Myös runokukolla on tunteet

Runeberg-palkinto Risto Ahdin 20. runokokoelmalle Vain tahallaan voi rakastaa

Hannu Harju

  Runoilija Risto Ahti huomasi viime syksynä uusimman kokoelmansa Vain tahallaan voi rakastaa (WSOY) puhuttelevan lukijoita eri tavalla kuin monen aiemman, monimielisen ja vaikeankin teoksensa. "Ihmiset tulivat sanomaan, että Risto, sinullahan on tunteitakin", Risto Ahti, 58, kertoo.

Ahti kertoo olevansa "aika tyypillinen" modernisti siinä, että hän on pitänyt tunteita hyvin yksityisinä asioina. "Tunteita on käsitelty runoudessa yleisellä tasolla, mutta ajattelua ja aistimuksia yksityisellä tasolla. Uusimmassa kokoelmassani olen pyrkinyt olemaan tunteissa naiivi ja yksityisellä tasolla. Onhan hyvä puhua samoista tunteista kuin muut", Ahti sanoo.

Naiivia tai ei, Ahdin kahdeskymmenes kokoelma Vain tahallaan voi rakastaa toi hänelle tämänvuotisen kirjallisuuden Runeberg-palkinnon.

Uusimaa-lehden ja Porvoon kaupungin myöntämä palkinto on 10000 euroa, ja se jaettiin nyt 16:nnen kerran. Vain kerran aikaisemmin on palkittu runoteos.

Tunneihminen Risto Ahti

voi olla monelle uusi tuttavuus. "Itse asiassa minun tekisi mieleni tästä jopa huutaa. Runoilijoiden pitäisi puhua enemmän yleisistä tunne-energioista. Siksi laitoin sen jo kokoelmani nimeen."

Ahti on pitänyt omista teoksistaan merkittävimpinä 1980-luvun alun kokoelmia Narkissos talvella ja Loistava yksinäisyys . "Ne ovat avoimia ja naiiveja, mutta niiden tekemä loikka muiden ihmisten luo oli enemmän intuitiivinen. Uusin kokoelma on vielä avoimempi: siitä tajuaa yhdellä silmäyksellä 80 prosenttia."

Loppu 20 prosenttia on Ahdin mielestä syy siihen, miksi ihmiset haluavat pitää kirjaa hyllyssä. "Hyvään teokseen voi palata moneen otteeseen ennen kuin sieltä löytyy kaikki."

Aikaisemmin Ahti ei pitänyt pahana sitä, etteivät hänen runojensa kaikki kerrokset auenneet ihmisille. "Olen kirkkain silmin sanonut jossain yleisötilaisuudessa, että täällä on tuskin yhtään ihmistä , joka tietää täysin mistä minä puhun. Tämä on nyt muuttunut."

Ahti näkee

runoilijanurassaan yleissuomalaisen piirteen, sodanjälkeistä kaupungistumista mukailevan kaaren. "Perinteinen suomalainen todellisuus hajosi 1950-luvulla. 1960-luvulta 1980-luvulle jouduttiin minäkuva rakentamaan uudestaan oman psyyken kautta. Metsässä yksinäisyyttä oli paljon helpompi kestää kuin kaupungissa, jossa ihmisellä täytyy olla valmiina oma kertomuksensa, jotta hän pystyy elämään yksinäisyytensä kanssa."

Uusi kokoelma vilisee eläimiä lähes yhtä paljon kuin Aisopoksen eläinsatuja. Yksi vaikuttaa runoilijan omakuvalta: kukko, jota uhkaa kaulan katkaiseminen.

"Vaikka siinä on narsismia, se ei ole vain negatiivinen kuva, ivaa tai itsesääliä. Kukon on tajuttava, että jos kaulaa ei katkaista, kukkoilu voi mennä yksinkertaisesti yli. Mutta jos kukko ei laula niin, että kaula on vaarassa katketa, laulu ei ole totta. Sitäkin tapahtuu."

Vapaa kirjailija

Risto Ahti on ollut vuodesta 1989. Aiemmin hän toimi lehtorina yhteiskoulussa. Runouden kirjoittamista Ahti opettaa edelleen Oriveden opistossa.

"Koetan sijoittaa opiskelijat kirjalliseen kenttään ja näyttää, mihin heidän kirjallinen makunsa näyttää heitä vievän. Tutkimme onko heidän omissa teksteissään samanlaisia piirteitä. Sitten yritämme rakentaa siltaa kirjoittajan oman viehtymyksen ja todellisuuden välille. Eli lähinnä saada oikeaan paikkaan se, mitä he luonnostaankin tuottavat."

Palkitun kokoelman alaotsikko on Runoja ja merkintöjä . Jotkut paradokseilla ladatut runot eivät juurikaan eroa aforismimaisista merkinnöistä. "Totta. Mutta erottelulla voi kääntää lukijan huomion suuntaa. Itse luen merkinnät lauseina."

Tämän talven

Ahti on viimeistellyt huhtikuussa ilmestyvää uutta kokoelmaansa. Mistä runoilija tietää, että kokoelma on valmis?

"Yksi selkeä asia on saada koko panos ulos, tietää, että tämä on niin paljon kuin minusta nyt lähtee. Sitten tekstistä vedetään ulos kaikki ponnistamisvaiheessa tullut hiki ja vääntö. Kaikkein olennaisinta on tyhjän poistaminen. Kun tajuaa, että minusta lähtee henki , jos otan tuon pois, tietää että kokoelma on valmis." Vain tahallaan voi rakastaa -kokoelmassa on kuusi osaa, jotka on nimetty kunkin jakson ensimmäisen runon mukaan: Omakuva viitenä eläimenä , Jotkut korvat synnyttävät hiljaisuuden , Ruusut eivät kuki sattumalta , Kätketty aarre . "Minun oma pieni psyykkinen vitsini teoksen rakenteessa on naurun arkkitehtuuri, joka tosin kuulostaa aika kammottavalta. Yritän hahmottaa tapaa, jolla ihminen tietää olevansa keskipisteessä, josta kartta lähtee joka suuntaan. Eikä niin, että ihminen on kartan, todellisuuden syrjässä. Näiden kahden tiedon väliin olen yrittänyt sijoittaa naurun."

Yksi kartta, jossa Risto Ahti itse seisoo, on Tampere. Kokoelmassa kävellään Tampereen kaduilla ja ympäristön luonnossa. Yksi osa on nimeltään Hämeenkadulla, kauppahallin edessä . Ahti on itse kotoisin eteläisemmästä Hämeestä. "Tamperelaiset ovat hiukan vakavampia kuin minä. Minä tykkään eniten yhdistelmästä, jossa on mukana Aleksis Kivi ja Reino Helismaa . Mutta tuttuja hämäläisiä tamperelaisetkin ovat, täytyy vain odottaa muutama lause pidempään ennen kuin nauraa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi