KIRJA, HELSINGIN SANOMIEN KIRJALIITE, HS-HAASTATTELU

Maisema on ihmisen kehys, ja varjo

MAISEMA

on ihmisen kehys ja varjo

Aivan tavallinen kirjailija, joka kirjoittaa tuiki tavallisista ihmisistä.

Wyomingissa noin 13 kilometriä Saratogasta luoteeseen asuva Edna Annie Proulx ei kuvaa novelleissaan ja romaaneissaan kokaiinia sniffaavia pörssimeklareita, ruumiita paloittelevia sarjamurhaajia, historian suurmiehiä, virkaheittoja professoreita, kansainvälisten salaliittojen nokkamiehiä, seksin ja huumeiden verkon vangiksi jääneitä addikteja, empatian kykynsä kadottaneita sosiopaatteja, moraalittomia kampanjapäälliköitä tai suurkaupunkien luusereita.

Hänen kirjansa kertovat vaietusta Amerikasta, joka elää lehtiotsikkojen, tv-kanavien suoltaman mediamaton ja muotitrendien tuolla puolen. Hän antaa äänen arkisen työn ahertajille, jotka pintajulkisuus mieluummin unohtaa kuin kaivaa esiin. Näiden ihmisten suurin haaste on selviytyä elämässään.

"On itsestään selvää, että olen enimmäkseen kiinnostunut tavallisista ihmisistä. En oikeastaan voi kirjoittaa muista kuin maaseudulla asuvista ihmistä, koska olen itsekin perin juurin maalainen enkä kaupunkilainen."

Usein nämä Annie Proulxin (s.1935) kuvaamat karjapaimenet, rodeomiehet, uudisraivaajat, tiskarit, sairaanhoitajat ja puotipuksut elävät Wyomingissa, joka on asukasluvultaan Yhdysvaltojen pienin osavaltio.

Isoimmassakin kaupungissa on vain 53000 asukasta, ja paljolti karjankasvatuksesta elantonsa saavan osavaltion koko asukasluku jää noin puoleen miljoonaan.

Maisema onkin Annie Proulxin kirjojen ehkä tärkein ja näkyvin elementti. Sama pätee kirjoittamiseen. Kirja ei synny missä tahansa - Proulx korostaa, että hänen kertomuksissaan kaikki liittyy maisemaan. Se on kuin kohtu, josta tarina sikiää. "Aika ja paikka. Muuta kunnon kirja ei juuri tarvitse. Ne ovat tarinan ydin."

Hän muistuttaa, että yksikään hänen kirjoistaan ei olisi syntynyt ilman maisemaa, sen luomaa tunnelmaa ja viritystä.

"Kirjoistani ei voi poistaa maisemaa ja maantiedettä, koska ne ovat kaikki kaikessa, ilma jota kirjat hengittävät. Juuri topografia, sää, ilmasto, maaperä tai vallitsevat tuuliolosuhteet määrittävät kaikkia kertomuksiani ja romaanejani. Ihminen ja ympäristö ovat aina vuorovaikutuksessa."

Annie Proulx ei halua ryhtyä pohtimaan ympäristön ja ihmisen monipolvista suhdetta. "Se palautuu aina ikivanhaan kysymykseen, kummalla on suurempi merkitys: geeneillä vai ympäristöllä."

Entä se paljon puhuttu tavallisuus? Se on suhteellista.

Siinä mielessä Annie Proulx ei ole aivan tavallinen ihminen, että hän asuu lähes 300 hehtaarin suuruisella tilalla, täysimittaisella ranchilla. Sen nimi on Bird Cloud.

Hän on asunut Wyomingissa jo 17 vuotta.

"Minua houkutteli luonnollisesti maisema: silmänkantamattomiin jatkuva preeria, horisontti, avaruuden tuntu, häiriötön näköala ja luonnon väkevä kauneus", suurelle yleisölle elokuvista Brokeback Mountain (2005) ja Laivauutisia (2001) tutuksi tullut Annie Proulx luettelee.

Edellinen perustui hänen samannimiseen novelliinsa kokoelmasta Lyhyt kantama: Kertomuksia Wyomingista 1 (1999) ja jälkimmäinen taas hänen samannimiseen romaaninsa vuodelta 1993.

Kirjailija huomauttaa, että aina välillä hän tuntee itsensä Luigi Pirandellon novellissa vilahtavaksi tohtori Filenoksi, joka suhtautuu nykyisyyteen kuin se olisi jo hautautunut menneisyyden arkistoihin.

Ranchikin sitoo Annie Proulxin historiaan: Bird Cloud sijaitsee arapaho-, shoshone- ja ute-intiaanien vanhoilla asuinalueilla, mutta sillä on myös pitkä geologinen aikalaahus.

"Noin 130 metriä korkeassa vuorijonossa tilani itäpäässä on jonkinlainen luonnon oma valuvika, pituussuuntainen arpi, joka kuuluu oletettavasti Rio Granden halkeamaan. Geologien mukaan halkeama repii äärimmäisen hitaasti Pohjois-Amerikan mannerta kahtia. En ole koskaan aiemmin elänyt paikassa, jossa olisin niin usein ajatellut maankuoren sisäisten paineiden voimaa. Tämä on paikka, jossa todennäköisesti päätän päiväni. Tai ainakin niin minä luulen", Proulx kertoo.

Wyoming tunnetaan ns. piikkilankaosavaltiona, koska karjankasvatus ja hevostenjalostus vaativat aidattuja maa-alueita. Toinen saman määreen saanut osavaltio on Texas, jonne sijoittuu Annie Proulxin laaja romaani Ässä hihassa (2002).

Siinä nuori Bob Dollar passitetaan Texasiin ostamaan vanhojen maanviljelijöiden peltoja, jotta hänen ahne työnantajansa voisi perustaa pelloille jättimäisiä teollisuussikaloita, lähtökohtana sikojen tehotarhaus ja -teurastus.

Myyttinen ja todellinen Wyoming ovat eläneet vahvasti erityisesti Annie Proulxin kolmessa novellikokoelmassa, jotka ovat Lyhyt kantama, Maan tomua ja uusimpana Näin on hyvä.

"Wyomingilla on ollut erityinen paikka sielussani - kuten sillä on myös ominainen, spesifi paikkansa Yhdysvalloissakin. Teemana se oli minulle tärkeä vielä muutama vuosi sitten, mutta ei enää. En enää kirjoita ensimmäistäkään kertomusta Wyomingista."

Osavaltion luonto näyttäytyy esimerkiksi novellissa Wade Wall, kuin näkymänä kirjailijan omilta kotikonnuilta:

"Ranchi sijaitsi kaksikymmentä mailia etelään Slopesta kumpuilevassa maastossa, jota vanhat parrat kutsuivat sämpylämaaksi. Muinaiset jyrsijät tai sitten roudan liikkeet - kukaan ei tiennyt varmasti mitkä - olivat muovanneet tasangolle matalia maakupoleita, ja lännessä levisi torahampainen maasto joka näytti hyökkäävän kimppuun."

Yksi Annie Proulxin lempipaikoista on tilan päärakennuksen tilava kirjasto, josta aukeaa suora näkymä paljaaksi kuluneen vuoren rinteeseen. Välillä ikkunassa vilahtaa lähistöllä pesiviä kotkia.

Kirjastossa on pitkä puinen työpöytä, jolle kirjailija levittää kuvat, lähdekirjat, kartat ja muun oheismateriaalin, jota tarvitsee kirjoittaessaan uutta kirjaa. "Tarvitsen tilaa ympärilleni, vaadin paljon tilaa."

Oman ranchin merkitys näkyy myös siinä, että Proulx on antanut myös tammikuussa Yhdysvalloissa julkaistuille muistelmilleen nimeksi Bird Cloud.

Toinen lempipaikka on ulkona luonnossa, jossa hän viettää paljon aikaansa. Hän ei viihdy kovin hyvin sisätiloissa - paitsi kirjoittamassa. Luonto näkyy myös itse päärakennuksessa. Katolle on asennettu aurinkopaneelit. Aiemmin koko suurtila ympäristöineen oli luonnonsuojelualue.

"Olen aina asunut maaseudulla. Äitini Lois oli luonnonvaloon hakeutuva taidemaalari, minkä tähden minäkin totuin jo lapsena olemaan ulkona. Mutta vasta aikuisena luonnosta tuli niin sanoakseni toinen luontoni. Viime vuosina olen tosin luopunut metsästyksestä ja kalastuksesta. Seurailen nykyään lähinnä lintuja."

Annie on mestariampuja kirjailijana, mutta hän on sitä myös sanan varsinaisessa merkityksessä.

Annie Proulxin tähänastinen kaunokirjallinen ura käsittää vasta neljä romaania ja neljä novellikokoelmaa.

Syynä tähän on se, että hän ryhtyi kaunokirjailijaksi vasta yli viisikymppisenä - vaiheessa, jossa moni kirjailija on jo päässyt uransa lakipisteeseen.

"Ei siinä mitään mystistä ole. Vasta silloin ryhdyin kirjoittamaan kaunokirjallisuutta. Ennen sitä olin vain elänyt elämääni enkä halunnut leikkiä fiktiolla. Uusi aika koitti, kun nuorinkin lapsi muutti kotoa", Proulx kertoo.

Ennen ensimmäistä novellikokoelmaansa hän oli tosin ehtinyt toimittajana työskennellessään julkaista muutaman kalastusta ja metsästystä käsittelevän tietokirjan.

Kohtalon täyttymistä ja perheen hajoamista tarkasteleva esikoisromaani Postcards ilmestyi 1992. Siitä Proulx sai samana vuonna kirjallisuuden Penn/Faulkner-palkinnon. Hän hymähtää, että Laivauutisia oli itse asiassa tietoinen vastaveto esikoisromaanin väitetylle synkkyydelle.

Harvinaista Annie Proulxin tuotannossa on se, että kirjailija on yhtä hyvin sinut laajan kuin suppean muodon kanssa. Tarina kutoutuu eeppiseen romaaniin tai tiiviiseen novelliin yhtä vastustamattomasti ja luontevasti.

"Usein pyörittelen materiaalia mielessäni useita vuosia ennen kuin kirjoitan ensimmäistäkään lausetta paperille. Minulla ei ole mitään tarkkaa työsuunnitelmaa. En osaa itse asiassa edes sanoa, miksi jokin tarina saa novellin muodon ja miksi jostakin toisesta tulee romaani. Valinta tapahtuu jotenkin luonnollisesti. Itse pidän ehkä sittenkin enemmän novellien kirjoittamisesta kuin pitkästä proosasta", Proulx paljastaa.

Hän kuuluu niihin suhteellisen harvoihin yhdysvaltalaisiin kirjailijoihin, joilla on ranskalais-kanadalaiset juuret. Tässä mielessä hän kuuluu samaan kastiin Jack Kerouac, joka suosi itsestään nimeä Jean-Louis Lebris de Kerouac, koska se liitti hänet Ranskan aatelisiin.

Annie Proulxin isänpuoleinen suku on Normandiasta, josta esi-isät lähtivät Quebeciin Kanadaan 1663. Kirjailijan isän äiti oli nimeltään Phoebe Brisson Proulx.

Isä halusi epätoivoisesti paeta ranskalais-kanadalaista taustaansa ja yritti tekeytyä pesunkestäväksi Uuden Englannin jenkiksi. Äidinpuoleinen suku tuli taas Englannista Bristolin läheltä Heavitreesta Connecticutiin jo 1635 - vain viisitoista vuotta Mayflowerin jälkeen.

"Ehkä taustani selittää syvään juurtuneen ulkopuolisuuden ja sivullisuuden tunteeni. Allekirjoitan täysin Jack Kerouacin näkemyksen, jonka mukaan ranskalais-kanadalaiset tuntevat olonsa aina kodittomiksi Yhdysvalloissa. Asuessani vuoden Montrealissa huomasin, että tunsin samoin myös Kanadassa", Proulx kertoo.

Hän huomauttaa, että Yhdysvaltoihin saapuneet siirtolaiset kärsivät sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tässä mielessä harvaan asutun maaseudun väestö on samanlaisessa asemassa, koska olosuhteet, joissa he joutuvat elämään, eivät ole kenenkään vallassa - he ovat kuin häkkieläimiä, jotka eivät voi vaikuttaa elämäänsä.

"Yleensä vaarallisiin ja huonosti palkattuihin töihin päätyneet siirtolaiset kohtasivat voimakkaan sosiaalisen paineen, ja assimiloitumisen hinta oli korkea, koska he joutuivat luopumaan identiteetistään, mutta eivät silti saaneet valtaväestön kunnioitusta. Menestys realisoitui aikaisintaan heidän lapsissaan."

Juuri tätä kivuliasta ja monisyistä prosessia Proulx kuvaa romaanissaan Vaarallinen harmonikka (1996). "Yleensä haluan tarkastella elämää vähintään kolmen sukupolven jatkumona."

Omintakeinen, väärentämätön ja tunnistettava. Ne ovat ne kolme määrettä, jotka tulevat äkkipäätä mieleen, kun pohtii Annie Proulxin novelleissaan ja romaaneissaan viljelemää tyyliä.

Annie Proulxin kuvaamaa villiä länttä ja loputonta preeriaa pirstovat sosiaaliset, etniset ja taloudelliset rajat. Monet tulevat iskemättömille alueille, koska haluavat luoda omat fyysiset ja henkiset rajaseutunsa.

Paradoksaalisesti juuri tämä rajaseutu lopulta tuhoaa tai rampauttaa heidät.

Kesytön erämaa on ihmisten emotionaalinen keskipiste, ja ihminen ikään kuin toteuttaa deterministisesti ympäristön ja luonnon biologista lakia.

Hivenen vinolla, kolkolla ja sarkastisella huumorilla on varsin keskeinen sija tässä maailmankatsomuksessa.

"Yhdysvallat on jatkuvasti erikoisruokavaliolla. Se ahmii veristä väkivaltaruokaa - tuli se sitten elokuvista, lehdistä tai suoraan todellisuudesta. Useiden kuvaamieni henkilöhahmojen kohtalon täyttyminen on peräisin lehdistä, viranomaisten tiedotteista, paikallishistoriikeista tai onnettomuusraporteista. Esimerkiksi monet kouluampumiset ovat tapahtuneet juuri syrjäkylillä, maaseudulla", Proulx paljastaa.

Hän antaa ymmärtää, ettei tällaista maailmaa ole oikein empaattisella huumorilla kuvaaminen.

Annie Proulx suhtautuu edelleen hivenen kaksijakoisesti Brokeback Mountainin - sekä novellin että Ang Leen ohjaaman elokuvan - tuomaan maineeseen ja kohuun.

Novelli syntyi aikanaan sitkaasti ja hankalasti. "Kirjoitin sitä pitkään. Se on yksi harvoista rakkauden ja rakastamisen vaikeudesta kirjoittamistani kertomuksista. Ne pari muuta olen jättänyt julkaisematta."

"Yllätyin todella paljon, kun siitä tehtiin kahdeksan vuotta myöhemmin elokuva. Jack ja Ennis lähtivät tavallaan karkuun. Kohu oli niin suuri, että välillä toivoin, etten olisi koskaan kirjoittanut koko novellia. En moiti näyttelijöitä Heath Ledgeria ja Jake Gyllenhaalia - he olivat loistavia."

"Olen vain ärsyyntynyt liikkuvan kuvan ylivallasta. Pikku kanootista tuli valtamerihöyry."

Maisema Bird Cloudissa. Auringon värjäämä vuori, preeria, laidunmaa ja harvojen puiden oksistossa kahiseva tuuli. Maisema palautuu Annie Proulxin tapaan mieltää Wyomingiin sijoittuvien novellinsa maailma.

"Novellikokoelmalla kirjailija vie lukijan sisälle isoon taloon, jonka eri ikkunoista näkyy sama maisema, mutta se avautuu hivenen eri näkökulmasta riippuen, mistä ikkunasta maisemaa katsoo."

Ikkunasta Annie Proulx myös seuraa, miten lähistöllä liitelevät kotkat pesivät. michele falzone alamy

HS-HAASTATTELU

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi