EHDOKAS Seppo Korpipään romaani Pillerirannikko tavoittelee HelsinginSanomien kirjallisuuspalkintoa, joka myönnetään vuoden parhaalleesikoisteokselle 16. marraskuuta.

"Missähän tapaisi onnellisen suomalaisen?"

Esikoiskirjailija Seppo Korpipää, 45, vaikuttaa levolliselta mieheltä istuessaan helsinkiläisessä baarissa olutta siemaillen. Ehkä se johtuu siitä, että hän tuntee olevansa siellä missä pitääkin. "Mulla on se käsitys, että se on tässä ja nyt", Korpipää sanoo elämänfilosofiastaan.

 Esikoiskirjailija Seppo Korpipää, 45, vaikuttaa levolliselta mieheltä istuessaan helsinkiläisessä baarissa olutta siemaillen. Ehkä se johtuu siitä, että hän tuntee olevansa siellä missä pitääkin.

"Mulla on se käsitys, että se on tässä ja nyt", Korpipää sanoo elämänfilosofiastaan.

Korpipää syntyi Oulussa 1960. Sen jälkeen hän on opiskellut Tampereella sosiologiaa lisensiaatiksi asti, opettanut historiaa lapsille ja ollut Kauhajoella kulttuurisihteerinä. 1990-luvulla hän laati asiaproosaa Kunnallisliitto-nimisessä byrokratiassa, kunnes lamppu sammui.

"Seitsemän vuoden jälkeen irtisanouduin 1996 ja lähdin vaellusvuosille. Totesin silloin, ettei elämää ainakaan näin kannata elää, koska joidenkin teorioiden mukaan tämä on ainoa."

"Mutta se hyöty siitä oli, että siinä oppi nämä systeemit. On niin paljon pelkästään virkamiesten intressejä."

Korpipää karkasi Intian Kalkuttaan ja "melkein joutui naimisiin". "Häätkin pidettiin, mutta se kirjallinen puoli onneksi unohtui", hän kertoo.

"Kalkutta on urbaani helvetti numero yksi. Mutta kun siellä jonkin aikaa viettää, vilinä alkaa näyttää tavalliselta."

Suomeen valevävypoika palasi vuonna 2000, mutta vain vähäksi aikaa. Pian seurasivat matkat Burmaan ja etenkin Thaimaahan, jonne Pillerirannikon tarinakin sijoittuu.

"Siellä asuu tuhansia suomalaisia, jotkut vetävät viinaa ja jotkut jotain muuta. Tsiigailin sitä hommaa, ja teki mieleni kirjoittaa siitä."

"Jotkut ovat nähneet Pillerirannikossa yhteiskunnallista analyysiä, mutta en tiedä. Sehän on vain tarina ihmisistä, jotka polttavat sillat takanaan ja päättävät lähteä. Usein niille käy köpelösti."

Esikoiskirjailija Korpipää kertoo lukeneensa nuorena Hemingwayta ja Vonnegutia.

"Mutta ei mulla tässä iässä enää mitään sankareita ole. Ihmiset lukevat paljon ja jossain vaiheessa kuvittelevat osaavansa kirjoittaa."

Korpipää osallistui itse pari vuotta sitten kustannusyhtiö Sammakon novellikilpailuun tarinalla Tuoli. Myöhemmin se julkaistiin WSOY:n Eurooppalaisissa nykynovelleissa.

Seuraava kirjakin on jo valmis. Kahden sekopään seikkailuista kertovan Pillerirannikon jälkeen aihe hiukan yllättää.

"Se kertoo Oulusta 1960-70-luvuilla, kun suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa alettiin rakentaa."

Hyvinvointi tuottaa pahoinvointia, niin ainakin Korpipää on havainnut. Hetken kuulostaa kuin sosiologi ja Kuntaliiton harmaa haamu astuisivat esiin menneisyydestä.

"Täällä on ihmeellinen ahdistus työelämässä, ja tämä pakko että pitää säästää palveluissa, ja että kunnat pitää yhdistää... koko ajan on päällä jonkinlainen puritaaninen ja protestanttinen pakko tehdä", Korpipää ihmettelee.

"Siksi on hyödyllistä välillä lähteä jonnekin ihan huitsinnevadaan."

Tällä kertaa Korpipää on suuntaamassa Yhdysvaltain länsirannikolle, San Franciscoon ja Los Angelesiin, pois Suomesta vaikka edes vähäksi aikaa.

"Olen leikkinyt sellaisella ajatuksella, että missähän tapaisi oikein onnellisen suomalaisen ihmisen? Se vaatisi pakenemista systeemistä. Mutta keskimääräisellä suomalaisella on vaihtoehdot on aika vähissä."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi