Meänkieli kumpuaa sydämestä

Kirjailija Bengt Pohjanen aloitti 15 vuotta sitten syntymäkielensä herätysliikkeen, jolle ei näy loppua

Tiina Laitila

ÖVERKALIX. Ruotsin Överkalixissa tapahtui 1980-luvun puolivälissä henkilökohtainen vallankumous, joka sai myös laajempia seurauksia. Bengt Pohjanen erosi papin virastaan ja saman tien myös kirkosta. Sitten hän tunnusti taustansa sekä itselleen että muulle maailmalle: ruotsinkielisillä teoksillaan mainetta niittänyt kirjailija julkaisi romaanin äidinkielellään, meänkielellä.

1985 ilmestynyt Lyykeri ei ollut vain Pohjasen ensimmäinen meänkielinen romaani, se oli myös maailman ensimmäinen meänkielinen romaani. Tähän saakka Ruotsin Tornionlaaksossa käytetty suomi oli ollut pelkästään puhuttua kieltä.

"Oli kuin herätysliike olisi pyyhkäissyt läpi Tornionlaakson", Pohjanen muistelee romaaninsa vastaanottoa.

"Siitä lähti käyntiin eräänlainen kielellinen renessanssi, jolle ei näy loppua." Meänkielisiä kertomuksia, runoja ja näytelmiä alkoi syntyä eri puolilla Tornionlaaksoa. Myös Pohjanen jatkoi työtä uudelleen löytämällään syntymäkielellä, ja kirjoitti ensin näytelmän, sitten kuunnelman.

Hän ryhtyi myös kääntämään tekstejä ruotsista meänkielelle. Ilmestyivät Markkyksen evankeliumi ja Eemelin eesotot . Pohjanen laati myös meänkielen kieliopin, "kramatiikin", Matti Kentän kanssa.

Samaan aikaan Tornionlaakson vanhemmat ryhtyivät peräämään lapsilleen omakielistä kouluopetusta. Vanhat vaatimukset meänkielen aseman kohentumisesta saivat uutta tuulta siipiensä alle.

Pohjanen valottaa

tapahtumien taustoja. Hänen mukaansa tornionlaaksolaiset ovat heimo, joka ei hevillä pidä meteliä itsestään tai tarpeistaan.

"Me olemme niin siivoja, että asiat ehtivät usein kehittyä äärimmäiseen pisteeseen, ennen kuin alkaa tapahtua. Ja sitten tapahtuukin kunnolla."

"Tämä on tehnyt alueesta otollista maaperää äärireaktioille lestadiolaisuudesta kommunismiin." Molemmat ovat aatteita, joita Pohjanen on käsitellyt kirjoissaan, ja joihin hänelläkin on oma kytkös.

Myös kysymyksessä meänkielen asemasta noudatettiin Tornionlaakson logiikkaa, ja 1980-luvun puolivälin kirjallisesta vallankumouksesta sai alkunsa myös kielipoliittinen vallankumous.

Alkoi ankara lobbaustyö, johon osallistui Tornionlaaksosta niin poliitikkoja, tutkijoita, toimittajia kuin taiteilijoitakin. Urakan päätteeksi Ruotsin valtiopäivät hyväksyi meänkielen yhdeksi maan viidestä vähemmistökielestä. Virallisesti vähemmistöasema astui voimaan viime keväänä.

Jotkut kielitieteilijät

ovat kuitenkin ymmällään. Ennen kuin Ruotsin valtiopäivät nosti meänkielen suomalais-ugrilaisen kieliperheen tuoreimmaksi jäseneksi, sitä pidettiin yleisesti suomen kielen murteena.

Pohjasen näkökulmasta asiassa ei ole mitään epäselvää.

"Se on niin yksinkertainen juttu, etteivät edes professorit voi sille mitään. Meänkielen asema ei ole kielitieteellinen asia, vaan käytännön asia, ja poliittinen. Jos me kielen käyttäjät päätämme että se on kieli, niin se on", hän toteaa.

"Koska Ruotsin Tornionlaaksossa tunnetaan vain tämä suomen kielen variantti, eikä Suomen suomea, niin silloin sen täytyy olla oma kieli. Ei kai kukaan ole ilman kieltä syntynyt."

Pohjanen itse syntyi yksikielisenä, mutta kasvoi kolmikieliseksi. Ruotsin hän oppi, koska se oli koulukieli. Suomi tuli mukaan lukioaikoina. "Ostin Torniosta Kansa taisteli -lehteä. Ja sitten luin lestadiolaisten Rauhan sanaa, joka tuli äidilleni. Niistä kahdesta lehdestä minä opin suomen kielen."

Nykyään kaikki kolme kieltä ovat osa Pohjasen jokapäiväistä elämää.

"Minä sekä kirjoitan että ajattelen kolmella kielellä, ja usein vielä yhtä aikaa. Monissa kirjoissani puhutaan kolmea kieltä, vaikka teksti on kokonaan ruotsiksi. Jos alkuperäinen tarina on meänkielinen, näkyy meänkieli myös sen ruotsinkielisessä asussa."

"Tämä taso on meänkieltä", hän sanoo, ja viittaa sydämen seudulle. Jossain solisluiden kohdalla asuu Suomen suomi ja aivojen korkeudella ruotsi.

"Lapsena minä haaveilin, että ryhdyn isona ummikkoruotsalaiseksi. Omat lapseni minä sitten sellaisiksi kasvatin, he eivät osaa sanaakaan meänkieltä. Nyt se on kipeä paikka."

Tapaaminen Salman Rushdien kanssa oli käännekohta. Intialaissyntyinen kirjailija osallistui Ruotsissa järjestettyyn monikielisten kirjailijoiden konferenssiin 15 vuotta sitten. "Hän kertoi minulle, kuinka ajattelee äidinkielellä, mutta antaa koneensa kirjoittaa englantia. Yhtäkkiä tajusin, että niinhän minäkin toimin", Pohjanen kertoo.

Tapaamisen jälkeen hänen sisältään alkoi kummuta sekä meänkieltä että suomea. Samana vuonna ilmestyi Lyykeri .

Monikielisyys on nykyään edellytys hänen työlleen kirjailijana, Pohjanen sanoo. "Siksihän minä ryhdyin kirjoittamaan. Jotta ymmärtäisin, mikä minun kielellinen identiteettini oikein on."

Meänkielen mestari

puhuu korrektia suomea, mutta kun hän innostuu, ottaa äidinkieli ylivallan. Hullu muuttuu pörröksi, lapsi kläpiksi ja yrittäminen freistaamiseksi.

"Suren kieleni köyhtymistä, olen jo kadottanut hienoimmat vivahteet", Pohjanen harmittelee, ja kertoo aina jälkeenpäin huomaavansa epätarkkuuksia meänkielisissä teksteissään. Puhekieli ei käänny kirjakieleksi ilman tiettyä väkivaltaa.

Pohjanen jatkaa kuitenkin kielensä kehittämistä. Meänkielinen Uusi Testamentti , Tulkaa tekki fölhjyyn , on juuri tullut painosta. Työn alla on ruotsinkielisen dekkarin ohella kirjailijan meänkielinen omaelämänkerta, "memuaarit".

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi