"Maamme hyysäsi seitsemänkymmentä vuotta hautaamatonta ihmistä"

Nina Sadur on absurdin elämän absurdi tulkki
"Kirjoitan elämästä, joka minulle on annettu"

Timo Hämäläinen Kristina Rotkirch

  "Miten meidän maamme saakaan kärsiä, koska se on yli seitsemänkymmentä vuotta hyysännyt hautaamatonta ihmistä keskellään! Entä sitten neuvostolippu - mitä muuta se oli kuin kalman merkki? Verenvärinen ja vielä vasara ja sirppi, molemmat mahdollisia tappovälineitäkin ja ne on kaiken lisäksi laitettu ristiin, vaikutelmaa tehostamaan", Nina Sadur sanoo.

Nina Sadur, 51, on venäläinen, Novosibirskissä syntynyt kirjailija, joka nykyään asuu ja kirjoittaa Moskovassa. Sadur vierailee Helsingin kirjamessuilla.

Hän ja Ludmila Ulitskaja ovat juhlien ainoat venäläiset vieraat. Heidän kirjansa, Sadurin Lustgården ja Ulitskajan Sonetjka , ovat ilmestyneet Suomessa Söderströmin ja Ruotsissa Norstedtin kustantamana ja suomenruotsalaisen Svenska kulturfondenin tukemana uutta venäläistä kertomakirjallisuutta esittelevässä sarjassa.

Ajalle on kenties

tyypillistä, että itänaapurin uusi, mielenkiintoinen ja hyvin eläväinen kirjallisuus ei paljonkaan kiinnosta suomenkielisiä kustantamoita.

Nina Sadur on kirjoittanut lapsesta lähtien. Hänen isänsä oli neuvostoidän suurkaupungin työläiskorttelien runoileva opettaja. Sadur jengiytyi kirjoittavien nuorten kanssa ja lähti sitten kahdenkymmenenseitsemän iässä länteen, Moskovaan!

Hän aloitti kirjoittamisen opiskelun tunnetussa ihmissielujen insinöörien opinahjossa, Gorkin instituutissa, samalla hän siivosi Pushkinin teatterissa, kuurasi lattioita aamuisin ennen koulun alkua.

Nina Sadurin näytelmiä alettiin esittää 1980-luvulla, ensiksi opiskelijateattereissa, sitten myös ammattinäyttämöillä. Hän muistaa, miten Pushkinin teatterissa hämmästyttiin, kun lattioita luutunnut naisihminen paljastui näytelmäkirjailijaksi.

Hän oli aivan uudenlainen ääni venäläisen teatterin maailmassa. Hänen leikkisä absurdisminsa leijui perunavakojen ja avaruuden välissä.

Moskovalaisyleisö ei aluksi välttämättä sulkenut häntä lämpimästi syliinsä. Päinvastoin.

Hänen näytelmiensä absurdit ja groteskit ainekset saivat aikaan kiivaita reaktioita. Näytelmien johdosta järjestetyissä keskusteluissa saatettiin sanoa, että "teitä ei voi ymmärtää".

Nina Sadur muistaa vastanneensa: "Halveksin teitä! Te ette käsitä mitään! Minun tehtäväni ei ole olla teille käsitettävä kirjailija. Minun tehtäväni on käyttää ja käsitellä sitä, mikä minulle on annettu. Kukaan ei näe maailmaa minun laillani, ja siitä minun on kirjoitettava - niin uskollisesti ja selvästi kuin mahdollista."

Hän ihmettelee, miten sitä voisi kirjoittaa realistisesti, kun todellisuus alkaa heilua ja koko yhteiskunta luhistua.

Sadurin näytelmiä

on käännetty länsimaisille kielille. Tampereen teatterikesässä esitettiin pietarilaisvoimin 1999 Sadurin näytelmä Tshardym .

Se oli Kirsikka Moringin sanoin "venäläisen alitajunnan uninäytelmä, myyttisen aikaan ja historiaan ihmisensä hotkaiseva kertomus maasta, joka vielä tarvitsi sankareita ja maasta, joka niitä ei enää halua".

"Tulkinnassa yhdistyvät suuri venäläinen patetia, pikimusta huumori ja linnunsiipien keveys. Mutta kun kaksi mannerlaattaa iskeytyy näyttämöllä toisiinsa kiinni, litistyy väliin koko maailma - ja totaalisesti."

Päivän Venäjä kohdataan myös Nina Sadurin proosassa, novelleissa ja romaaneissa.

"Hautaamattoman Leninin hyysäämistä" hän pitää eräänlaisena satanismina.

"Bandiitit" niin kuin hän uusrikkaita, äveriäitä miehiä nimittää, pitävät myös Leninin muumion kunnossa. He kun antavat viimeisen tahtonsa mukaan muumioida itsensä ja pitävät siten yllä Leninistä huolta pitävistä kemisteistä!

Satanismiin viittaa myös heidän autoissaan esiintyvä rekisterinumero 666.

Hän ei silti pidä varttumistaan Stalinin ja Hrushtshevin aikana pelkästään onnettomana aikana, vaikka silloin tehtiinkin suunnattomia rikoksia.

"Silloin ei ainakaan Moskovassa ollut neljääkymmentätuhatta koditonta lasta kuten nykyään. En kuitenkaan puolusta kommunismia, kun sanon, että kaikki ei ollut neuvostovuosina sysimustaa. Nykyiset tapahtumat lienevät kuitenkin seurausta kommunismin seitsemänkymmenen vuoden aikana kehitetyistä ajatuksista."

Kodittomat lapset tulevat Moskovaan pääosin erikokoisina ryhminä maaseudulta, alueilta, joilla saattaa vallita todellinen köyhyys.

Omasta, nykyisestä

kirjoittamisestaan Nina Sadur kertoo, että hän on tehnyt "pornografisia" novelleja muun muassa Playboylle. Niistä maksetaan hyvin, ja kysyntää tuntuu olevan.

"Minun täytyy saada ruokaa. Vakavat kriitikot kirjoittavat, että 'Nina Sadur on kokeileva ja absurdi kirjailija, eikä hänen sovi kirjoittaa pornografiaa'. Heitä ei tippaakaan kiinnosta, onko minulla pöydässä ruokaa ja juomaa!"

Lisäksi yksi novelleista on alkanut elää uutta elämää ja on kasvamassa romaaniksi.

Nina Sadur esiintyy Edith Södergranin lavalla klo 14.30. Häntä haastattelee ja tulkkaa hänen ruotsintajansa Janina Orlov.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi