mukaan ainakin hiukan kolkkoa varsinaissuomalaista huumoria.

"Ainakin Tilly muuttui. Hänestä tuli vuosien mittaan lievästi katkera ja kyyninen ja ennen muuta epäluuloinen."

Yksin elävä Tuula Levo asuu rivitalossa pienessä Auran kunnassa Turun lähistöllä. Keskustassa asuminen on palvelujen vuoksi välttämätöntä siksi , että auto ja ajokortti puuttuvat.

"Eihän tämä nyt mikään luonnonidylli ole, mutta tykkään siitä, että tunnen täällä kaikki ihmiset ja ihmiset tuntevat minut. Aina voi jutella jonkun kanssa."

Hän on syntynyt Auran naapurikunnassa Pöytyällä ja käynyt toisessa lähikunnassa Karinaisissa tunnettua Elisenvaaran yhteiskoulua. Samaan kouluun hän palasi myöhemmin opettajaksi moniksi vuosiksi.

"Olen toivoton nurkkapatriootti", hän myöntää. "Minun maailmani loppuu 50 kilometrin päähän Turusta." Neiti Soldania hän pitää yllätyslahjanaan, joka syntyi hänen vaikean sairautensa vuoksi poikkeuksellisissa oloissa. Uutta historiallista rakkausromaania hän ei lupaa lähiaikoina, mutta sen verran hän pääsi kirjoittamisen makuun, että novelli on jo idullaan.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi