perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Nainen on mysteeri myös Frank McCourtille

Nyt hän päivittelee 13-vuotiasta tyttärentytärtä, joka ihailee megatähti Paris Hiltonia

Julkaistu: 29.9.2006 lehdessä osastolla Kulttuuri

Opettamisessa pitää olla taikuutta, sanoo Frank McCourt.

Opettamisessa pitää olla taikuutta, sanoo Frank McCourt.

 "Vihaan matkustamista. Ainaista pakkaamista, kiireisiä aikatauluja, kellon vahtimista. Matkustaminen on alentavaa", marisee irlantilais-yhdysvaltalainen kirjailija Frank McCourt, 76, aamuvarhain suomalaisen kustantajansa Otavan kabinetissa.

Hän kiertää Skandinaviaa esittelemässä uusinta muistelmateostaan Liitupölyä. Helsingissä hän antaa haastatteluja kabineteissa ja kirjakaupoissa, Turussa hän esiintyy kirjamessuilla.

"Palaan kotiin New Yorkiin 15. lokakuuta. Sitten kuolen", hän toteaa sarkastisella tyylillään.

Neljä tuntia myöhemmin lehdistötilaisuudessa valituksesta ei ole tietoakaan. McCourt ottaa yleisönsä tarinoillaan 30-vuotisesta opettajan urastaan.

Siitä kertoo myös uusin kirja, McCourtin muistelmatrilogian kolmas osa.

McCourt kertoo suomalaisille toimittajille ensimmäisestä oppitunnistaan, jolloin hän söi oppilaansa eväät. Toisella tunnilla hän hankki jo potkut kertomalla oppilaille, että irlantilaiset tosiaankin solmivat suhteita lampaisiin. Useammin kuin kerran oppilaat harhauttivat opettajansa kertomaan tarinoita Irlannista sen sijaan, että he olisivat opiskelleet lauseenjäsennystä. Liitupölyä on sarja epäonnistumisia ja noloja tilanteita. Se on myös hyvä opas siihen, mitä virheitä opettajan ei pidä luokan edessä tehdä.

Neuvot saattavat tulla tarpeeseen.

"Opettajien imago on surkea. He ovat alipalkattuja ja aliarvostettuja. Opettajat eivät kerta kaikkiaan ole seksikkäitä. Milloin viimeksi olette nähneet opettajaa haastateltavan televisiossa?", McCourt kysyy. Liitupölyä-kirjassa opettajan työ näyttäytyy toisenlaisessa valossa. "Opettamisessa pitää olla taikuutta", McCourt tiivistää.

McCourt kirjoitti ensimmäisen muistelmateoksensa Seitsemännen portaan enkeli jäätyään eläkkeelle. Se kertoo hänen köyhästä lapsuudestaan Irlannissa tavalla, joka huvittaa ja liikuttaa. Teosta on itse asiassa suorastaan vaikea uskoa todeksi. "Joka sana on totta", McCourt vakuuttaa.

Kirjasta tuli valtava menestys. Se sai Pulizer-palkinnon 1997. Sittemmin kirjasta tehtiin elokuva, jonka ensi-ilta oli Suomessa vuonna 2000.

Jatko-osassa Amerikan ihmemaa (1999) McCourt kuvaa nuoruusvuosiaan Yhdysvalloissa, opettajan uran alkua ja avioliittoa.

Nyt McCourt kirjoittaa jo täyttä päätä neljättä kirjaansa.

Tällä kertaa kyseessä on romaani.

Vaikka McCourt on opettanut luovaa kirjoittamista vuosikymmeniä, sepittämisen vaikeus yllätti hänet. "Valtavasti materiaalia meni roskikseen. Päätin jo jättää koko homman ja muuttaa Ranskan Rivieralle katselemaan kauniita naisia."

Romaani on nyt kuitenkin luvassa. Aiheena ovat Brooklynin naiset.

"Rakastan naisia. Nainen on mysteeri. Kun keskustelet naisen kanssa, koskaan et kuule koko totuutta. Nainen on musta aukko jossain tuolla kaukana. Sen opin jo katoliselta kirkolta", hän sanoo.

McCourt on ollut kolmesti naimisissa. "Kolmas avioliittoni on onnellinen, kaksi ensimmäistä eivät."

McCourtin tähänastisen tuotannon tärkein nainen on hänen äitinsä Angela. Suurin mysteeri hänelle tuntuu nyt olevan 13-vuotias tyttärentytär.

"Hän pukeutuu kapinallisesti, ihailee poptähti Britney Spearsia ja Paris Hiltonia. Kuka herran tähden on Paris Hilton? Näyttelijä? Laulaja? Ei, vaan joku, joka on tehnyt seksivideon internetiin! Mitä ihmeen ihailemista hänessä on", McCourt päivittelee.

Hän viittaa hymähtäen tv-mainoksiin, joissa isoisä ja lapsenlapset kalastelevat yhdessä filosofoiden samalla. "Tosiasiassa minä olen lastenlasteni mielestä vanha ja pitkästyttävä", McCourt valittaa.

Vuoden päästä toteutuu McCourtin haave, kun hänen ensimmäinen lastenkirjansa, Angela ja Jeesus-vauva tulee joulumarkkinoille Yhdysvalloissa. Joulukirja perustuu tietenkin äiti Angelan kertomaan tarinaan.


Frank McCourtia haastatellaan tänään klo 16 Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. Viikonloppuna hän esiintyy Turun kirjamessuilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.