Maankuulusta filmihullusta tohtori

Peter von Bagh edistyi elokuvien arvostelemisesta niiden tekemiseen
Minkä Marx opetti von Baghille sen tämä opetti Suomen kansalle

  Peter von Bagh, 59, väitteli eilen Helsingin yliopistossa. Väitös kuuluu talous- ja sosiaalihistorian alaan ja kun koko prosessi on saatettu onnelliseen päätökseen, von Baghista tulee valtiotieteen tohtori. Väitöskirja on jo julkaistu. Peili jolla oli muisti. Alaotsikko on tieteellisempi: Elokuvallinen kollaasi kadonneen ajan merkityksien hahmottajana (1895-1970).

Kirja on oivaltamiselle omistetun elämän tulos. Petterin aapiskirja.

Peter von Bagh eli Petteri on ollut neljä vuosikymmentä yksi näkyvimmistä, kuuluvimmista ja vaikuttavimmista suomalaisista kulttuuritoimijoista.

Hän on sekä kirjoittanut että toiminut, tulkinnut ja tuonut nähtäväksi. Elokuva on hänen leipalajinsa, jonka kautta hänestä kasvoi populaarikulttuurin merkitysten oivaltaja.

Ja minkä Petteri on oivaltanut, sen hän on ripeästi tuonut muidenkin ulottuville.

1960-luvun alussa Petteri oli kuuluisuus lähinnä opiskelijanuorison parissa. Tuttujen kehä laajeni, kunnes televisio teki hänestä maankuulun. Hänen pontevat elokuvaesittelynsä poikkesivat niin paljon tv:n normeista, että hänestä tuli pilailun kohde. Ja nyt hän on liittynyt pilailijoiden joukkoon parodioimalla itseään Subtv:ssä. Eli nyt Petteri on kaikkea: akateeminen herra ja pelle.

Miten tähän on tultu?

Ei ainakaan vilunkipelillä, sillä Petteri on nähnyt elokuvansa, lukenut kirjansa ja ajatellut ajatuksensa.

Alussa Peter von Bagh oli elokuva-arvostelija. Kaikki arvostelijat ovat vähän opettajia, mutta Petteri oli sitä paljon.

1950- ja 60-luvuilla aloittaneet suomalaiset elokuva-arvostelijat olivat enimmäkseen varhain lukemaan oppineita, yksinäisiä poikia, jotka olivat elokuvateatterista löytäneet itselleen sopivan pyhätön.

Petteri kertoo oman tarinansa näin:

"Mä näin ensimmäisen elokuvani hyvin myöhään. Koulun kanssa mentiin. En tajunnut, mitä se tulisi olemaan."

"Äitini kuoli hyvin varhain, ja siinä on jokin sellainen varhainen yksinäisyyden perustuntemus, joka aiheuttaa sen, että äänistä ja kuvista tulee seuralaisia. Intensiivisemmin kuin keskimäärin. Siihen tulee sellainen seurustelusuhde, joka menee pikkuisen normaalien rajojen ylitse."

"Olisi kiinnostavaa vertailla joidenkin yhtälailla elokuvaan koukussa olevien cinefiilien kanssa kokemuksia ja tutkia taustoja, jotka johdattavat heidät tähän kummalliseen toiseen todellisuuteen."

Tärkeätä tässä kehityksessä oli myös oppia elokuva elokuvateatterissa ja nähdä kaikenlaisia elokuvia.

"Kuulun ikäkauteen, joka vielä sai kaiken irti elokuvasta. Melko vähän meitä nuoremmilta se mahdollisuus oli jo mennyt", von Bagh sanoo.

"Elokuva liittyi myös aina siellä yksin käymiseen. Mulla ei ole pienintäkään muistoa, että isä olisi vienyt elokuviin. Ja muita ei ollutkaan."

Elokuvaan tutustumisen apuvälineet olivat vähäiset. 1950-luvulla Suomessa ilmestyi kaksi populaaria elokuvalehteä, joita von Bagh luki. Hänen kouluaikanaan elokuvakirjoja ilmestyi kaksi. Niistä toisen, Arthur Knightin Elävät kuvat, hän ehti koluta vaivalloisesti englanniksi, ennen kuin suomennos ilmestyi.

Tullessaan Helsinkiin tuskin 18-vuotiaana 1961 hän oli kuitenkin niin kypsä kirjoittaja, että hänen elokuvaesseensä pääkaupungin lehdissä kiinnittivät heti huomiota.

Hän myöntää, että "tämmöisillä eväillä millä mä tulin kirjoittamaan ja silti siinä oli enemmän tietoa kuin nykyisen runsauden keskellä on varsinkaan samanikäisillä kirjoittajilla".

Hän puhuu niukkuuden evankeliumista. "Elettiin niukoissa oloissa, joissa mielikuvitus ja uteliaisuus joutuivat rakentamaan 90 prosenttia asiasta. Syntyi puoleksi haavetodellisuus, ja koko elämä on ollut näiden kokemattomien ja näkemättömien asioiden paikkaamista."

Von Baghin väitöskirja käsittelee kompilaatioelokuvaa. Ne ovat elokuvakollaaseja, joissa erilaisista lähteistä periytyvästä materiaalista syntyy itsenäinen kokonaisuus.

Väitöskirjassaan hän käsittelee 1978-80 valmistunutta elokuvaansa Vuosi 1952, joka on lajin puhdas edustaja.

Hänen ensimmäinen kompilaatioelokuvansa oli kuitenkin 1970 tehty Olavi Virta. Siinä työssä hän myös ensi kerran osoitti, miten kevyen takaa voi löytää vakavan.

Von Bagh sanoo elokuvastaan, että se on nykyään "uhkaavaa katsottavaa". " Olavi Virta oli silloin jo sen verran huonossa kunnossa. Mutta hän vastasi selkeästi, vaikka hänellä oli jo puhevaikeuksia."

Elokuvan ajatus oli yksinkertainen. "Virran ääni on pääosassa ja kaikki kuvamateriaali on vanhoja uutiskatsauksia. Eli iskelmä on aikansa uutiskatsaus."

"Mulla oli aika hyvä tuntu iskelmistä", hän sanoo. "Mä olin aina jollakin tavalla pitänyt niistä. Mutta se oivalluksen hetki on ainoa yksityiskohta, joka liittyy Marxiin."

"Mä olin joittenkin tuttujen luona maalla, vetäytyneenä jonnekin taka-alalle, ja luin Marxin 1844 käsikirjoituksia."

"Oli siis vuosi 1970."

"Ja sitten mä törmään siinä sellaiseen lauseeseen, jossa Marx myötämielisesti sanoo, että uskonto tuo jonkin toivon tähän murheen laaksoon."

"Siinähän se oli. Iskelmä. Tähän murheen laaksoon iskelmä tuo jonkin toivon."

"Se selittää paljon mun kantaani elokuviin ja kevyeen musiikkiin. Joku uskonnollinen perusvire."

"Ja se on siis kiinnostavaa, että Marxin piti se sanoa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi