Mikä nainen todella on?

Ulla Vaarnamo haluaisi tarinoidensa päähenkilöksi

Tuomas Kaseva

TAMPERE. "Tämä oli hyvä ikä tulla esikoiskirjailijaksi. Nuorempana olisi kirjan julkaisua voinut pitää suurempana asiana kuin se todellisuudessa on", Pyörre-novellikokoelmalla debytoinut Ulla Vaarnamo , 49, toteaa.

Kontiolahdella syntynyt Vaarnamo unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista, mutta ei pitänyt haavetta realistisena. 1970-luvulla hän opiskeli Tampereen yliopistossa mm. suomen kieltä, kirjallisuutta ja tiedotusoppia, mutta kirjoitti opintojensa ohessa monenlaisia tekstejä.

Novellien ja runojen julki saaminen erilaisissa julkaisussa kannusti eteenpäin. Näytelmäkäsikirjoitusten päätymien teatterilavoille motivoi kirjoittamaan lisää.

Ulla Vaarnamo

on "ostanut itselleen aikaa kirjoittaa, sillä se on ainoa järkevä asia, mihin rahaa kannattaa sijoittaa" ja ollut viime vuosien aikana aina silloin tällöin vuorotteluvapaalla. Esikoiskokoelman novellit syntyivät kevään 1998 ja viime syksyn välillä osittain työn ohessa, osittain ostetulla ajalla.

Vaarnamo kirjoittaa aina ensin käsin paperille, sillä "silloin ei tule turhaan löysäiltyä". Hiominen, johon hän kertoo käyttävänsä paljon aikaa, tapahtuu tietokoneella. Pyörre syntyi novellistin mukaan kuitenkin työstön osalta poikkeuksellisen helposti; tekstit vain tulivat.

"Ne lähtevät liikkeelle jossain sisälläni ja putkahtelevat ulos. En koskaan päätä, että nyt kirjoitan novellin. Jos päätän, tarina kääntyy usein joksikin muuksi, vaikka runoksi tai näytelmäksi."

Vaarnamo valitsi kokoelmansa päähenkilöksi tarkoituksella naisen.

"Ärsyynnyin siitä, kun joskus joku aloitti lauseensa sanoilla minua naisena loukkaa. Pyörre syntyi, kun pohdin, että mikä ihme se nainen on."

Kirjoittaessaan Vaarnamo mietti myös, mikä novelli on ja missä sen rajat kulkevat. Kokoelman verran tekstejä kirjoitettuaan hän on päätynyt määritelmään, että novelli on tarina, joka ei tekstin loputtua enää jatku.

Novellisti on

viime aikoina ajatellut paljon myös suomalaisen naisen liian raskasta taakkaa. Hänen mielestään nainen on tehnyt itselleen suuren karhunpalveluksen ottamalla vastatakseen perheen ja lapset, sekä suostunut käymään vielä töissäkin.

"Kaduilla ilmeistä näkyy paljon: vanhempia naisia ei juuri hymyilytä. Miehet luistavat vastuusta ja valittavat lähibaareissa, ettei ole tekemistä", Vaarnamo kuvailee.

"Samaan aikaan yksinhuoltajaäidit raatavat yksin, sillä Suomessa ympäristö ja suku eivät tue heitä. Pikemminkin päinvastoin: he joutuvat elämään suurennuslasin alla tarkkailtavina ja arvosteltavina."

Novelliensa naiskohtaloita kirjailija kertoo ammentaneensa kuulemastaan, näkemästään ja lehdistä lukemistaan pikku-uutisista, joissa näkyy elämän koko kirjo.

Mutta onko Vaarnamo itse monenkin novellinsa päähenkilö? Häntä alkaa naurattaa:

"Olisinkin. Ei minulla olisi mitään sitä vastaan!"

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi