Kuinka suhtautua 116-prosenttiseen kansaan

Suomenruotsalaisuuden synty ei ole itsestäänselvyyksiä

Timo Hämäläinen

  "Suomenruotsalainen kirjallisuus kuuluu Suomeen, ja Tukholman kuninkaallinen kirjaston päätöksen jälkeen se on vielä selvemmin suomenruotsalaista kirjallisuutta", Finlands svenska litteratur -teoksen toisen osan päätoimittaja Clas Zilliacus sanoo.

Tukholman Kuninkaallinen kirjasto (KB) on ilmoittanut yhteistyökumppaneilleen, että se noudattaa Suomen suhteen samoja sääntöjä kuin muidenkin ulkomaiden. Aikaisemmin suomenruotsalainen kirjallisuus sisältyi ruotsin kielellä kirjoitetun kirjallisuuden bibliografiaan.

Uusi käytäntö tarkoittaa sitä, että suomenruotsalaisella kirjailijalla on oltava ruotsinmaalainen kustantaja päästäkseen bibliografiaan ja kirjaston hyllyille.

"Yritämme seurata kirjassa suomenruotsalaisen kirjallisuuden syntymistä ja lähtemistä omille teilleen. Kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ensimmäiselle osalle. Meistä on vaivan väärtiä selvittää suomenruotsalaisuuden synty, sehän ei ole itsestäänselvyys", Zilliacus sanoo. Hän on Åbo Akademin kirjallisuuden professori.

Olosuhteet historian kirjoittamiseen ovat aivan toisenlaiset kuin viime vuosisadan vaihteessa.

"Suomessa on

96 prosenttia suomenkielisiä ja 20 prosenttia ruotsinkielisiä. Molemmat prosenttiluvut ovat noususuunnassa yhden Göran Schildtin neljän vuosikymmenen takaisen lausahduksen mukaan. Suomenruotsalaiset ovat siten vähemmistönä Suomessa ruotsia taitavien joukossa", Zilliacus luonnehtii. "Miten meidän on siis suhtauduttava 116 prosenttiseen kansaan?"

"Luku on mahdoton ja johtaa meidän ajatuksemme siten johonkin luovempaan toimintaan."

Historiateoksen, kooltaankin suurteoksen, toimittaminen on kovaa työtä, otaksun. Millaista se on ihan käytännössä?

"On tietysti keksittävä, mitä siinä pitää olla, kuka artikkelin kirjoittaa ja keitä haluaa avustajakseen. Kaikki tekstit vaativat toimituksellista työtä", Zillacus vastaa.

Hän sanoo, ettei kirjassa olla "sankareitten" perässä. Haetaan genrejä eli lajeja, teoksia, jännitteitä, tunnelmia.

Kirjan henkilöhakemiston mukaan useiten 1900-luvulta mainitaan Gunnar Björling , Hagar Olsson ja Rabbe Enckell .

"Jos sankareita toivotaan, niin sellaisia voisivat olla ns. keskuksen ulkopuoliset, kuten Tove Jansson tai Yrjö Hirn . Tai Ulla-Lena Lundberg , joka on tehnyt niin paljon. Hän on yksi suurista kuunnelmakirjailijoista. Hän on matkustellut paljon, ja näkökulma on läpikotaisin antropologinen niin Kökarissa kuin Afrikassa, Japanissa tai Amerikassa."

Milloin on uuden

historiateoksen aika?

"Niin kuin Björling sanoo, historia on uudelleen kirjoitettava - aina! Teatterissakin aletaan ensi-illan jälleen harjoittaa uutta näytelmää!"

"Tälle työlle oli nyt suotuisa ja otollinen aika, ja se sattui yhteen SKS:n Suomen kirjallisuushistorian kanssa."

Kirjat kirittivät toinen toistaan ja niillä on yhteisiä kirjoittajiakin.

"Seuraavalla kerralla, mahdollisesti, ollaan syklisesti takaisin suurten henkilökuvien ajassa. Joku varmasti haluaa sellaisia tähänkin kirjaan, kirjailijat esitellään meidän kirjassamme johdonmukaisesti ilman famoa ja oppivuosia."

Zilliacus toivoo, että seuraava historiateos olisi vielä "epäpuhtaampi" kirjallisuudenhistoriana. Se näkisi kirjallisuuden kulttuurin yhtenä monista puhetavoista.

"Seuraava on toivon mukaan enemmän taiteitten välinen, monitaiteellinen ja ottaisi ehkä huomioon myös yleisön lukutottumukset. Se heijastuu aina toista kirjallisuutta, ulkomaista kirjallisuutta vasten."

"Esimerkiksi John Grisham on myös suomenruotsalainen kirjailija, osa kirjallisuuden arkipäivää."

Kirjan kustantajat

pitävät kenties kirjallisuutta tyylikkäimpänä ja turvallisimpana ja eniten suomenruotsalaisena aherruksena ruotsinkielisessä Suomessa. Kirja on siten myös osa suomenruotsalaisuuden historiaa.

Ja ruotsinkielisessä Suomessa kieli kirjoitetaan isolla kirjaimella.

"Kirja ei ole kuitenkaan apologia, puolustuspuhe. Siinä ei missään kohtaan kirjoiteta, että me teemme niin."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi