perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KIRJAT

Laila Kohonen kirjoittaa tositapahtumia

Helpon luettavan tekijä mietti pitkään, pitääkö ruveta kirjailijaksi vai mennä naimisiin

Julkaistu: 1.8.2001 lehdessä osastolla Kulttuuri

Tuomas Kaseva

TAMMELA. 8-vuotias Laila Lappalainen istui kuusen juurella, kuunteli isänsä tarinointia ja päätti ryhtyä kirjailijaksi. 20-vuotiaana ensimmäisen käsikirjoitus oli valmis, mutta teksti ei yltänyt kustantamossa kehuvaa palautekirjettä pidemmälle.

"Mieleni teki kirjoittaa lisää, mutta löysin tuon sulhon", Laila Kohonen sanoo ja vinkkaa kauempana istuvan Jorman suuntaan. "Pitkään mietin aivan tosissani, jatkaisinko kirjoittamista vai menisinkö naimisiin. Kun talossa alkoi juosta kolme lasta, ratkaisu oli selvä."

Kun lapset alkoivat pärjätä omillaan, Kohosen kirjoittamishalut heräsivät uudelleen.

"Keräsin koko perheen pöydän ääreen ja kysyin, saanko alkaa kirjoittaa. Eivät tienneet, mihin myöntyivät", Kohonen sanoo.

Kohosen esikoisteos

Ystävämme Ebe-setä, kummitus ilmestyi 1980. Sen jälkeen kirjoja on tipahdellut melkein kerran vuodessa, yhteensä 14.

Kirjoja yhdistää se, että ne kaikki perustuvat jollain tavalla todellisuuteen.

Kirjailijan kotipaikkakunnalla Tammelassa tapahtunut postiryöstö siirtyi Sankarimitalin sivuille, ja Suomen keskiajan mustaa surmaa ammennetaan keväällä ilmestyneessä Taavitin puisessa kissassa . Historiasta Kohonen on kertonut jo monesti aiemminkin.

"Uusinta kirjaani varten vietin kuukauden Visbyssä, jonne tarinan tapahtumat ensimmäisessä käsikirjoituksessa sijoittuivat. Kun kustantaja pyysi siirtämään tarinan Turkuun, kävin Aboa Vetuksessa tutkimusmatkalla", Kohonen kertoo.

"Taustamateriaalin hankinta on kuin rotkon ylittäminen. Yli pääsee kapeaakin lankkua pitkin, mutta mieluummin seisoo leveämmällä sillalla. Jos pohjatiedot eivät ole hallussa, alkaa huimata."

Toisinaan opettaja

Kohosta vähän harmittaa, kun monet tarinalähteet jäivät eläkkeelle siirtymisen myötä työpaikalle. Välitunnilla koululaiset suolsivat opettajalle materiaalia kuin liukuhihnalta. "Mutta nytpä on aikaa ideoida ja kirjoittaa."

Kirjailijan työpäivä alkaa aamukuudelta. Muutaman tunnin naputtelun jälkeen alakerrasta kuuluu sulhon kutsu aamuteelle, ja arkiaskareet täyttävät päivän.

"Eläydyn tapahtumiin voimakkaasti. Kirjan kirjoittaminen on aina seikkailu - ja sitä paitsi ainoa konstini päästä esimerkiksi keskiajalle." Monet Kohosen kirjoista, viime aikoina kaikki, on julkaistu Tammen helppolukuisten nuortenkirjojen Vihreä varis -sarjassa.

"Yhden variksen pituus ei saa ylittää 70 liuskaa, joka on juuri sopiva määrä minulle. Siinä mitassa saan pidettyä koko tarinan hyvin kasassa", kirjailija kertoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.